Arvoisa rouva puhemies! Tällä kyseisellä hallituksen esityksellä hallitus lakkauttaa Digi- ja väestötietoviraston tehtäviin kuuluvan kansalaisneuvonnan yleisen neuvontapalvelun. Kyseessä on säästölaki. Digi- ja väestötietovirastosta annetussa laissa tarkoitettu kansalaisneuvonta on julkisten palvelujen käyttäjille suunnattu yleinen neuvontapalvelu. Jatkossa Digi- ja väestötietoviraston kansalaisille tarjoaman tuen painopiste siirtyisi digitaalisten palvelujen käytön tuen ja neuvonnan tehtäviin, joista säädettäisiin laissa yleisemmällä tasolla. Hallinnon yhteisiin sähköisen asioinnin tukipalveluihin lukeutuvan kansallisen palveluväylän käyttövelvollisuus poistettaisiin niiltä viranomaisilta, joita se voimassa olevan lain mukaan koskee. Esitetyt muutokset kytkeytyvät hallitusohjelman kohtaan, jonka mukaan hallitus toteuttaa valtionhallinnon tuottavuusohjelman.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys on tosiaan säästölaki, jolla hallitus kertoo auttavansa Digi- ja väestötietovirastoa sekä eräitä sen julkisen hallinnon asiakasorganisaatioita pääsemään hallituksen virastoille asettamiin säästötavoitteisiin. Käytännössä esitys tarkoittaa vuonna 2013 alkaneen yleisen kansalaisneuvontatoiminnan lakkauttamista. Kansalaisneuvontatoiminnan perustamisen taustalla oli tuolloin julkisten palveluiden digitalisoituminen, mikä on aiheuttanut tuen tarvetta sähköiseen asiointiin. Kansalaisneuvonnassa on ohjattu kansalaisia asioimaan oikean viranomaisen luona sekä vastattu yleisiin kysymyksiin viranomaisten kanssa asioimisesta sekä annettu neuvontaa muun muassa Suomi.fi-viestien ja -tunnistuksen käyttämisestä.
Oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoisuuteen kuuluu, että kaikki ihmiset pidetään mukana. Tämä tarkoittaa myös sitä, että digitaalisten palveluiden rinnalla tulee säilyttää mahdollisuus fyysiseen asiointiin ja/tai puhelinpalveluun.
Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen lakiesityksessä kaikkia ihmisiä ei pidetä mukana. Se käy ilmi seuraavista asioista:
Sinänsä on totta, että yleisen kansalaisneuvonnan yhteydenotot ovat vähentyneet. Digitalisoinnin ohella toinen keskeinen mutta vaiettu syy siihen on, että nykyiset puhelinpalvelut eivät toimi, vaan ne ovat liian usein ruuhkaisia tai täysin tukossa. Ei voida puhua palvelusta, jos soittajalla menee jopa tunteja kuunnellessa pelkkää jonotusmusiikkia. Ei voida puhua palvelusta, jos soitat esimerkiksi Tienkäyttäjän linjalle, mutta se ei vaikuta mihinkään. Jatkossa tuskin enää soitat.
On väärä olettamus, että tarve fyysisille palveluille lakkaisi. Suomessa väestö ikääntyy ja erilaisten sairauksien takia ihmisten toimintakyky ja samalla kyky käyttää digitaalisia palveluja sekä oppia uutta heikkenee. Usein tällaista ihmistä auttaa toinen iäkäs, esimerkiksi tämän puoliso. Kuka heitä jatkossa auttaa asioinnissa, jollei neuvontaa ole saatavilla? Tästä syystä on selvää, että fyysisiä palveluja ja fyysistä palveluneuvontaa tarvitaan tietyssä määrin jatkossakin.
Digitaaliset palvelut edellyttävät toimivia puhelin- ja tietoliikenneyhteyksiä. Tällä vaalikaudella siinä on otettu takapakkia. 3G-verkko on ajettu alas samalla kun hallitus lakkautti valtakunnallisen laajakaistaohjelman ja otti sieltä rahoituksen pois. Ongelmia on nyt koko Suomessa ja aivan erityisesti itäisessä Suomessa. Liian moni on jäämässä digitaalisten palvelujen ulkopuolelle. Tukipalvelut vähintäänkin hajautuvat ja todennäköisesti myös heikkenevät.
Hallituksen esityksessä jää epäselväksi myös, keneltä jatkossa peritään maksua tukipalveluiden käytöstä. Riskinä on, että yhden viraston pienet muutokset maksuihin voivat kumuloitua toisiin viranomaisiin, kansalaispalveluihin, ja aiheuttaa kustannusten nousua siellä. Lisäksi muutoksella voi olla toiminnallisia vaikutuksia kansalaisten palveluihin, kun viranomaiset ottavat käyttöön useita erilaisia tunnistuspalveluita, joiden tietoturvan taso voi olla vaihteleva ja joiden erilaiset käyttöliittymät voivat myös hämmentää käyttäjiä. Kansallisen turvallisuuden osalta tällaiset muutokset eivät välttämättä luo luottamusta viranomaispalveluihin, joissa pitkäjänteisyys, hallitut muutokset ja johdonmukaisuus luovat ennakoitavuutta ja turvallisuutta kansalaisten sähköiseen asiointiin.
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen säästölakiesitys on jatkumoa lyhytjänteiselle, hallitsemattomalle ja epäjohdonmukaiselle politiikalle, joka heikentää ennakoitavuutta ja turvallisuutta kansalaisten saamien palveluiden osalta. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Koponen.