Arvoisa puhemies! Työelämä-sanassa on kaksi osaa: "työ" ja "elämä". Ihmisellä on oltava molempia, sekä työtä että elämää. Mutta nämä nollasopimukset saattavat sotkea molemmat. Työtä voi olla niin paljon, että elämä menee sekaisin, ja toisaalta työtä voi olla niin vähän, että elämä menee sekaisin. Ja kumpaakaan asioista ei voi oikein ennakoida, kun ei tiedä, minkä verran työtä edessä on.
Nollasopimus on tavallaan työnantajalta lupaus työstä. Mutta työnantaja ei välttämättä täytä tuota lupausta. Nollasopimusten yksi suuri ongelma onkin se, että siinä työntekijällä on suurempi työn vastaanottamisvelvollisuus kuin työnantajalla on työn tarjoamisvelvollisuus verrattuna muihin työsuhteisiin.
Osa nollatyösopimuksella työtä tekevistä ihmisistä on todellista työelämän prekariaattia. Toisaalta taas toiset tekevät nollasopparilla lähes normaalisti työtä, jopa kohtuupalkalla. Mutta se suurin ongelma on se, että näitä sopimuksia ei ole laissa määritelty, ja tämä tekee työsopimuslain tarjoaman turvan vaikeasti tulkittavaksi, monissa tilanteissa jopa olemattomaksi. Osa näistä ongelmista voidaan poistaa hyvällä työpaikkakohtaisella vuorovaikutuksella, muun muassa järkevillä työvuorojärjestelyillä, joustavuudella puolin ja toisin ja hyvällä työn suunnittelulla. Mutta osa tarvitsee väkisinkin lainsäädäntömuutoksia.
Jos me mietimme sitä muutosta, mikä suomalaisessa työelämässä on tapahtunut, niin ennen mentiin töihin, oltiin siellä eläkeikään ja niin se työelämä kulki. Mutta meille on syntynyt ensin määräaikaiset työsuhteet, ja kun niissä ei ollut samaa turvaa kuin näissä normitöissä, niin niitä käytettiin kiertämään työlainsäädännön velvoitteita. Kun tuota turvaa tuotiin määräaikaisiin työsuhteisiin, syntyivät vuokratyösuhteet, ja niitäkin käytettiin joskus tarpeeseen, joskus vain kiertämään työsopimuslain velvoitteita. Tämän jälkeen syntyivät erilaiset itsensä työllistämisen velvoitteet tai pakkoyrittäjyydet, niin kuin myös nollasopimukset. Ja oleellista on se, että nollasopimuksella ei kierretä työlainsäädännön velvoitteita.
Jos mietimme niitä esimerkkejä, mitä elävästä elämästä löytyy, niin vaikkapa Ylen eräässä ohjelmassa kertoi ihminen, SAK:n työehtoasiantuntija, tilanteesta, että heille on tullut tietoon paljon tapauksia, joissa työntekijä on työskennellyt useita kuukausia lähes kokoaikaisena, mutta sitten kun hän on sairastunut tai on tullut jotain muuta erimielisyyttä työnantajan kanssa, niin työnantaja ei ole enää tarjonnut tunteja. Toisaalta esimerkiksi Palvelualojen ammattiliitosta kerrotaan kaupan alan varastotyöläisestä, joka oli työskennellyt nollatyösopimuksella kokoaikaisesti 2,5 vuotta, ja edelliset 30 viikkoa hänen työaikansa oli ollut lähes täysi, 37,5 tuntia viikossa, mutta sitten työntekijä sairastui ja hänelle kirjoitettiin 1,5 viikkoa sairauslomaa, ja sen jälkeen työtunteja ei enää herunut. Nämä kuvaavat niitä esimerkkejä, miten kierretään meidän normaaleja työlainsäädännön velvoitteita.
Lisäksi vastuut ja velvollisuudet eivät ole tasapainossa ja ne ovat epäselviä. Työntekijän vastuu ottaa työtä vastaan on siis suurempi kuin työnantajan velvollisuus sitä tarjota. Nollasopimus voi pahimmillaan olla keino kiertää irtisanomissäännöstöä. Yhtäkkiä vain tunnit loppuvat. Toisaalta se voi olla ikuinen koeaika, jossa aina mitataan uudelleen ja uudelleen ja uudelleen sitä, miten työntekijä työnsä tekee.
Sitä käytetään myös aika hävyttömällä tavalla irtisanomistilanteissa. Esimerkiksi Hartwallin Lahden tuotantolaitoksen pääluottamusmies kertoi, että siitä on runsas kolme vuotta, kun ketään on palkattu tavallisella sopimuksella. Kaikki työntekijät tulevat tarvittaessa-sopimuksella, ja jokaiselle irtisanotulle tarjottiin sellainen yt-neuvottelujen jälkeen. Elikkä ensin on käyty yt-neuvottelut, joissa on sanottu, että töitä ei ole, on taloudelliset ja tuotannolliset syyt, ja sitten tehdään sopimus, jossa saa kutsua töihin silloin, kun huvittaa.
Osa-aikatyössä meillä on lisätyön tarjoamisvelvoite. Nollasoppareissa on epäselvää, kenelle työtä tarjotaan, missä järjestyksessä ja tarjotaanko ollenkaan, kun lainsäädännössä tuota nollasopimusta ei tunneta. Meillä on kilpailukielto, joka itse asiassa on aika rankka perusoikeuksien rajoittamiseen liittyvä lainsäädäntö. Nollasopimuksissa voi olla myös kilpailukieltoja, jolloin ei saa tehdä työtä samalla alalla, vaikka työtunteja olisi vain muutama tunti.
Jos ajatellaan, että vuosiloma määräytyy työajan perusteella, niin nollasopimuksessa voidaan kysyä, että minkä työajan. Itse asiassa se vuosiloman määräytyminen tiedetään vasta jälkikäteen. Toisaalta sitten työaika on se, mikä vaikuttaa esimerkiksi sairauspäivärahan määräytymiseen — mutta mikä työaika nollasopimuksissa?
Nollasopimuksissa on paljon myös sellaisia epäselviä tilanteita, jotka tuovat työnantajalle hankaluutta, koska laskenta näistä etuisuuksista, joita lainsäädäntö määrää, on epäselvää, kun ei ole selkeätä työaikaa.
Mutta ehkä se kaikkein julmin tilanne on se, jolloin nollatyösopimuksessa työt loppuvat ja tuo henkilö, joka nollatyösopimuksella töitä on tehnyt, päättää, että hän lähtee hakemaan uutta työtä ja jättää taakseen sen vanhan. Jos hän irtisanoo itsensä — lomautustilanteessa, jossa työt loppuvat, työntekijällä on oikeus irtisanoa itsensä ilman tuota 3 kuukauden karenssia — niin nollatyösopimuksessa tuo pitkä karenssi tulee, koska katsotaan, että työntekijä on ikään kuin irtisanonut itsensä työsuhteesta, työsuhteesta, jossa on nolla työtuntia. Ja tämä on mielestäni se kaikkein kipein asia, joka on ensimmäiseksi korjattava.
Mutta toivon, että me valiokunnassa pääsemme näihin ongelmakohtiin kiinni ja korjaamaan niitä ongelmia, joita tähän asiaan, jota siis lainsäädännössä ei tunneta, sisältyy.