Arvoisa rouva puhemies, värderade talman! Ensinnäkin kiitoksia oikein hyvästä keskustelusta ja hyvistä ajatuksista — ja lämmin kiitos edustaja Kyllöselle. Onhan se niin, että tässä maailmassa tarvittaisiin enemmän rakkautta ja välittämistä. Jos siihen kykenisimme, meillä olisi vähemmän pahoinvointia, ja sehän ei maksaisi mitään. — Maailmahan ei ole sellainen, mutta niin kuin tässä on tuotu esille, jokainen meistä voi tehdä enemmän. Minä luulen, että me jokainen pystymme siihen. Ja totta kai valtiovallalla on myös oma vastuunsa.
Hallitushan panostaa perusopetukseen tällä hallituskaudella 200 miljoonaa euroa lisää, elikkä tässä hankalassa taloudellisessa tilanteessa, missä me olemme, se on aivan selvää, että perusopetuksesta, varhaiskasvatuksesta ei leikata. Me pidetään huolta siitä, että meillä pysyy myös subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus. Tämä on tärkeä yhdenvertaisuusasia, ja sen takia haluan myös siitä mainita.
Tässä on ollut paljon puhetta nyt erityisluokista ja erityisopetuksesta. Kaikille edustajille tiedoksi, että hallitushan on nyt uudistamassa oppimisen tukea. Tämä kolmiportainen tuki, joka on ollut hallinnollisesti erittäin raskas ja joka ei vastaa siihen tarpeeseen, mitä lapsilla kouluissa tällä hetkellä on, tullaan nyt uudistamaan. Se uudistetaan niin, että apu saadaan riittävän varhain, matalalla kynnyksellä, ja siinä tulee olemaan myös mahdollisuudet hoitaa ja järjestää pienryhmäopetusta, ja myös erityisluokat voivat tulla kyseeseen, jos on tarvetta. Elikkä tämä uudistus on tarkoitus tuoda tänne eduskuntaan syksyllä ja tarkoitus saattaa voimaan syksystä 2025.
Tässä eilen pidetyssä kehysriihessä ja niissä päätöksissä todella tehtiin päätös siitä, että tämä lastensuojelun hybridimalli otetaan nyt mukaan palettiin. Se työ alkaa oikeastaan nyt, ja se menee ensisijaisesti ministeri Juuson ja STM:n valmisteluun. Myös koulu‑ ja oppilasnuorisotyölle tulee vähän lisää rahaa ja sitten tärkeään asiaan: matalan kynnyksen chat-palveluihin. Tämän päivän lapset ja nuoret käyttävät myös tässä tarkoituksessa mobiililaitteita sillä tavalla, että se on heille luonteva tie saada apua juuri silloin, kun sitä tarvitaan, ja tähän hallitus nyt panostaa.
Haluan myös mainita sen, että koulukiusaamiseen tulee erillinen viiden miljoonan euron potti. Tässä on kysytty, minkälaisia ajatuksia siitä. No, riihi päättyi eilen. Ajatukset tänään ovat tietysti, että noudatetaan edelleen hallitusohjelmaa. On tarkoitus luoda yhtenäisiä toimintamalleja koulukiusaamisen ehkäisyn osalta. Meidän pitää miettiä nyt viisaasti, miten tämä raha käytetään, elikkä on varmasti syytä miettiä ja pohtia, millä tavalla me saadaan suurin vaikuttavuus siitä ja millä tavalla se voi sitten näkyä meidän koulujen arjessa.
Nuorisotyötähän tehdään jo kouluissa, ja yksi pääviestini olisi nyt myös se, että hallitus näillä toimenpiteillä, että panostetaan perusopetukseen, saa kouluun myös enemmän aikuisia. Se on tärkeää, ja sitä kautta me pystymme myös saamaan sekä erityisopettajia että näitä kouluvalmentajia. Näitä on muun muassa täällä Helsingissä, niitä on myös muualla Suomessa. Kouluvalmentajat ovat läsnä juuri silloin välitunneilla, kun sitä aikuista tukea tarvitaan. Siinä on tullut erittäin paljon hyvää palautetta, että nuoret ja lapset ovat olleet siihen hyvin tyytyväisiä.
Mitä kännyköihin tulee, meillä on joka kunnassa mahdollisuus ottaa järjestyssääntöön, niin kuin edustaja Ohisalo tässä myös totesi, kirjaukset siitä, että koulu voi itse päättää, että tunnilla ei käytetä kännykkää. Se on myös kuntapäättäjien asia omissa kunnissaan katsoa, että nämä järjestyssäännöt ovat hyvällä tolalla. Tämän lisäksi hallitus tulee myös tekemään lainsäädäntömuutoksen sillä tavalla, että me varmistetaan, että opettajalla on tulevaisuudessa vielä parempi selkänoja, että hän pystyy käyttämään niitä työvälineitä, mitä hän tarvitsee koulurauhan saamiseksi luokkahuoneeseen. Tämä työ on käynnistynyt, [Puhemies koputtaa] ja se hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyn puolella. [Ben Zyskowicz: Tuokaa se tänä keväänä!] — Me tuodaan se niin nopeasti kuin se on mahdollista, kun meillä on muitakin tärkeitä asioita, oppimisen tuki ja paljon muutakin, mitä pitää valmistella. Se tuodaan niin pian kuin mahdollista. — Kehotan jokaista kuntaa tekemään omiin järjestyssääntöihin näitä määräyksiä, mitä tarvitaan, [Puhemies koputtaa] jotta kaikissa kunnissa opettajilla olisi riittävä tuki.
Kiitos erittäin hyvästä keskustelusta. [Ben Zyskowiczin välihuuto] Muistetaan myös se, että lämmin syli on usein paras mahdollinen apu siihen, kun hätä on suurin.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Kiitoksia hyvästä ja asiallisesta keskustelusta. Keskustelu toivottavasti jatkuu, ja myöskin toimet, mutta vielä lyhyesti ryhmien yhteisen keskustelualoitteen esittäjä käyttää puheenvuoron. — Edustaja Marttinen, lyhyesti.