Arvoisa herra puhemies! Digiloikkaan on helppo kyllä yhtyä. Me olimme aikanaan näissä asioissa varmasti edelläkävijöitä, Nokian ja monen muun johdolla otimme ensimmäisenä niitä käyttöön. Ja kun esimerkiksi eteläinen naapurimaamme, mihin edustaja Hoskonenkin viittasi, Viro, tuli myöhemmin, niin he saivat toki näin ollen parempaa ja uudempaa tekniikkaa ja teknologiaa käyttöön.
Meillä on nyt tällaisen päivittämisen paikka. Pidän tätä erittäin myönteisenä, että näitä järjestelmiä muutetaan sähköiseen muotoon, ja myös sitä, että ne keskustelisivat paremmin toistensa kanssa, ja myös sitä, että sähköiset rekisteriotteet tulevat, että enää ei tarvitse niitä autoihin printata, sillä ne löytyvät kuitenkin tänä päivänä jo kaikkien poliisiautojen yhteydestä, jos rekisteritietoja pitää tarkastaa.
Yksi sellainen asia, kun nämä nyt muuttuvat digitaalisiksi, on hallituksen suunnittelema, sinänsä minusta aika järjetön moottoripyörien vero, joka on itse asiassa syntymässä tietojeni mukaan sellaiseen malliin, että sitä ei voisikaan, niin kuin autot tällä hetkellä voidaan, ottaa pois rekisteristä, että veroa ei tulisi. Minä tiedän useita moottoripyöräharrastajia, joilla on lukuisia moottoripyöriä. He eivät voisi niitä pois saada, vaan heille tulee maksu, jos he eivät siirrä niitä esimerkiksi sitten sinne Viroon kirjoille. Onhan se aivan järjetöntä, jos meidän rekisterit ovat sähköiset, että näitä laitteita ei voida ottaa samalla tavalla kuin autoja pois käytöstä ja näin myös tuon käyttömaksun piiristä.
Kun tässä nyt puhutaan ajoneuvoliikennerekisteristä, niin haluan nostaa tämän esille, kun hallitus tätä mallia vielä valmistelee, että otettaisiin pohdintaan se, että myös moottoripyörille tämä vero olisi kohtuullinen ja järkevä, jos se on pakko käyttöön ottaa.