Arvoisa puhemies, hyvät naiset ja miehet! Meillä on lähetekeskustelussa hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta. Itse asiassa kyseessä on päivän toinen samaa lakia koskeva muutosesitys. Lainaan pääasiallista sisältöä: ”Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ulkomaalaislakia siten, että kansainvälistä tai tilapäistä suojelua saavien alaikäisten henkilöiden perheenjäsenen ja muun omaisen osalta poistetaan turvattua toimeentuloa koskeva edellytys perheenjäsenen tai muun omaisen oleskeluluvan saamiseksi. Ehdotuksessa esitetään muutettavaksi myös lapsen alaikäisyyden määrittämistä perheenkokoamista koskevissa tilanteissa koskevaa säännöstä Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisun johdosta. Esityksen tavoitteena on kansainvälistä ja tilapäistä suojelua saavien alaikäisten perustuslaissa ja kansainvälisissä sopimuksissa taatun perhe-elämän suojan ja lapsen edun toteutumisen edistäminen.” Kauniita sanoja, mutta tarkastellaanpa hetki esitystä ihan järjellä.
Hallituksen esitys toteutuessaan löysentää Suomen entisestään löysää maahanmuuttolainsäädäntöä. Muutos lisää Suomen houkuttelevuutta elintasosiirtolaisuudelle kohdemaana edelleen. Lainsäädännöllä ja sitä seuraavalla päätöskäytännöllä voidaan vaikuttaa siihen, miten perheet kaukana lähtömaissa arvioivat mahdollisuuksiaan saada oleskelulupa vieraasta valtiosta. Jos se on helpointa lapsen kautta, niin lapsia lähetetään jatkossakin yksin matkaan ja he joutuvat olosuhteisiin, joissa lapsen etu ja oikeudet vaarantuvat. Toimeentuloedellytysten poistaminen todennäköisesti lisää niin sanottua ankkurilapsi-ilmiötä, ja yhä useampi lähettää oman oleskelulupansa toivossa lapsensa salakuljettajien kautta vaaralliselle matkalle tietäen, että alaikäinen saa oleskeluluvan huomattavasti helpommin ja palauttaminen on käytännössä mahdotonta. [Mauri Peltokangas: Jos pääsee hengissä perille!]
Millä tavalla tämä on lapsen etu? Millä tavalla tällainen muutenkin vaikeassa Euroopan tilanteessa tarpeettomia kustannuksia aiheuttava epämääräinen toiminta on Suomen ja suomalaisten kannalta reilua? Näihin kaipaisin vastausta.
Arvoisa puhemies! Edustaja Semi otti esille lapsen oikeudet vanhempiinsa. Sellaiset vanhemmat, jotka lähettävät lapsensa tälle matkalle, eivät ansaitse täältä turvapaikkaa. Tässä tapauksessa meidän pitää lähteä viemään takaisin nämä lapset, jotka tänne selviävät, jos heillä on tämmöinen aukoton oikeus omiin vanhempiinsa. Se on parempi ratkaisu tähän asiaan. Silloin kun tällainen esimerkkitapaus tehdään, niin houkuttelevuuskin tippuu. Elikkä aletaan palauttamaan niitä lapsia sitten sinne maihin. Se on ihan selkeä vaihtoehto tälle.
Arvoisa puhemies! Täällä nousivat esiin myös ukrainalaiset, joita on maassamme nyt paljon, ja, arvoisa ministeri, maahanmuuttoviranomaiset ja ne, jotka pyörivät tällä hetkellä näitten ukrainalaisten ympärillä, ovat jo romuttaneet tämän työteliään kansan työhalut Suomessa. Sain yhteydenoton puutarha-alan yrittäjältä, joka kertoi, että vastaanottokeskuksesta soitettiin, että ne tuloo aivan täihin täällä, että he haluaisivat töihin ja heitä on vaikka kuinka paljon ja pystytkö ottamaan töihin, ja hänellä oli semmoinen visio sitten, että hän muuttaa sitä omaa kasvihuonejärjestelmäänsä ja pystyy ottamaan heitä töihin. Seuraavana päivänä heitä tuli vain kahdeksan kysymään töitä, ja vain kaksi heistä otti töitä, koska siellä pikaisen laskelman tehtyään he totesivat, että näiden tukien — asumistukien ja kotoutusrahan tai jonkun tämmöisen, kaikkien etujen — erotus siihen, että he käyvät töissä, on vain 300 euroa kuukaudessa. Tämä johti jopa siihen, että siellä jo aikaisemmin työskennelleet rupesivat harkitsemaan, kannattaako heidänkään olla töissä vai hakevatko hekin suojelua ja alkavat keräämään puolukoita, mustikoita, sieniä — sillä tavalla he ansaitsevat enemmän.
Elikkä teidän hallinnassanne olevat viranomaiset ovat romuttaneet jo ihan täysin ukrainalaisten työhalut, ja tähän teidän pitää puuttua. Ei tämä näin voi olla, että Suomeen tulee Ukrainasta työteliästä kansaa — se me kaikki tiedetään — mutta jos heille maksetaan vastaanottokeskukseen lähes sama kuin mitä he ansaitsisivat tällaisesta työstä, niin ei tämä näin voi toimia. Tähän pitää pikaisesti puuttua, ja tämä asia on oikaistava.
Me perussuomalaisissakin olemme suhtautuneet myönteisesti siihen, että tässä tilanteessa otetaan tänne ukrainalaisia, mutta ainakaan minä henkilökohtaisesti en olisi ikänä voinut arvata, että tämä työteliäs kansa passivoidaan viranomaisten toimesta siihen, että heidän ei kannata ottaa työtä vastaan, koska käytännössä lähes saman saavat siellä vastaanottokeskuksessa makaamalla.
Arvoisa ministeri, teidän ilmeenne on vähän sellainen, että teitä ei kiinnosta tämä minun puheeni, mutta tuli nyt sanottua kuitenkin. — Kiitoksia.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:Kiitoksia. — Edustaja Holopainen, olkaa hyvä.