Arvoisa herra puhemies! Tämä on valtiontalouden kertomus vuodelta 21. Se oli erittäin kova vuosi maan hallitukselle ja koko Suomelle, senhän me kaikki tiedämme. Meillä oli korona päällä, ja se aiheutti Suomen kansantaloudelle ja kaikille meille suomalaisille sellaisia tilanteita, joiden ennakoiminen on ollut täysin mahdotonta ennen kuin itse tilanne oli päällä. On tärkeää huomata se, että hallitus reagoi siihen aivan oikein. Saatiin tietyillä rajoituksilla syntymään taudin hidastuminen, saatiin rokotuskampanjat liikkeelle, saatiin rokotteita maahan, saatiin pidettyä terveyskeskukset ja sairaalat ja kaikki terveydenhuoltopaikat kunnossa, elikkä siinä hallitus onnistui erittäin hyvin. Totta kai se maksoi, mutta toinen vaihtoehto olisi ollut sitten se ikävämpi vaihtoehto, ja onneksi sitä ikävää vaihtoehtoa ei valittu.
Maailmantilannehan meni viime vuoden aikana huonompaan suuntaan, ja tiedetään, että Suomen puolustuspoliittinen keskustelu oli silloin vilkasta ja olimme tekemässä ratkaisua, mitä tehdään Suomen turvallisuuspoliittiseksi kestäväksi ratkaisuksi. Tiedämme kaikki sen, mitä Ukrainassa tapahtui 24. helmikuuta, mutta jo sitä ennen tilanne oli kriisiytymässä Ukrainan rajoilla ja Suomi niin kuin kaikki muutkin Euroopan maat tunsi sen, että nyt on uhkaava tilanne. Siihen varauduttiin, ja on tehty sitä mukaa päätöksiä tämän vuoden puolella, erittäin viisaita päätöksiä, ja hallitus niissä päätöksissä oli aivan viisas ja onnistunut.
Sosiaali‑ ja terveydenhuollon uudistus eteni myös. Se oli melkein ikiaikainen hanke, jota moni hallitus yritti, ja nyt se sitten on tehty. On vain pidettävä huoli siitä yhdestä isosta asiasta, ja se iso asia on se, että kaikkialla tässä maassa pystytään ne terveys‑ ja sosiaalipalvelut ja pelastus‑ ja palotoimen palvelut hoitamaan kunnolla. Lähtökohta ei saa muuttua yhtään siitä, mitä silloin alun perin, tätä uudistusta kun lähdettiin tekemään, lausuttiin kaikissa puheenvuoroissa. Kaikki ministerit, kaikki edustajat siitä puhuivat, että terveys‑ ja sosiaalipalvelujen pitää olla tarjolla yhtä laadukkaina: asuipa sitten Utsjoella tai Hankoniemessä, sillä ei saa olla eroa.
Mutta se iso huoli, mikä minun sydäntäni painaa, on tämä valtiontalouden tilanne. Me velkaannumme hurjaa vauhtia, ja tässä on kahdelta suunnalta meille todella iso vaara, johon tämä eduskunta joutuu ottamaan kantaa tavalla tai toisella.
Ensimmäinen oli tuossa edellisessä asiassa käyttämässäni puheenvuorossa koskien Euroopan unionin sosiaalirahaston perustamista. Sinne ollaan imemässä nyt aivan laittomilla perusteilla rahaa huonommin voivien eurooppalaisten valtioiden sosiaalimenojen kattamiseen. Tämä on se seuraus, mitä elvytyspaketin hyväksymällä olemme itse aiheuttaneet. Voisin sanoa hieman murheellisena, että tämä on itse aiheutettu päänsärky. Kun katsoo esimerkiksi asiantuntijalausuntoja, mitä tänäpänä valiokunnassa kuulimme — nehän eivät toki ole vielä julkisia, mutta yleisellä tasolla voi sanoa sen — näissä lausunnoissa sanotaan aivan selkeästi, selvällä suomen kielellä, että nyt ollaan menty sellaisiin menettelytapoihin Euroopan unionissa, joihin Euroopan unionilla ei ole mandaattia, ei kerta kaikkiaan ole mitään oikeutta lähteä tekemään sosiaalipolitiikkaa jäsenmaiden osuudelle tai mennä tekemään rahoitusratkaisuja niin, että annamme vaikka jollekin Italialle rahaa tai Portugalille tai Espanjalle rahaa jonkun sosiaalisen ongelman takia. Sosiaalipolitiikka kuuluu yksiselitteisen selkeästi jokaisen jäsenmaan omaan asiaan, toimivaltaan, eikä Euroopan unionilla ole siinä mitään osaa eikä arpaa. Euroopan unionin komissio ottaa näitä asioita itselleen, ikään kuin ne olisivat sovittuja juttuja. Eihän se niin ole. Meidän pitää eduskunnassa terästäytyä, että emme aja valtiontaloutta ja julkista taloutta polvilleen sen takia, että todellinen rahanviejä alkaa olla kohta, lähivuosina, jos tämä meno jatkuu, Euroopan unioni eikä Suomen valtio — eivätkä Suomen kunnat eivätkä Suomen kansalaiset. Tämä on äärimmäisen vaarallista kehitystä.
