Arvoisa puhemies! Kiitos, ministeri, esittelystä. Itselleni tämä on odotettu päivä, kun kerkesin Euroopan parlamentin puolella osallistua asetuksen tekemiseen. Sehän tuli voimaan jo viime vuoden elokuussa, mutta siinä on monta käytännesääntöä, joista odotetaan vielä erikseen komission tarkentuvia ohjeita, ja sitten kansallinen toimeenpano, josta nyt tehdään tämä säätelypuoli viranomaistyöstä, kuka vastaa mistäkin.
Tärkein viestini on, että tarvitsemme kasvuloikkaa kehittyvällä teknologialla, ja tekoälyn mahdollistaminen on yksi mahdollisuus saada kasvua myös Suomeen, kokonaiseen Eurooppaan. Pitkään aikaan ei ole otettu loikkia, kuten sähkön tulo tai automatisaatio, ja nyt on mahdollisuus johonkin uuteen. Euroopassa halusimme kuitenkin varmistaa, että markkinoille tulevat ja käyttöön otettavat tekoälyjärjestelmät eivät vaaranna ihmisen turvallisuutta, terveyttä tai perusoikeuksia. Teknologinen kehitys on todellakin niin nopeaa, että kaikista näistä nähdään myös jo esimerkkejä, mitä on käynyt, mitä olisi voinut paremmin tehdä. En missään nimessä enää jaksaisi keskustelua siitä, säädelläänkö vai ei. Siihen olen jo kyllästynyt, sillä näemme, että hyvä säätely, onnistunut hallinto, voi viedä eteenpäin kehitystä positiivisella tavalla.
Hyvästä hallinnosta, josta esitetään toive, tämän hallituksen esityksen yleinen kohta on juuri se, miten meidän viranomaistoiminta asettuu tähän tekoälyasetukseen, jossa vaaditaan viranomaisilta myös neuvontaa pk-yrityksille, jotta tämä hallinto menisi sutjakkaasti ja tekoälyasetuksen noudattaminen toimisi. Siellä myös vaaditaan raporttien vastaanottoa, ja myöhemmin syksyllä saamme esityksen nyt lausunnolla olevista sandboxeista elikkä vähän sinne rajamaille osuvista mahdollisuuksista innovoida.
Yleisesti olin aika kauhistunut, kun luin joskus netistä kaivamalla tiedon hallituksen kategoriamaisesta kirjauksesta talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, että EU:sta tuleviin hallinnon lisävaatimuksiin ei osoiteta resursseja. Sehän on aivan päätöntä. Tässä voidaan mennä tosi isosti pieleen, jos tekoälyneuvontaan ei osoiteta resursseja, jos tekoälyhallinnon ilmoituksiin ei osoiteta resursseja. Eli kaikki, mitä joudutaan tekemään tämänkin asetuksen takia, että ihmisillä on käytössä luotettava ja turvallinen tekoäly, jää jumittamaan hallintoon, ja sen riskin minimoimiseksi ajattelen, että meidän talousvaliokunnassa, joka päävaliokunnaksi tässä tulee, on tehtävä kaikkemme, että pienennämme sitä. Toki budjettikysymykset ovat erikseen, mutta hallintomallin tulee toimia. Se, että tällä voitaisiin varmistaa, että tekoälyjärjestelmiä kehitetään ja käytetään ihmiskeskeisellä ja luotettavalla tavalla, voidaan suojautua haitallisilta vaikutuksilta ihmisen terveyteen ja turvallisuuteen ja perusoikeuksiin, ei ole turhaa säätelyä, ja meidän täytyy yrittää selvitä kansallisesti niin hyvin, että me saamme Suomessa vielä muitakin maita reippaamman loikan tekoälyn hyödyntämiseen.
Yksi kohta, joka itseäni kiinnostaa — ja olen ymmärtänyt, että hallitusohjelmassakin on sinne päin tehty — on tekoälyn mahdollinen käyttö julkisen sektorin päätöksenteossa reaaliaikaisesti. Enkä mitenkään odota, kun ministerin päivät ovat lehtitietojen mukaan kovin lyhyet kuten koko hallituksellakin ja tämä asia on isompi kuin yhden hallituskauden asia, koska se sivuaa läheisesti jo vaikkapa virkavastuuta ja montaa muuta, mutta tämän työn käynnistäminen olisi minusta Suomelle erinomaisen tärkeää: valtiosääntöoikeuden analysointi ja teknologian kehityksen pohtiminen ja muun eteenpäinvieminen, että jonain päivänä olisimme valmiita myös julkisessa päätöksenteossa hyödyntämään turvallisesti, luotettavasti uutta tekniikkaa. Itse insinöörinä ja pitkään tekoälyasioita harrastaneena joskus vertaan, mistä on kyse. Muistan vielä, kun yritykset ja yhdistykset pitivät strategiakokouksen, että otetaanko internetsivut käyttöön vai ei. Miettikääpä tänä päivänä jotain, mikä ei ole internetissä mitenkään. Tästä tulee meille työkalu, ja nyt tärkeää on, että tekoäly tulee joka paikkaan ja tulee oikealla tavalla.
Arvoisa puhemies! Neuvonta ja hyvä hallinto, resurssit viranomaistoiminnan hyväksi toimimiseksi ovat oleellisia. Mikäli resurssit jäävät pahasti vajaiksi, hinta kertautuu tekoälyn käyttöönottamattomuutena, ja se rajoittaa kasvua, ei säätely itse.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Hänninen, olkaa hyvä.