Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä olevan hallituksen esityksen keskeisenä sisältönä on muutos, jolla hyvinvointialueesta annettuun lakiin lisättäisiin ennakollisen talouden ohjauksen menettely. Menettely olisi tarkoitettu tilanteisiin, joissa hyvinvointialueen talouden tila olisi vaarantumassa merkittävällä tavalla. Neuvottelumenettely olisi harkinnanvarainen ja voitaisiin käynnistää laissa säädettyjen taloutta kuvaavien tunnuslukujen tai talousarvion ja -suunnitelman sisältöä ja toteutumista koskevien kriteerien perusteella.
Ennakollinen talouden ohjaus pyrkii ehkäisemään hyvinvointialueen talouden tilan vaarantumista hallituksen esityksen mukaan. Neuvotteluissa voitaisiin muodostaa tilannekuva, jonka perusteella annetaan hyvinvointialueelle talouden tervehdyttämistä ja palveluiden järjestämisen turvaamista koskevia suosituksia. Esityksessä esitetään myös, että valtiovarainministeriö voisi käynnistää hyvinvointialueen arviointimenettelyn, jos hyvinvointialueelle on myönnetty yhden kerran hyvinvointialueiden rahoituksesta annetussa laissa tarkoitettua lisärahoitusta.
Arvoisa puhemies! Ennakollisen ohjauksen menettelyn tavoite on lähtökohtaisesti aivan kannatettava, ennakollinen talouden ohjaus kun pyrkii ehkäisemään hyvinvointialueen talouden tilan vaarantumista, mikä on totta kai tärkeä tavoite. Epäselväksi jää kuitenkin se, mitä lisäarvoa nyt esitetty muutos tuo nykytilaan, tai korjaako se ylipäätään olemassa olevia ongelmia. Hyvinvointialuelakiin on myös jo aiemmin tänä vuonna tehdyillä lainmuutoksilla tuotu valtiovarainministeriölle selkeä ohjaustehtävä, jolla osaltaan kavennetaan hyvinvointialueiden jo valmiiksi haurasta itsehallintoa. Nyt käsittelyssä olevassa esityksessä valtiovarainministeriön ohjaus vahvistuu entisestään ja alueiden itsehallinnollinen rooli yhä vain kapenee. Tästä kehityksestä me sosiaalidemokraatit olemme huolissamme.
Arvoisa puhemies! On selvää, että uuden menettelyn avulla ei voida aidosti ratkaista hyvinvointialueiden haasteita talouden ja toiminnan yhteensovittamisen osalta. Siihen tämä esitys ei tuo mitään uutta ratkaisua. Hallintovaliokunnan asiantuntijakuulemisissa kävi selväksi, että nyt esitetty ennakollisen taloudellisen ohjauksen menettely ei millään tavoin poista tai korjaa niitä haasteita, joiden kanssa hyvinvointialueet juuri nyt kamppailevat. Keskeisintä alueiden talouden tasapainottamisessa olisikin nyt alijäämien kattamisvelvoitteen pidentäminen sekä mahdollisuus aitoihin pidemmällä aikavälillä kustannussäästöä tuoviin ratkaisuihin esimerkiksi hoitoonpääsyn parantamiseksi. Näitä keinoja hallitus ei ole halunnut hyvinvointialueille antaa.
Esitetyt muutokset eivät myöskään millään tavoin tule ratkaisemaan hyvinvointialueiden taloushaasteita, joiden takana ovat aivan muut asiat kuin puute yhteisen tilannekuvan muodostumisesta tai ohjauksen puutteesta, kuten hallituksen esitys antaa ymmärtää. Hyvinvointialueiden talouden ohjauksen lisääminen ei ratkaise sitä perusongelmaa, joka on liian tiukka alijäämien kattamisvelvoite tilanteessa, jossa hyvinvointialueet vasta rakentavat toimintaansa ja jossa alueihin on kohdistunut huomattavaa kustannuskasvua niistä itsestään riippumattomista syistä.
Hallintovaliokunnan kuulemisissa tuotiin esiin myös hyvinvointialueiden hallinnollisen taakan lisääntyminen ilman merkittävää tästä hallinnollisen taakan kasvusta saatavaa hyötyä. Olisi tärkeää, ettei nykytilanteessa alueille lisätä ylimääräistä hallinnollista taakkaa ilman erityisen painavaa syytä. Esityksen mukainen ennakollinen talouden ohjauksen menettely lisäisi entisestään hyvinvointialueiden hallinnollista taakkaa ja sitä byrokratiaa, josta tässä maassa on pikemminkin pyritty pääsemään eroon. Lisäbyrokratialla ei alueiden taloudellista tai toiminnallista tilannetta korjata. Myöskään hyvinvointialueiden arviointimenettelyä koskevaa sääntelyä tai hyvinvointialueiden talouteen liittyviä arviointimenettelyn edellytyksiä ei tule tiukentaa alueiden tämänhetkisessä rahoitustilanteessa. Sen sijaan totean vielä kerran: hyvinvointialueiden alijäämän kattamiselle tulisi antaa lisää aikaa. Annetaan alueille se työrauha, jonka alueet tarvitsevat ja jonka alueet myös ansaitsevat.
Arvoisa puhemies! Edellä todetun perusteella ja vastalauseen 1 mukaisesti esitän, että lakiehdotukset hylätään.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Lyly, olkaa hyvä.