Arvoisa herra puhemies! Tämä lakialoite on lakialoite laiksi ympäristönsuojelulain 18 §:n muuttamisesta, ja tässä esitetään, että tämän ko. lain 18 §:n 3 momentti muutetaan siten, että lumen kaataminen mereen kielletään. Sain inspiraation tähän aloitteeseen Helsingin kaupungilta. Olen seurannut tätä jokavuotista keskustelua lumen käsittelystä ja pidän varsin hämmentävänä, että Helsinki ei omaehtoisesti ole valmis tätä asiaa muuttamaan vaan haluaa ilmeisesti profiloitua — ei Suomen luontopääkaupunkina, kuten sillä olisi mahdollisuus — Suomen roskapääkaupunkina.
Arvoisa herra puhemies! Kaadettaessa lunta mereen aiheutetaan ympäristölle vakavaa haittaa. Auratun lumen mukana mereen päätyy muun muassa roskia, muovia, asfalttihiukkasia, autojen renkaista irtoavaa kumirouhetta. Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksen mukaan lumen sijoittaminen mereen tai vesistöihin aiheuttaa roskaantumista ja toimii vakavana mikromuovien reittinä erilaisiin vesistöihin ja merialueille. Helsingissä Itämereen päätyy lumen mukana normaalilumisena talvena useita tuhansia kiloja roskaa ja arviolta yli 50 miljoonaa mikromuovipartikkelia. Kaduilta aurattu lumimassa sisältää myös muun muassa kadulle heitettyjä roskia, eläinten jätöksiä sekä ympäristömyrkyiksi luokiteltavia tupakantumppeja. Mereen lumen mukana päätyvät jätteet, muovit ja muut haitalliset ainesosat kulkeutuvat merivirtojen mukana laajalle alueelle eivätkä välttämättä häviä merestä koskaan. Pidän täysin käsittämättömänä, että Helsinki jatkaa tällaista toimintaa, vaikka erään kaupungin virkamiehen sanoin mereen päätyy ”kaikkea polkupyöristä puliukkoihin”.
Helsinki on Suomen ainoa kaupunki, jossa lunta kaadetaan mereen. Sivistyskaupungit Espoo, Turku ja Oulu ovat kieltäneet sen ympäristönsuojelulain nojalla annetuissa ympäristönsuojelumääräyksissä. Tarvitaan kuitenkin kategorinen lumen mereen kaatamisen kielto koskemaan myös Helsinkiä, koska ympäristönsuojelulain 18 §:n 3 momentti edelleen sallii lumen kippaamisen mereen poikkeustiloissa. On hyvä myös huomata, että lumen kaataminen mereen on kielletty kaikissa muissa Pohjoismaissa.
Arvoisa puhemies! Asiantuntijoiden mukaan lumi pitäisi kaataa maa-alueille tai hävittää muilla keinoin, esimerkiksi sulattamalla — tähän on olemassa monenlaisia teknisiä ratkaisuja. Kaupunki perustelee lumen kaatamista mereen muun muassa sillä, että lumen kuljettaminen muualle aiheuttaisi hiilidioksidipäästöjä. En pidä tällaista perustelua kestävänä. Emme me voi asetella vastakkain Itämeren puhtautta ja hiilidioksidipäästöjä.
Suomen lainsäädännössä lumen kaatamista mereen ei siis ole tällä hetkellä kielletty. Ympäristönsuojelulain 18 §:n 2 momentti kieltää jätteen laskemisen mereen Suomen aluevesille tai talousvyöhykkeille, mutta 3 momentti sallii poikkeuksena lumen kaatamisen mereen. Tämä lakialoite poistaisi tuon poikkeuksen.
Haluan kiittää kaikkia aloitteen allekirjoittajia ja toivon, että ympäristövaliokunta ottaa tämän aloitteen vakavasti käsittelyyn. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Näin. — Ja edustaja Aittakumpu.