Arvoisa rouva puhemies! Kiitän maltillisesti hallitusta ja myöskin yksimielistä valiokuntaa tästä mietinnöstä. Tässähän on taustalla hallitusohjelman kirjaus siitä, että lakia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta — aivan oikein, vuodelta 83, edustaja Eloranta — nyt päivitetään siten, että yksikään lapsi ei eron yhteydessä menettäisi isää eikä äitiä. Näin hallitusohjelmassa oli.
Plussana mainitsen, kun nyt tämän mietinnön kahlasin läpi, tosiaan just tämän vuoroasumisen korostumisen, mikä on kansainvälisesti nähty hyvänä. Kummankin vanhemman tärkeys tunnustetaan — nyt tässä muuten mietin, jos puhutaan kummastakin vanhemmasta, että hallitusohjelman kirjauksessa oli isä ja äiti mainittu, mutta joka tapauksessa en käy tässä tappelemaan. Sitten nämä muutkin lähiomaiset kuin pelkät biologiset vanhemmat eli tämä mummo- ja vaaripykälä on huomioitu hyvin täällä. Ja sitten, kuten äskenkin Elorannalta kuultiin, kaikenlaisen väkivallan, myöskin henkisen väkivallan, estäminen kuuluu molemmille vanhemmille.
Sitten se, mistä en oikein tiedä, onko miinusta vaiko plussaa, on tämä, että sosiaaliviranomaisten valta suhteessa tuomioistuimiin laajenee. Se voi olla ongelmallinen siinä tilanteessa, kun toinen vanhemmista on jollain tavalla alisteisessa asemassa suhteessa toiseen. Jos tämä sosiaaliviranomainen asettuu sitten vahvemman vanhemman puolelle, niin se vain kehittää antautumisen meininkiä alisteisessa tilanteessa olevan vanhemman eli usein ehkä isän tilanteeseen. Sikäli hyvä, ettei tarvitse mennä niin usein tuomioistuimiin, sehän säästää vain rahaa, mutta sitä kysyn kuitenkin, mitkä ne keinot ovat sitten, kun nämä tilanteet ovat riitaisia, jos se pelkästään on sosiaaliviranomaisten vastuulla.
No, sitten lapsen etu. Se korostuu tässä mietinnössä monessa kohtaa. Se on hyvä asia sinänsä, että korostuu, mutta en tiedä sitten, kun lapsen etua ei ole millään lailla täällä määritelty, mikä se on ja kuka määrittelee lapsen edun missäkin tilanteessa.
Arvoisa puhemies! Minä oikeastaan meinasin, että minä selviän kolmessa minuutissa, mutta en selviä. Minä tulen jatkamaan sieltä pöntöstä. [Puhuja siirtyy puhujakorokkeelle]
Arvoisa puhemies! Mutta sitten nämä selkeät miinukset, mitä tässä mietinnössä on, minkä takia minä olen pikkasen pettynyt tähän paperiin, ovat siinä, että vaikka isosti ja oikein otsikolla ja monta lausetta ja monta kappaletta puhutaan vieraannuttamisesta ja muusta tapaamisoikeuden estosta, kuinka vahingollista se lapselle on ja mitä se saattaa aiheuttaa, niin se, mikä puuttuu, on se, että tätä vieraannuttamista ei mitenkään määritellä ollenkaan riittävästi, eikä myöskään sanktioida muuta kuin sen uhkasakon osalla. Tämä on tosiaan ongelmallista — tai on sinänsä hyvä, että on uhkasakko, mutta kun ei määritellä kunnolla, milloin tämä vieraannuttaminen täyttyy, mikä sitä vieraannuttamista on ja kenen se vieraannuttaminen pitää tunnistaa.
Eli vastuuta toisaalta sosiaaliviranomaisille annetaan tässä asiassa ja koetetaan oikeuslaitoksen taakkaa vähentää, ja sitten puhutaan, että uhkasakko voidaan antaa, jos estää tapaamisoikeuden toteutumisen, mutta sitä ei sanota selkeästi, kenen tehtävä on määritellä se vieraannuttaminen, eikä anneta työkaluja siihen, milloin vieraannuttamista on tapahtunut. Onko vieraannuttamista esimerkiksi se, jos toinen vanhemmista eli vanhassa kielessä puhuttu lähivanhempi kysymättä toiselta vanhemmalta lupaa ottaa lapsen, vaikka asuvat yhdessä Vantaalla, ja muuttaa sitten ihan ilman mitään sen kummempia perusteita vaikkapa Kuopioon — muuttaa sinne, vaikka ei olisi edes mitään työpaikkaa Kuopiossa? Kuopio voi olla muuten hyvä paikka, mutta matkaa tulee isälle, äidille ja lapselle paljon toisistaan. No, ei varmaan pelkästään tämä, mutta jos se äijä ajaa niille sovituille tapaamisille joka toinen viikonloppu Vantaalta Kuopioon ja sitten vasta ovella ilmoitetaan, että no niin, nyt onkin lapsi sairas, ei hän pystykään nyt matkustamaan sinun luoksesi sinne Vantaalle — onko tämä sitten vieraannuttamista? Miten sosiaaliviranomainen pystyy ratkaisemaan, jos ei ole annettu minkäännäköisiä palikoita siihen? Onko se sitten vieraannuttamista, jos on isän ja äidin välillä sovitut tapaamisviikonloput tai jopa tapaamisviikot, jolloin lapsi on toisella, ja jos toinen vanhemmista, esimerkiksi nyt se lähivanhempi, sopii lapselle joitain harrastusjuttuja, jonkun minkä tahansa harrastuksen, jonka treenit sattuvat juuri niille ajoille, jolloin hänellä olisi tapaaminen sen muualla asuvan vanhemman kanssa? Onko se vieraannuttamista?
Eli täältä puuttuu täysin edes pyrkimys määritellä se, mitä on vieraannuttaminen, eikä kerrota myöskään siitä, kenelle kuuluu vieraannuttamisen tunnistaminen. Tämä on pahin puute nyt tässä yksimielisessä mietinnössä. Koetin kyllä valiokunnan jäsenille sanoa, mikä tässä on. Muuten tämä menee monessa muussa kohtaa kyllä hyvään suuntaan. Minä noita plussia tuossa jo luettelin, ja Eloranta luetteli ne tarkemminkin.
Toinen miinus tämän vieraannuttamisseikan lisäksi on elatusapukysymykset, eli se maksava vanhempi joutuu monessa tilanteessa hyvin kohtuuttomiin tilanteisiin. Jos sattuu sillä hetkellä, kun se ero tulee, olemaan hyväpalkkainen ja näin, niin saatetaan se sopimus elatusavusta määritellä sen tilanteen mukaan, mutta sitten seuraavana vuonna jäätkin työttömäksi tai jotain muuta. Ne ovat hirmuisen vaikeita, ne ovat monivuotiset oikeusprosessit, mitkä sitten kestävät, ennen kuin saadaan kenties, mahdollisesti — eikä välttämättä edes saada — muutettua elatusmaksujen suuruuksia. Niissä pitäisi olla jonkunnäköiset standardit ikävuosittain, niin että riippumatta siitä, mitkä sen ukon tulot ovat, niin maksut olisi aina saman verran ja sitten yhteiskunta kenties maksaisi ne loput.
Mutta en tässä nyt tämän enempää käy — nämä miinukset ovat kenties korjattavissa plussiksi tulevilla eduskuntakausilla. En tiedä, keitä muita täällä on sitten sitä hommaa tekemässä, mutta se nähdään sitten. — Kiitos.