Arvoisa puhemies! Suuret kiitokset ministeri Juusolle siitä, että olette kuullut yrittäjiä ja tuonut tämän aivan välttämättömän lainsäädännön eduskuntaan. Soteri-rekisteriä koskeva lakiesitys on siis kiireellinen ja välttämätön, jotta yrittäjät saadaan vapautettua piinaavista rekisterijonoista työn ääreen. Lakiesitys on odotettu ja tervetullut korjaamaan viime kaudella säädetyn lain aiheuttamia kohtuuttomia ongelmia. Lakimuutos tarvitaan, koska tuhansia yrittäjiä on juuttunut Soteri-rekisterin ruuhkiin ilman oikeutta työn tekemiseen tai ammatin harjoittamiseen. Lain tarkoitus on mahdollistaa elinkeinon harjoittaminen rekisteröinnin pitkittyessä sekä turvata henkilöstön ja palveluiden saatavuutta. Tämä on erittäin hyvä lakiesitys.
Edellisen hallituksen valmisteleman terveydenhuollon valvontalain myötä yksityiset sote- sekä varhaiskasvatuksen palveluyrittäjät sekä yksityiset elinkeinonharjoittajat ovat velvoitettuja odottamaan rekisteröintipäätöstä ennen kuin voivat aloittaa toimintansa. Rekisteröintimenettely aloitettiin siis yksityisistä toimijoista, ja julkisen sektorin yksiköt ovat tulossa rekisteriin vasta myöhemmin.
Rekisteröinti on takkuuntunut todella pahasti, niin kuin ministeri tässä nosti esille. Muun muassa järjestelmä- ja käyttöönotto-ongelmien takia hakemuksia on jatkuvasti vireillä noin 3 000—4 000. Käsittelyajat ovat venyneet kuukaudesta jopa puoleen vuoteen. Jonojen takia jopa tuhansilla yrittäjillä juoksevat kulut, mutta lupabyrokratia estää heitä tekemästä työtään. Tilanne on aiheuttanut yrittäjille merkittäviä tulonmenetyksiä. Suomen Kuntoutusyrittäjien tekemään kyselyyn vastanneet yrittäjät kertoivat menettäneensä keskimäärin 17 000 euroa tai kolmen ja puolen kuukauden palkan estyneen työnteon seurauksena. Ja samaan aikaan tosiaan yrittäjien kulut juoksevat.
Tätä kohtuutonta tilannetta on yritetty korjata. Eduskuntahan sai lisäbudjetissa esityksen, joka me hyväksyttiin, eli 650 000 euroa hakemussuman purkuun aluehallintoviranomaisille. Paljon työtä on tehty valvontaviranomaisten osalta, mutta toimet eivät ole riittäneet, ja tämä lakiesitys on täysin välttämätön. Olen itse myös yrittäjien kanssa lähestynyt ministeriä. Yrittäjät toivat ratkaisuehdotuksia, ja niitä on mielestäni kiitettävästi tähän lakiesitykseen sisällytetty. Eli tämä käsittelyssä oleva laki on aivan välttämätön.
On hyvä myöskin todeta, että vaikea jonotilanne ei vaikuta ainoastaan uusiin toimijoihin vaan se jarruttaa myös niiden yritysten toimintaa, jotka ovat jo rekisterissä. Rekisteriruuhka viivästyttää ammatinharjoittajien palkkaamista, sijaisuuksia ja myöskin rekrytointia.
No mitä tässä lakiesityksessä esitetään? Ministeri jo sitä esittelikin, mutta totean, että käsittelyssä oleva lakiesitys mahdollistaa siis väliaikaisesti sen, että sosiaali- ja terveydenhuollon itsenäiset ammatinharjoittajat ja heihin rinnastettavat palveluntuottajat voisivat aloittaa toimintansa heti jätettyään hakemuksensa Soteri-rekisteröintiä varten. Muutos tulee koskemaan myös hakemuksensa jo jättäneitä yrittäjiä. Se on todella tärkeä viesti viestittää heille — he ovat todella huolissaan tästä tilanteesta. Eli tämä lakiesitys, kun se hyväksytään, tulee mahdollistamaan tuhansien yrittäjien nopeamman toiminnan aloittamisen ja yritysten kehittämisen sekä toiminnan uudistamisen, mitä yrityksissä täytyy tehdä, jotta ne voivat kannattavasti toimia.
Kun tästä laista kuultiin eri toimijoita, niin jotakuinkin kaikki — voi sanoa, että kaikki — kuultavat kannattivat lähtökohtaisesti tätä lakiesitystä valvontalain määräaikaiseksi muuttamiseksi. Toki lain voimaantulosta, erilaisista aikatauluista, oli erilaisia näkemyksiä, mutta tässä on mielestäni oikein hyvin koottu ne näkemykset, joita kuulemisissa tuli, ja myöskin täsmennyksiä on tehty. Ja on tietenkin hyvä todeta, että tätä lakiesitystä, tätä muutosta, ei sovellettaisi sellaiseen palveluntuottajaan, jonka toimialaan kuuluu palveluiden antaminen alaikäisille, toimijaan, jonka on toimitettava valvontaviranomaiselle ensimmäisen kerran rekisteröintiä varten rikosrekisteriote. Mielestäni tämä on erittäin hyvä rajaus, ja tämä nousi myöskin tuolla kuulemisessa esille.
Eli kannatan lämpimästi, arvoisa puhemies, tätä lakiesitystä ja totean sen, että tätä asiaa on seurattava. Uskon ja toivon, että eduskunta nopeasti tämän lakiesityksen hyväksyy, mutta ongelmat ovat aika vakavia, ja on seurattava sitten, onnistummeko tällä lakiesityksellä, tarvitaanko vielä lisätoimenpiteitä. Mutta olennaista ja tärkeintä on se, että Soteri-rekisterin käsittelyajat saadaan viipymättä valvontalain mukaiselle tasolle siten, että yrittäjien ja palveluntuottajien oikeus elinkeinoon ja työhön pystytään turvaamaan. Huolellinen ja ripeä käsittely on tärkeää tälle lakiesitykselle. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Hänninen. [Ben Zyskowiczin välihuuto]