Arvoisa puhemies! Haluan kiittää edustajia erittäin hyvästä keskustelusta, ja hyvästä keskustelusta aina syntyy myöskin hyviä eväitä hallitukselle, kuten tässäkin keskustelussa on ilmi käynyt.
Valiokunnan puheenjohtaja Vehviläinen tuossa totesikin, että tätä esitystä on valmisteltu yhteistyössä Kelan ja työttömyyskassojen edustajien kanssa. Ja on todella tärkeää huomioida, että juuri työttömyysturvan maksajien eli Kelan ja kassojen asiantuntemus omassa työssään on otettu huomioon ja tätä asiantuntemusta on myöskin tätä esitystä valmisteltaessa arvostettu. Työttömyyskassat ja Kela ovat myöskin parhaita asiantuntijoita oman työnsä järjestämisessä, ja tämä ilmenee myös siitä, että tämä on tässä työttömyysturvalaissakin tunnistettu. Haluan todeta, että edelleen me jatkamme myös toimeenpanijoiden kanssa muiden mahdollisten sujuvoittamistoimenpiteiden eteenpäinviemistä.
Edustaja Viljanen ja monet muutkin edustajat tuossa totesivat, että aikataulu on kiireinen, ja se todella pitää paikkansa näissä poikkeusoloissa ja asettaa myöskin omat haasteensa sekä valmistelijoille että myöskin täällä eduskunnassa kansanedustajille valiokunnissa. Haluan todeta, että olen iloinen siitä valiokunnan asiantuntemuksesta ja hyvästä yhteistyöstä, jota varmasti voimme tämänkin esityksen osalta nyt pikaisesti tehdä, että saamme vietyä tämän esityksen läpi.
Vaikka hakemuskäsittelyssä ei ole vielä ilmennyt ruuhkaa, niin on aivan selvää, että hakemuksia tulee valitettavasti lisää, ja siksi on tärkeää, että me varaudumme nyt myöskin näillä toimenpiteillä siihen, että etuuksien maksatus on aikaisempaa sujuvampaa myöskin jatkossa. Toisaalta tietenkin me toivomme, että tämä tilanne normalisoituu pian eikä lomautusten tai irtisanomisten tarve tässä enää pitkittyisi ja siltä osin tekisimme niin sanotusti turhaa työtä. Ja voin vakuuttaa, että tämän turhan työn tekisin kyllä mielelläni. Toivon todella, että tilanne normalisoituu.
Edustaja Juusolle haluan todeta, että tämä hallituksen esitys ei ole sidottu näihin hallituksen rajoittamistoimenpiteisiin eli tämä on voimassa sinne lokakuun loppuun asti, jos näin eduskunnassa päätetään, ja siltä osin tätä esitystä voidaan hyödyntää myöskin pitkälle sinne syksyyn.
Edustaja Räsänen nosti esiin nuo mahdolliset väärinkäytökset. Totean, että Kelan selvitysten mukaan väärinkäytöksiä on erittäin vähäisessä määrässä hakemuksia. Ja tässä toimii samalla tavalla tämä jälkikäteisvalvonta kuin ihan normaalisti muissakin etuusmaksatuksissa.
Edustaja Kaumalle kiitos kannustavasta puheenvuorosta, ja totean vielä, että Työllisyysrahaston ja kassojen maksuvalmiutta seurataan tarkoin ja siihen myöskin reagoidaan tarvittaessa lisäbudjetilla.