Arvoisa puhemies! On selvää, että tällä lailla on hyvä tarkoitus, ja siitä me olemme varmasti kaikki yhtä mieltä. Mutta se, mikä itse asiassa valiokunnan käsittelyssä oli minusta huolestuttavaa, oli se, että työoikeuden professorit aloittivat puheenvuoronsa sillä, että tämä laki on palautettava valmisteltavaksi uudelleen, koska tämä on niin sekava ja tämä työllistää lähinnä juristeja. Tämä oli mielestäni valiokunnassa huolestuttava piirre. Kun me perehdyimme tähän enemmän ja menimme syvemmälle, niin se näkyy näistä kohdista. Tämän lain alussa tekstiosuuksissa on paljon kaunista lupausta , mutta sitten kun mennään pykäliin ja verrataan näitä asioita, niin sieltä pykälistä ei löydykään katetta niille kauniille asioille. Ja kun me teimme omaa vastalausettamme, me yritimme muutamassa pykälässä korjata niitä katteettomia lupauksia, mitä siellä tekstiosuudessa on. Siitä huolimatta tässä on asioita, jotka vievät eteenpäin, mutta myös asioita, jotka saattavat viedä jopa taaksepäin.
Jos ajattelemme sitä, että nyt meillä lainsäädäntöön tulee lailliseksi ja yhdeksi hyväksytyksi sopimusmuodoksi se, että nollasta voidaan mennä eteenpäin työtunneissa ilman rajoitusta siinä välillä, niin ongelmalliseksi muodostuu tämä nolla, mitä se sitten käytännön elämässä tarkoittaa. Puhuimme tässä jo aikaisemmin tästä irtisanomiskohdasta, jossa minun logiikkani ei oikein ota koppia siitä, että jos hallitus on huolissaan kolmen kuukauden työttömyydestä, niin kuin pitääkin olla, ja pitää sitä liian pitkänä nuorten kohdalla ja on sitä mieltä, että sen jälkeen pitää voida sopia määräaikainen työsuhde ilman perustetta, niin sitten taas tässä laissa katsotaan, että kolme kuukautta on ihan kelvollinen aika olla nollatuntisopimuksessa kiinni, josta ei voi irtisanoutua ilman, että joutuu pidempään ja rankempaan karenssiin työttömyysturvan puolella. Olisi ollut kohtuullista, että tätä kolmen kuukauden aikaa olisi pienennetty, jos työtunteja todellakin on nolla, koska ne työtunnit ovat se ratkaiseva asia, ei se, onko ihmisellä työsuhde. Jos ihminen on työsuhteessa nollatuntisopimuksella ja hänellä on nolla tuntia, niin hän kirjautuu työhallinnon tilastoissa työlliseksi, vaikka hänellä ei olisikaan työtä. Kuitenkin kansantalouden ja meidän hyvinvointimme kannalta ja meidän järjestelmiemme rahoituksen kannalta oleellista on se, mitä työtä tehdään, minkä verran se tuottaa hyvää tähän yhteiskuntaan ja onko niitä työtunteja. Sen vuoksi tämä olisi ollut yksi korjaamisen paikka.
Toinen tilanne on nämä sairauspäivärahat, joissa lähdetään siitä, että ne maksetaan työvuorolistassa olevien päivien mukaan, ja jos sairaus jatkuu sen jälkeen, niin ne maksetaan tuon minimitunnin mukaan, ja jos minimitunti on ylittynyt puoli vuotta nelinkertaisesti, niin sen jälkeen sitten vasta voidaan ikään kuin maksaa sen todellisen työajan mukaan. Mietitäänpä, että ihmisellä on 20—40 tuntia oleva vaihtelevan työajan sopimus. Hän ei koskaan pääse tuon minimin yli. Vaikka hän olisi tehnyt kuinka monta vuotta työtä sillä tavalla, että hänellä tosiasiassa olisi 40 tuntia, niin aina hänen sairauslomansa määräytyisi, jos ne eivät ole työvuorolistoissa olleita tunteja, 20 tunnin mukaan. Jos ihmisellä on 10 tuntia minimityöaika ja hän on tehnyt puoli vuotta 38:aa tuntia, niin edelleen hän saisi sairausloma-ajan palkan 10 tunnin perusteella, paitsi noista työvuorolistaan merkityistä tunneista.
Nämä ovat niitä kohtuuttomuuksia, joita tähän lakiin on jäänyt. Tälläkin hetkellä meillä on ollut hyviä työnantajia, jotka ovat maksaneet paremmin. He ovat maksaneet sen tosiasiallisen, oletetun työajan mukaisesti eivätkä näiden nyt lakiin tulevien minimien mukaisesti, jotka määrittävät sen, että näin se kuuluu maksaa, ja harva sen jälkeen enää maksaa ikään kuin sen todellisen toteutuneen työajan kannalta.
