Arvoisa herra puhemies! Arvoisat läsnäolijat! Niin, mehän käsittelemme nyt tätä autoveron alennusesitystä, josta käytiin pitkä keskustelu täällä jo lakiesitysten ykköskäsittelyssä. Tuolloinhan kerroin, että SDP:n kantana tässä on se, että kun näinä aikoina elämme taloudellisesti kohtuullisen tiukkoja aikoja ja joudumme tekemään monta kertaa aika niukkaa politiikkaa, niin olemme katsoneet, että tässä tilanteessa hallituksen tulisi luopua osasta autoveroon kohdistuvasta alennuksesta ja käyttää tätä rahaa muun muassa VR:n ostopalveluiden turvaamiseen maakunnissa. Tästä maakuntien tilanteesta ja junavuorojen lakkauttamisesta, maakuntien asiasta, käytettiin paljon puheenvuoroja muun muassa eilisessä välikysymyskeskustelussa, ja tämä asia tietenkin on meillä esillä myös tässä yhteydessä nyt, kun puhumme autoveroon kohdistuvasta alennuksesta.
Puhemies! Meillä oli tähän pykälämuutoskin, millä olisimme turvanneet juuri tämän esityksemme, mutta kaikki tiedämme, että niin kävi, että se täällä äänestyksessä sitten hylättiin, ja näin ollen tässä kakkoskäsittelyssä täällä eduskunnassa haluamme esittää kuitenkin jatkoa ajatellen ponnen tämän autoveron ja ajoneuvoveron suhteen. Olemme lähteneet siitä, että näinä aikoina, kun on tiukkaa, emme esitä sitä, että ajoneuvoveroa ei saisi nostaa, mutta me kaikki tiedämme, että ajoneuvoverossa on niitä ikäviä puolia, että se on tasavero, tasasuuruinen kaikille, ja monta kertaa esimerkiksi siellä maakunnissa, kun joudutaan autoa väkisin käyttämään, kyllähän nämä korotukset aina ajoneuvoveron puolella kirpaisevat. Se on epäkohta, ja sen me tiedämme. Mutta meidän esityksemme toden totta lähti siitä, että tästä autoverosta olisi sitten voinut osan perua ja käyttää sen joukkoliikenneyhteyksiin.
Mutta nyt tullaan, puhemies, tähän ponteen, eli esitän eduskunnalle seuraavaa pontta: "Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää autoveroon ja ajoneuvoveroon kohdistuvien esitystensä tulonjakovaikutukset ja ryhtyy tarvittaviin toimiin epäkohtien ilmetessä."