Tässä tuli vielä muutama kysymys muista asioista, jotka ovat vireillä. Meillä on oikeusministeriössä nyt siis vireillä todella paljon asioita, jotka ovat senkaltaisia, että ne tulevat helpottamaan sellaisen henkilön tilannetta, joka on ylivelkaantunut, ja myös pienyrittäjän tilannetta.
Positiivinen luottotietorekisteri otetaan käyttöön vuonna 24. Jatkovalmistelu on nyt käynnissä oikeusministeriössä lausuntopalautteen perusteella, ja minun toiveeni on, että saan sen esityksen tänne eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella.
Velkajärjestelyyn pääsyä ja yrittäjän uutta alkua helpotetaan, ja tämä on myös vastaus tavallaan tähän edustaja Kärnän nostamaan kysymykseen tästä henkilökohtaisesta konkurssista. Me olemme tekemässä muutoksia velkajärjestelylakiin, ja me olemme myös laajentamassa sitä niin, että esimerkiksi yksinyrittäjä, joka on tavallaan konkurssissa tai konkurssikypsä, voi sitten saada velkajärjestelyn ja ‑ohjelman, joka olisi voimassa kolme vuotta, ja sen jälkeen hän vapautuisi näistä veloistaan. Elikkä tällainen lainmuutos ja tämmöinen tärkeä hanke on vireillä.
Yrityssaatavien perintäkuluille tulee enimmäismäärät, myös se valmistelu on käynnissä. Myös ulosottovelallisten asemaan tulee parannuksia, ja kuluttajaluottoja koskevaa sääntelyä tiukennetaan. Tähän liittyy myös tämä pikavippilainsäädäntö.
En valitettavasti pysty vastaamaan tarkasti tähän edustaja Eestilän kysymykseen.
Ja mitä edustaja Pitkon kysymykseen tulee, me voidaan selvittää tätä asiaa, jota kysyitte. Olen ollut niin paljon nyt kiinni siellä budjettiriihessä, että en ole ehtinyt kaikkea tältä osin käydä lävitse. Mutta palataan siihen, se oli hyvä kysymys.
Kaiken kaikkiaan kiitoksia tästä hyvästä keskustelusta.
Ja budjettiriihestä puheen ollen voin myös todeta, että olen iloinen siitä, että budjettiriihessä sovittiin myös siitä, että suomalaisten talousosaamista vahvistetaan, halutaan vahvistaa sitä, ja myös sille tulee määräraha ensi vuoden budjettiin. — Kiitoksia.