Yksi asia, joka olisi parantanut paljon tätä lakia, olisi ollut se, että olisi otettu samanlainen käytäntö kuin meillä on vaikkapa osa-aikaisten työsuhteiden tai vuokratyön kohdalla, että siitä pitää saada luottamushenkilölle tieto tietyin väliajoin, minkä verran tällaisia työsuhteita on. Mutta tätä ei haluttu tuoda nollatuntisopimuksiin, mikä mielestäni on aika järjetöntä, koska se olisi ollut se väline, jolla luottamusmieskin näkisi, missä mennään, kun tässä tilanteessa lähdetään siitä, että henkilö useimmiten itse neuvottelee sen, mikä se työaika on: onko se vakiintunut korkeammalle tasolle, tai mihin se on vakiintunut. Jos luottamusmies näkisi, että työpaikalla on paljon nollatuntisopimuslaisia, ja kuitenkin näkee, miten tätä työtä tehdään, niin sieltä voisi saada sitä kollektiivista turvaa yksilön turvaksi. Me tiedämme hyvin sen, että usein yhden ihmisen on vaikea, vaikka hän tietäisi olevansa oikeassa, riitauttaa niitä työehtojansa, koska siitä saa sen hankalan maineen ja uuden työsuhteen löytyminen on hankalaa.
Mutta vielä tästä työllisyydestä haluaisin sanoa sen, että se on ehkä se suuri ero sosiaalidemokraattien ja salin oikean laidan välillä, että me emme halua tuijottaa pelkästään sitä, mikä on meidän työllisyysasteemme ja mikä on meidän työttömyyslukumme, niin kuin tällä hetkellä tuntuu, että hallitus tekee. Tosiasia on se, miten se jaetaan: miten se olemassa oleva hyöty, mikä tästä tulee, jaetaan. Minun iso huoleni on se, että tällä hetkellä me luemme näitä meidän tilastojamme hieman väärin. Me iloitsemme siitä, että työssä olevien määrä on lisääntynyt, ja siinä on tietty positiivinen puolensa, mutta meitä harhauttaa se, että samaan aikaan työtuntien määrä tämän vuoden alkupuoliskolla on vähentynyt. Ja jos katsotaan, niin määräaikainen työ on lisääntynyt, osa-aikatyö on lisääntynyt, määräaikainen osa-aikatyö on lisääntynyt. Tuotammeko me sitä hyvinvointia tällä työllisyyspolitiikalla, mihin me haluaisimme sitoutua? Tässä pitäisi katsoa aika paljon tarkemmin niiden tilastojen sisään.
Toinen osuus on vaikkapa pitkäaikaistyöttömyyden alenema. Jos joku, niin minä iloitsen, jos pitkäaikaistyöttömyys aidosti ja oikeasti alenee ja ihmiset pääsevät töihin. Mutta kun katsomme, minne ihmiset ovat pitkäaikaistyöttömyydestä siirtyneet, niin eivät he välttämättä ole siirtyneet työhön. Näkyvissä on se, että 30 000 ihmistä on työttömyystilastoista poistunut sitä kautta, että heidän ei koskaan olisi kuulunut ollakaan siellä, vaan on käynyt ilmi, että he ovat väärässä järjestelmässä. Sen lisäksi meillä on muita elementtejä, joilla ihmiset ovat poistuneet sieltä työttömyydestä.
Eli pitäisi katsoa sitä, mitä se työ on, mihin on työllistytty, minkälaisen elämisen sillä saa, saako sillä kelvollisen elämisen vai onko edelleen kiinni meidän sosiaaliturvajärjestelmissämme. Yksi kokoaikainen työ, joka elättää ihmisen sillä tavalla, että hänen ei tarvitse turvautua tulonsiirtoihin, on itse asiassa yhteiskunnan kannalta enemmän kuin se, että meillä on syntynyt kaksi työtä — joissa ihmiset tekevät muutaman tunnin töitä ja ovat edelleen täysin riippuvaisia meidän sosiaalitukijärjestelmästämme. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että sosiaaliturvassa on tapahduttava uudistusta, mutta kyllä meidän on katsottava sen työn laadunkin perään. Ei voi olla niin, että Suomi pohjoismaisena valtiona alkaa olla työn laadun suhteen ja työsuhteiden laadun suhteen Euroopan peränpitäjiä. Siihen meidän ei pidä pyrkiä, vaikka se kaunistaisikin työllisyystilastoja.