Arvoisa herra puhemies! Tosiaan tässä hallituksen esityksessä halutaan luoda pikakaista erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien ja heidän perheenjäsentensä Suomeen houkuttelemiseksi ja saamiseksi nopeammin. Tässä tavoitteessa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, ja perussuomalaisten valiokuntaryhmäkin sitä kannattaa. Valitettavasti tämä osaajien houkuttelukaan ei saa osaajia Suomeen erityisesti saapumaan. Osaajia halutaan, kansainvälisiä osaajia, huippuasiantuntijoita, mutta heitä ei tule. Eli sikäli, vaikka esityksen tavoite on kannatettava, sitä ei tulla tällä hallituksen esityksellä ja näillä keinoilla saavuttamaan.
No ensinnäkin, kuten jo tuossa esittelypuheenvuorossani kuvasin, tämä nopeutus on aika pientä. Se itsessään ei saa ketään valitsemaan Suomea. Kukaan ei tule Suomeen pelkästään sillä perusteella, että pääsee tänne noin viikon tai maksimissaan kaksi viikkoa aikaisemmin. Muut asiat painavat enemmän, kun ihmiset valitsevat, mihin maahan lähtevät. Suosituimmat maat, joihin osaava työvoima suuntautuu, ovat Yhdysvallat, Saksa, Kanada, Yhdistynyt kuningaskunta ja Australia. Suomi on hyvin kaukana tällä listalla näiden toive- maiden kärkijoukosta, sillä tutkimusten perusteella Suomi on vasta maailman 22. houkuttelevin maa kansainväliselle työvoimalle. Nyt tämä maahantulon nopeutuminen runsaalla viikolla ei muuta tätä tosiasiaa, varsinkaan kun ne muut ongelmat säilyvät, eli vähäinen vetovoimamme kansainvälisten osaajien silmissä liittyy esimerkiksi sangen vaatimattomaan palkkatasoon, korkeaan verotukseen ja ehkä korkeisiin elinkustannuksiin.
No entä sitten nämä erityisosaajat ja kasvuyrittäjät? Kuten tuossa valiokunnan varsinaisessa mietinnössäkin jo kerrotaan ja tässä meidän vastalauseessamme vielä tarkemmin, niin Suomen ulkomaalaislaissa kasvuyrittäjän määritelmä eroaa merkittävästi siitä, mitä se on EU:ssa tai OECD:ssä. OECD:n ja EU:n määritelmän mukaan kasvuyritys on yritys, jonka lähtötyöllisyys on vähintään kymmenen henkeä ja seuraavana kolmena vuonna työllisyyden keskimääräinen vuosikasvu ylittää 20 prosenttia. Mutta Suomen ulkomaalaislain mukaan kasvuyrittäjän oleskeluluvan saamiseksi riittää, että Innovaatiorahoituskeskus Business Finland on antanut puoltavan lausunnon kasvuyrittäjänä toimimisesta. Varsinaista yritystä ei tarvitse olla vielä perustettukaan, ja toimeentuloa vaaditaan 1 000 euroa kuukaudessa, kuten tuossa valiokunnan mietinnössäkin todettiin — siis 1 000 euroa kuukaudessa ja perheenjäsenet mukaan. On päivänselvää, että kokonaistaloudellisesti julkisen talouden ja veronmaksajien kannalta tässä ei ole mitään järkeä.
Niinpä suomeksi sanottuna Suomessa ulkomaalaisten kasvuyritys ei ole sellainen innovatiivinen nopean kasvun yritys, jonka liiketoiminta erityisesti tukisi talouskasvuamme. Perussuomalaisten mielestä tämän kasvuyrittäjän oleskeluluvan myöntämisen edellytyksiä on syytä kiristää ja tehdä tämä määritelmä samanlaiseksi kuin EU:ssa ja OECD:ssä, ja olemme tästä laatineet yhden lausuman tähän vastalauseeseemme. Tämä edellä kuvaamani oikeastaan selittääkin sen, miksi Suomeen näitä niin sanottuja kasvuyrittäjiä saapuu nimenomaan Iranista, Venäjältä, Intiasta, Turkista, Ukrainasta ja Pakistanista.
Arvoisa puhemies! Sitten tästä viisumin laajentamisesta, jota monet asiantuntijat, jotka toimivat etujärjestöinä, jotka hyötyvät ulkomaalaisesta työvoimasta, valiokunnassakin jo esittivät. Muutama etujärjestö toivoi myös saatavuusharkinnasta luopumista. Saatavuusharkintahan on kirjattu hallitusohjelmaan, ja hallitus toivottavasti haluaa pitää siitä kiinni. Kuitenkin mikäli esimerkiksi tätä viisumia laajennettaisiin ylipäätänsä työntekijän oleskelulupaan, se käytännössä tarkoittaisi sitä, että saatavuusharkinnasta joudutaan kokonaan luopumaan. Me vastustamme tämän pitkäaikaisen viisumin käyttötarkoituksen laajentamista sekä näihin työntekijöihin että muihin ryhmiin. Me emme halua lisätä matalapalkka-alojen maahanmuuttoa.
Arvoisa puhemies! Lisäksi nostimme vielä vastalauseessamme esille sen, että pitkäaikainen viisumi saattaa jatkossa laajentua myös humanitaariseksi viisumiksi. Tästä ei hallituksen esityksessä vielä ole mainintaa, mutta valitettavasti tiedämme, että tällaisissa asioissa on tapana, että yksi asia johtaa toiseen ja niin edelleen. Vaadimme, että tämän viisumin myöntämisen edellytysten pitää jatkossakin olla kiinteästi sidottuja oleskelulupaan, ja pitkäaikaisesta viisumista ei saa jatkossakaan tehdä itsenäistä oleskeluun oikeuttavaa asiakirjaa.
Arvoisa puhemies! Tuon jo mainitsemani lausuman lisäksi meillä on vastalauseessa myös toinen lausuma, jossa nimenomaan viittaamme siihen, että tätä viisumia ei saa laajentaa uusiin henkilöryhmiin. — Kiitoksia.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:Kiitoksia. — Ja edustaja Mäenpää, olkaa hyvä.