Arvoisa puhemies! Tuulivoimateollisuus on valtaamassa tuhansien järvien, harjujen ja vaarojen maan valtavalla voimalla. Maassamme on pelkästään tänä vuonna vireillä 249 tuulivoimahanketta. Suomeen suunnitellaan maailman suurimpia tuulivoimaloita, joiden lapakorkeus ylettyy jopa 300 metriin.
Tuulivoimatutkimus on Suomessa vasta alkutekijöissä, mutta maailmalla tuulivoimaa on tutkittu jo pitkään. Vajaa vuosi sitten tuulivoimateollisuuden edustajat Suomessa riemuitsivat, kun THL julkisti tutkimuksen, jonka mukaan infraäänelle altistuminen ei selitä tuulivoimaan liittyvää oireilua. Professori emeritus Kimmo Suomi on juuri julkaistussa tutkimuksessaan osoittanut, että tämä tutkimus ei täytä tieteelliselle tutkimukselle asetettuja kriteereitä lähestulkoonkaan eikä se siten ole validi eikä uskottava — eli se siitä.
Tuulivoimaan liitetään jo olemassa olevien kansainvälisten tutkimusten mukaan monenlaista oireilua: uniongelmia, päänsärkyä, pahoinvointia ja niin edelleen. Unenpuute vuorostaan on yhteydessä useisiin sairauksiin: Riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin kasvaa. Sillä on selvä yhteys mielialaan sekä masentuneisuus- ja ahdistuneisuushäiriöihin. Vastustuskyky alenee, ja stressimekanismit aktivoituvat.
Tällä hetkellä tuulivoimakaavat etenevät kunnissa usein ilman ympäristölupaa. Virkamiehet ja päättäjät luottavat sokeasti ympäristövaikutusten arviointeihin, joita tuulivoimayhtiöt teettävät omilla konsulteillaan. Nämä selostukset ovat pitkiä, usein satoja sivuja paksuja eepoksia. Ympäristövaikutusten arviointimenettely kylläkin tukee suunnittelu- ja päätöksentekoprosessia tuottamalla hankkeen ympärille... [Puhujan mikrofoni sulkeutuu]
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Anteeksi, edustaja Juuso, nyt joku vie mikrofonin — no, nyt se lähti päälle
Elikkä peruutan nyt vähän, kun tuo mikrofoni oli pois päältä. — Eli ympäristön yva-menettely kylläkin tukee suunnittelu- ja päätöksentekoprosessia tuottamalla hankkeen ympäristövaikutuksiin liittyvää tietoa. Sillä on tarkoitus pyrkiä sovittamaan yhteen eri näkökulmia ja tavoitteita, mutta se ei itsessään ole päätöksentekomenettely. Merkille pantava on se fakta, että arvioidut haitat ympäristölle ovat todellakin pelkkiä arvioita ja todellisuus voi rakentamisen jälkeen olla aivan muuta.
Arvoisa puhemies! Ympäristönsuojelulain mukaan lakia sovelletaan teolliseen ja muuhun toimintaan, josta aiheutuu tai saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista. Lain mukaan pilaantumisella tarkoitetaan muun muassa terveyshaittaa, haittaa luonnolle ja sen toiminnoille, luonnonvarojen käyttämisen estämistä tai vaikeutumista, ympäristön yleisen viihtyisyyden tai erityisten kulttuuriarvojen vähentymistä, ympäristön yleiseen virkistyskäyttöön soveltuvuuden vähentymistä, vahinkoa tai haittaa omaisuudelle taikka sen käytölle.
Suomen tuulivoiman rakentamista koskeva lainsäädäntö on laadittu aikana, jolloin suurimmat tuulivoimalat olivat teholtaan ja kooltaan selvästi nykyisin rakentamis- ja suunnitteluvaiheessa olevia pienempiä. Lainsäädännön voidaankin katsoa jääneen jälkeen voimalarakentamisessa tapahtuvasta kehityksestä. Voimassa oleva ympäristönsuojelulaki ei siis edellytä tuulivoimaloilta ympäristölupaa — ei, vaikka me tiedämme, että ne aiheuttavat terveyshaittoja osalle voimaloiden lähistöllä asuville ihmisille. Tiedämme, että porot pakenevat voimaloiden läheisyydestä, kansallismaisemat tuhoutuvat, alueen virkistyskäyttömahdollisuudet vähenevät, matkailuelinkeino kärsii ja kiinteistöjen arvo voimaloiden läheisyydessä laskee.
Arvoisa puhemies! Tuulivoimaloille voidaan toki hakea ympäristölupa myös jälkeenpäin, jos voidaan osoittaa, että ympäristövaikutuksen arvioinnissa ilmoitetut raja-arvot esimerkiksi melun osalta ylittyvät. Sen osoittaminen ja luvan hakeminen jälkikäteen on kuitenkin pitkä prosessi, joten järkevämpää olisi, että ympäristölupa olisi pakollinen ja että se pitäisi hakea jo ennen rakentamisen aloittamista. Se suojaisi nykyistä paremmin asukkaita tuulivoimaloiden aiheuttamilta haitoilta. Luvanvaraisuus parantaisi samalla tuulivoimaloiden paikallista ja alueellista hyväksyttävyyttä ja viranomaisen mahdollisuutta puuttua tilanteeseen ja toimia silloin, jos tuulivoimalan aiheuttamia, ympäristölupaan asetettuja lupaehtoja ylittäviä ympäristöhaittoja kaikesta huolimatta syntyy.
Arvoisa puhemies! Pyydän, että välitätte huoleni hallitukselle, terveiseni ympäristöministeri Krista Mikkoselle, joka ei nyt ole paikalla: Pyydän, että he tuovat esittämäni lakimuutoksen pikimmiten eduskunnan käsittelyyn. Ei riitä, että meillä on maailman puhtain ilma, meillä pitäisi olla tavoitteena myös maailman tervein kansa.
Ensimmäinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Elomaa.