Arvoisa puhemies! Lapissa matkailulla menee erittäin hyvin tällä hetkellä, ja siellä on ymmärretty kansallispuistojen merkitys, toisin kuin meillä Pohjois-Karjalassa. Meillä Pohjois-Karjalassa ehdoton kruununjalokivi on Koli. Se kansallispuisto on Suomen neljänneksi suosituin, ja tulijoita riittäisi enemmänkin, mutta meillä ei ole majoituskapasiteettia sillä alueella, ja aluetta kuitenkin haluttaisiin kehittää. Tietyt tahot eivät halua, että sitä aluetta kehitetään. Pelkkä näpertely näiden asioiden parissa ei riitä. Tällä hetkellä esimerkiksi Sokos-hotelli Kolilla ei voida majoittaa edes täyttä lentokoneellista turisteja. Hotelli tarvitsisi ehdottomasti vielä yhden kerroksen lisää. Kansallispuiston alueella ei ole myöskään matkailuautoille ympärivuorokautista pysäköintialuetta, missä ne voisivat laillisesti yöpyä.
Kolin alueen matkailupalvelut jakaantuvat Ukko-Kolin, Loma-Kolin, Kolin kylän, Kolinportin ja Vuonislahden alueille. Kaikki Kolin alueen matkailupalvelujen kehittäminen perustuu voimassa olevaan lainsäädäntöön, kuten kansallispuistoissa yleensäkin, mutta en usko, että lainsäädäntö olisi este alueen kehittämiselle. Kyse on lähinnä asenteista ja tahdosta. Näinhän on ollut Lapissakin. Lapin kansallispuistoja on kehitetty, koska tahtoa ja tahtotilaa siihen on ollut.
On selvää, että kansallispuistoissakin turistit ovat entistä ympäristötietoisempia ja luonto sekä kulttuuri ovat resursseja, joita tulee hyödyntää vastuullisesti. Jokaisen alueen matkailun kehittämiseen vaikuttavat myös valtakunnalliset ja alueelliset kehittämisstrategiat, niin myös Lapissa kuin Kolilla. Koli on jo vuosia sitten katsottu Pohjois-Karjalan matkailustrategiassa ainoaksi kansainväliseksi ja kansallisesti tärkeäksi matkailukeskukseksi, josta pääosa matkailun kasvusta on edelleen odotettavissa. Kun näin on todettu, voi vain ihmetellä, miksi alueen kehittäminen on jäänyt puolitiehen. Kolin maantieteellinen sijainti Niiralan rajanylityspaikan läheisyydessä muodostaisi erinomaisen lähtökohdan Kolin kehittymiselle. Tämä Niiralan rajanylityspaikka on siitäkin mielenkiintoinen, että venäläiset tulevan sen kautta, menevät Pohjois-Karjalaan, ajavat siitä kohti pohjoista, Lappiin, ja vievät rahansa sinne. Senkin vuoksi näkisin erittäin tärkeänä, että Kolin aluetta pystyttäisiin kehittämään.
Kolilla olisi mahdollisuus kasvaa koko itäisen Suomen merkittävimmäksi matkailukeskittymäksi, joka samalla tukisi Juuan, Lieksan ja koko Ylä-Karjalan muuta kehittyvää elinkeinotoimintaa. Kolilla olisi edellytyksiä kehittyä kansainvälisestikin kiinnostavaksi matkailukeskittymäksi, joka tarjoaisi ainutlaatuisen kokemuksen kasvavalle matkailijavirralle. Koli tarjoaisi lisätoimeentuloa ja ansiomahdollisuuksia siten myös paikalliselle väestölle.
Koko Kolin alueen kehittämisessä tarvitaan eri ministeriöiden, Metsähallituksen ja Pohjois-Karjalan maakuntaliiton tukea ja apua, vain niin voimme onnistua. Kysehän on lähinnä asenteista ja tahtotilasta.
Kuten tuossa aluksi kerroin, onneksi edes Lapissa on ymmärretty matkailun ja kansallispuistojen kehittäminen. Tällä hetkellä Kolin hotellin ympärillä on tykkylumesta johtuen lähes jokainen kuusi latvasta poikki. Niitä puita ei saa sieltä poistaa, koska se on luonnonsuojelualuetta. Pari kolme vuotta kun menee, niin siellä on ainoastaan harmaita kuusia pystyssä, ja se ei ole mitenkään silmälle enää iloa, vaikka ne maisemat ovat ainutlaatuisia.