Toinen on sitten tämän julkisen talouden velkaantuminen. Tässä kertomuksessa otetaan totta kai kantaa julkisen talouden tilanteeseenkin, ja se huononee kiihtyvällä vauhdilla. Kaikki me tiedämme sen, että ei 8—10 miljardin euron vuosittainen velkaantuminen voi jatkua. Me kaikki tiedämme sen. Ne päätökset, mitä on tehty koronaan liittyen, turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen liittyen, miten olemme varautuneet sotilaallisiin uhkiin, joita rajoillamme on koko Pohjoismaissa ja koko Euroopassa selvästi nähtävissä, ovat olleet viisaita päätöksiä, niitä en millään lailla arvostele, mutta muilta osin meidän pitää tehdä kaikkemme, jotta pystymme huolehtimaan kansantalouden kunnosta ja julkisen talouden kunnosta. Hyvä julkinen talous on se kaikkien suomalaisten paras ystävä. Sillä pystymme turvaamaan sosiaalipuolen ja terveydenhuoltopuolen, koulutukset ja monet muut asiat. Jos tätä emme hoida, niin sitten olemme aika huonoilla jäljillä.
Ja lopuksi, arvoisa puhemies, vielä se, että kun nyt ajetaan Euroopan unioniin tätä hiilineutraaliutta 2035, nyt alkaa pikkuhiljaa olla aika ruveta tekemään järkeviä päätöksiä. Eihän se voi olla niin, että me tällä hetkellä laskemme sillä keinoin, että Suomi maksaa, kuten hallituksen vuosikertomuksessa on mainittukin, tiettyjä asioita liittyen ilmastopolitiikkaan. Jos tämä päästökauppa, jota nyt ollaan laajentamassa sekä liikenteeseen että asumiseen, tulee tuonne liikennepolttoaineisiin, se nostaa polttoaineen hinta noin 40—50 senttiä per litra. Me jokainen tiedämme sen, että se on täysin mahdoton tilanne Suomen kaltaiselle pitkien välimatkojen maalle — täysin mahdoton tilanne.
Ensimmäinen homma, mitä pitää ilmastopaneelin ja myös EU-komission tehdä, on oikaista ne virheet, mitä päästökaupan laskennassa on. Suomelle on sälytetty sinne noin 15 miljoonaa tonnia ylimääräistä päästöä, tai olemme saaneet liian vähän hyödyksemme laskea hiilinieluja, ja sitten päästöjä on lisätty ikään kuin Suomen vahingoksi lisää. Jos 15 miljoonaa tonnia lasketaan tämän päivän päästökaupan hinnalla, jonka tuossa tunti sitten tarkastin pörssistä — 82 euroa 11 senttiä oli äsken pörssissä päästöhiilidioksiditonnin hinta — sillä hinnalla laskettuna Suomelle tulee tästä laskua 1 231 miljoonaa euroa: 1,2 miljardia ja hieman yli. Kuka tämän maksaa? Sen maksaa joka ainoa suomalainen erilaisina maksuina, palveluina, kohoavina hintoina ja monena muuna. Pitäähän tälle lypsämiselle joku loppu tulla. Olen aina tottunut elämäni aikana siihen, että laskuni olen kyllä maksanut, mutta niiden on pitänyt perustua aina totuuteen ja oikeisiin asioihin — ei sellaisiin kuvitteellisiin, tehtyihin asioihin, joita muun muassa ilmastoprofessori Markku Ollikainen levittelee tässä maassa ihan estoitta ilman minkäännäköistä totuusvelvoitetta. Ja kaiken tämän maksaa suomalainen veronmaksaja.
Arvoisa puhemies! Tähän asiaan pitää kiinnittää huomiota. Näin ei voi jatkua.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:Kiitoksia. — Edustaja Kettunen, olkaa hyvä.