Arvoisa puhemies! Jatkamme keskustelua tästä tärkeästä aloitteesta. Kun puhutaan muovipakkausten verottamisesta, puhutaan samalla jostain suuremmasta. Kerrataan faktat:
Viikko sitten keskiviikkona vietettiin ylikulutuspäivää. Se tarkoittaa, että tarvittaisiin 3,6 maapalloa, jos kaikki kuluttaisivat kuten me suomalaiset. Emme ole kuitenkaan ongelman kanssa yksin, vaan se koskee tavalla tai toisella koko maailmanyhteisöä. On siis selvää, että talouskasvu on kytkettävä irti luonnonvarojen kestämättömästä hyödyntämisestä, ja on myös selvää, että ilmastonmuutosta on hillittävä. Nykyiset toimet eivät siihen riitä.
Muovin käyttö kuormittaa ympäristöä monin tavoin. Siksi sen käyttöä on vähennettävä ja tehostettava. Tässä verotus on yksi työkalu. Sosiaalidemokraatit ehdottivat muovipakkausten verottamista jo vuonna 2009. Tuolloin vaihtoehtobudjettiin sisältyi niin kutsuttu pakkausvero. Hallitus päätti tämänkertaisessa kehysriihessä, että se käynnistää syksyllä selvityksen muoviverosta. Selvityksen on määrä valmistua vaalien alla, joten muovivero tai muut mahdolliset työkalut voidaan ottaa käyttöön seuraavassa hallitusohjelmassa.
Samalla on syytä todeta, että hallitus toimii jälleen kerran jälkijunassa. Jos hallitusta olisi kiinnostanut edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä jo hallitusneuvotteluissa, olisimme kenties kuulleet ylikulutuspäivänä uuden muoviveron yksityiskohdista. Nyt kehysriihessä päätettiin vain uudesta selvityksestä, ja todelliset ratkaisut jäävät jälleen kerran seuraavan hallituksen varaan, kuten kaikki tärkeät uudistukset, joita tarvitaan kasvun saattamiseksi kestävälle pohjalle.
Valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsenenä olen havainnut, että liian usein tarkastelemme maailmaa vain talouden kautta. Eduskunnassa kuulemme eniten talouden ja juridiikan asiantuntijoita. Heitähän pitääkin kuunnella, mutta samalla muut kysymykset ja näkökulmat jäävät liian vähälle huomiolle. Ilmastonmuutoksen torjunnan ja kestävän kehityksen varmistaminen ovat niin tärkeitä asioita Suomelle ja koko ihmiskunnalle, että niiden tarkastelun tulisi olla johdonmukainen, kaikkea lainsäädännön uudistamista läpi lyövä periaate. Tähän SDP myös pyrkii. Osana keväällä, itse asiassa parin viikon sisällä, julkaistavaa vero-ohjelmaamme otamme käyttöön systemaattisen periaatteen, jossa kaikkia verouudistuksia tarkastellaan myös kestävän kehityksen näkökulmasta. Samalla on arvioitava, miten ongelmiin voidaan puuttua tehokkaammin. Verotuksen vaikutuksethan ovat usein rajalliset, ja sen rinnalla tarvitaan niin tukia, kieltoja kuin rajoituksia. Samalla on selvää, että verotus on joissain tilanteissa se tehokkain keino vaikuttaa yrityksiin ja kuluttajiin. Rahalla on merkitystä.
Lähestymistavasta saimme esimerkin viime viikolla, kun eduskunnassa käsiteltiin EU:n laajaa arvonlisäverojärjestelmän uudistusta. Toimme esiin, miten arvonlisäverotuksesta voidaan muovata ekologisten uudistusten työkalu. Tällainen kestävän kehityksen arvonlisävero on osa kiertotalouteen kannustavaa SDP:n vero- ja tukilinjaa.
Arvonlisäverokysymyksessä asetuimme tukemaan komission ehdotusta, johon hallitus suhtautuu puolestaan penseästi. Hallituksen kanta perustuu valtiovarainministeriön sinänsä perusteltuun näkemykseen siitä, että arvonlisäverokantojen laajempi käyttö uhkaa aiheuttaa hallinnollisia kustannuksia. Tämä on kuitenkin verrattoman kapea näkökulma merkittävään yhteiskunnalliseen kysymykseen. Arvonlisäverotuksen uudistus tulisi nähdä uhkan sijaan mahdollisuutena uudistaa maailmaa. Arvonlisäverolla voidaan ohjata nopeasti ja joustavasti laajaa kuluttaja- ja yritysjoukkoa, kun esimerkiksi suorien tukien käyttäminen edellyttää hallinnollisesti raskaita hakuprosesseja, joihin usein vain suuret yritykset pystyvät osallistumaan.
Arvonlisäverodirektiivin uudistus tekee näkyväksi myös toisen asian. Kaikilla mailla on mahdollisuus edistää kestävää kehitystä, mutta tavoitteeseen ei päästä yksin. Ilmastonmuutoksen torjunnan ja kestävän kehityksen tulisi olla läpileikkaava periaate myös Suomen ulko- ja EU-politiikassa. Sen tulisi olla Suomen ensi vuoden EU-puheenjohtajakauden kärkiteemoja. Ilmastonmuutoksen vastainen työ näyttäytyy usein rajoituksina, kieltoina ja ankeutuksena, mutta, arvoisa puhemies, uudistamalla taloutta voidaan saada jotain parempaa tilalle. Tukemalla kiertotaloutta tai julkista liikennettä voitaisiin samalla uudistaa Suomen yrityskenttää ja luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Sitran arvioiden mukaan kiertotalouteen voisi syntyä lähimpien vuosien sisällä peräti 70 000 työpaikkaa, uutta, kestävää vientiteollisuutta ja ratkaisuja planeetan pelastamiseen. Tässä on haastetta jälleen kerran seuraavalle hallitukselle.