Arvoisa puhemies! Hallitus ehdottaa kumottaviksi yliopistolain säännökset, jotka koskevat Helsingin yliopistolle ja Itä-Suomen yliopistolle vuosittain maksettavaa korvausta, jonka määrä vastaa niiden apteekkiliikkeen harjoittamisesta saadun tulon perusteella maksettua yhteisöveroa ja apteekkimaksua.
Helsingin yliopisto on vastustanut esitystä painokkaasti ja piti ehdotettua yliopistolain 75 §:n 3 momentin kumoamista perustuslain vastaisena. Itse asiassa eduskunnan perustuslakivaliokunta on aiemmassa lausunnossaan vuodelta 2009 ottanut selkeästi kannan, että Helsingin yliopiston tulojen menetyksen osalta kyse on yliopiston itsehallintoon kuuluvasta asiasta. Yliopistolain 75 §:n 3 momentin kumoamisella tarkoitettaisiin yliopistojen itsehallinnon piiriin kuuluvan oikeuden lopullista poistamista, eikä kyse ole enää vähäisestä puutumisesta perustuslailla suojattuun oikeuteen.
Esitystä on pidetty myös Helsingin yliopistoa syrjivänä, ja vain Helsingin yliopiston perusrahoitukseen kohdistuvaa leikkausta voidaan pitää yliopistojen itsehallinnon kannalta mielivaltaisena ja loukkaavana. Esitykselle ei ole esitetty minkäänlaisia yliopiston toimintaan, tehtäviin tai rahoitukseen liittyviä perusteita. Lausunnossaan Helsingin yliopisto totesi esitetyn muutoksen taloudellisten vaikutusten olevan niin merkittävät, että yliopiston kyky suoriutua lakisääteisistä tehtävistä ja opetus- ja kulttuuriministeriön asettamista tavoitteista vaarantuvat.
Itä-Suomen yliopisto piti esitystä yliopistojen yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta ongelmallisena ja annettua vuoden sopeutumisaikaa riittämättömänä. Esitys on heidän mielestään vastoin yliopistouudistuksessa sovittuja periaatteita. Mikäli apteekkikompensaatio poistuu, tulee opetus- ja kulttuuriministeriön turvata jatkossakin vaikuttavan, turvallisen ja taloudellisen lääkehoidon ja sen opetuksen korkeatasoiset edellytykset.
Suomen yliopistot Unifi ry, on esittänyt voimakkaana kantanaan, että yliopistojen perusrahoitusta ei tule leikata. Heidän mukaansa on valitettavaa, että leikkaukset kohdistuvat niin suuressa määrin koulutukseen ja tutkimukseen, ja jopa siinä määrin, että osalla yliopistoja leikkaukset vaarantavat jo lakisääteisten tehtävien hoitamisen.
Arvoisa puhemies! Apteekkimaksun poistaminen on poissa Helsingin ja Itä-Suomen yliopistojen perusrahoituksesta. Hallituksen kaavailemat säästöt merkitsevät Helsingin yliopistolle 92 miljoonan euron leikkausta vuoteen 2020 mennessä. Tämä merkitsee yliopiston perusrahaan eli OKM:ltä tulevaan rahoitukseen 22 prosentin leikkausta nykyisestä. Tämä merkitsee mittavaa alasajoa Helsingin yliopiston rahoittamaan tutkimukseen sekä yliopiston edellytyksiin tunnistaa ja tukea nousevia aloja ja nuoria kykyjä. Apteekkimaksun poistaminen merkitsee myös Helsingin ja Itä-Suomen yliopistojen asettamisen eriarvoiseen asemaan sopeuttamistoimien osalta suhteessa muihin suomalaisiin korkeakouluihin. Myös asian perustuslaillinen puoli mietityttää. Se tulee tutkia tarkasti, ja sinne perustuslakivaliokuntaanhan tämä onkin myös lähetetty.