Arvoisa puhemies! Edustaja Holopainen kysyi, onko valiokunnassa käyty laaja-alaisemmin keskustelua liittyen työttömän ja lomautetun mahdollisuuteen opiskella ja harjoittaa yritystoimintaa. No, ottaen huomioon, että tämä hallituksen esitys tuli saliin vasta eilen ensimmäisen kerran, ei nyt kauhean filosofisia, laajoja pohdintoja ole ehditty tässä yhteydessä keskustella, mutta kylläkin aikaisemmin muiden asioiden yhteydessä on tätä paljon pohdittu ja on pohdittu jo edellistenkin työ- ja tasa-arvovaliokuntien aikana. Tämän kyseisen lakiesityksen osalta, aivan kuten edustaja Holopainen toivoi, kyse ei ole vain siitä, että silloin kun henkilö jää lomautetuksi, hänellä on käynnissä opiskelut ja yritystoiminta, vaan hänellä on mahdollisuus harjoittaa opintoja taikka yritystoimintaa työttömyysturvan estämättä tämän lakiesityksen voimassaoloajan.
Henkilökohtaisesti minä toivon, että tästä saadaan materiaalia myös tulevaisuuteen, esimerkiksi sotu-komitean käyttöön, siitä, kuinka tällainen lakimuutos saattaa mahdollisesti vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Nyt on kuitenkin huomattava, että tämä lakiesitys koskee vain lomautettuja, tämä ei koske kaikkia työttömiä, eli kyseessä on vain yksi työttömien alaryhmä eli kuitenkin verraten pieni ja rajattu, sekä ajallisesti että kohderyhmältään rajattu, esitys.
Laajemmin herättelisin ja toivoisin päättäjiltä kovasti kriisitietoisuutta siitä, että tässähän on nyt, jos rehellisiä ollaan, tulossa aikamoinen katastrofi näiden erilaisten etuuksien maksatusten kanssa, mikä realisoituu viimeistään kuukauden päästä, ehkä jo sitä ennen. Mikään omassa tiedossani oleva seikka ei toistaiseksi estä sitä, että viivästyksiä tulee. Ne viivästykset ovat merkittäviä, ja ne kohdistuvat ainakin osin sellaisiin ihmisiin, joilla ei ole omassa taloudessaan ennestään sellaisia puskureita, joidenka varassa niistä selvitään.
Erityisesti nyt tulevissa talousarvioissa varmasti Kelan resursseihin on tässä suhteessa kiinnitettävä huomio, mutta kysymys on myös siitä, että meidän sosiaaliturvabyrokratiamme on kauhean monimutkainen ja vaatii aika kovan ammattitaidon, jotta sitä etuusbyrokratiaa pystyy pyörittämään, eli edes määrärahoilla ei välttämättä ole mahdollista rekrytoida semmoista joukkoa etuuskäsittelijöitä, jotka pystyisivät estämään näiden viivästymisten toteutumista. Tämä on vakava asia — tämä on todella vakava asia yhteiskunnan legitimiteetin kannalta sitten, kun tämä kohdistuu nopeasti isoihin ihmisryhmiin.
Erikseen vielä tässä on keskusteltu maataloustyöstä ja sen työvoimapulasta, joka nyt on ilmeinen ja vakava asia, koska se liittyy myös meidän huoltovarmuuteen. Jonkin aikaa sitten kävin läpi marjanpoiminnan työehtosopimusta ja tein vähän laskelmia. Ongelmahan on se, että kun maataloutta yleensä harrastetaan maaseudulla, niin työttömistä, erityisesti perhetilanteestaan liikkuvassa asemassa olevista työttömistä, melkoinen osa asuu kaupungeissa, ja ainakin marjanpoiminnassa työehtosopimus on niin heikko, että ei ole mahdollista lähteä marjanpoimintaan, jos on kaupungissa vuokra-asunnossa yksin asuva henkilö. Kysymys ei ole siitä, että se ei ole kannustavaa, että ei saa enemmän rahaa kuin sosiaalietuuksilla, vaan se ei yksinkertaisesti ole mahdollista, koska siinä kuolee nälkään. Se kompensaatio suhteessa niihin matkakustannuksiin, asumisen kustannuksiin, mitä siitä koituu, on niin heikko. Jos me haluamme säilyttää meidän ruokaturvan tässä maassa myös koronan ylitse, tämä on yksi asia, mihinkä meidän pitäisi nyt jotain kikka kolmosia sitten keksiä. Itse minä olisin valmis harkitsemaan nyt kriisioloissa esimerkiksi palkkatuen hyödyntämistä tässä kohtaa, jotta me saamme huolehdittua siitä, että meidän maatalous pystyy tuottamaan sen ravinnon, mitä väestö tarvitsee. Mutta on toki myös niin, että tämä ei ole pelkästään nyt kriisiajan ongelma vaan pitkäaikainen ongelma, ja sitten pitemmällä tähtäyksellä näiden ratkaisujen täytyy olla joitakin muita kuin palkkatuen kaltaisia suoria tukia työnantajille.