Arvoisa puhemies! Kyseessä on lakialoite laiksi maatalouden rakennetuista annetun lain 13 §:n muuttamisesta, ja perusteluina on seuraavasti:
Maatalouden rakennetukilain 13 § kieltää investointituen myöntämisen sellaiseen toimenpiteeseen, jonka toteuttaminen on aloitettu. Perusteena tähän on ollut, että tuen pitää olla kannustavaa, ja jos investointi on aloitettu ennen tukipäätöstä, on katsottu, että kannustin puuttuu.
Aloituskielto ennen lopullisen tukipäätöksen saamista on johtanut ongelmatilanteisiin maatalousyrityksissä. Kuluvana vuonna on ollut tilanteita, joissa investointitukihakemuksia ei ole pystytty jättämään täysin maatalousyrittäjistä riippumattomista syistä. Kun hakemusta ei ole voitu jättää, on luonnollisesti myös päätöksen saaminen viivästynyt. Tämä on johtanut tilanteisiin, joissa maatalousyrittäjät ovat joutuneet peruuttamaan suunnittelemansa investoinnin tilauksen. Investointien lykkääntyminen rakennetukijärjestelmien joustamattomuuden vuoksi on valitettavaa, sillä maatalouden investoinneilla on merkittävä työllisyys- ja aluetaloudellinen vaikutus.
Sen vuoksi lakia maatalouden rakennetuista pitää muuttaa niin, että maatalousyrittäjä voi käynnistää investoinnin omalla riskillään jo ennen investointipäätöksen saamista. Muussa yritystoiminnassa tämä on mahdollista. Siellä investoinnin voi käynnistää, kun hakemus on jätetty. — Sen vuoksi olisi syytä yhtenäistää tätä samaa käytäntöä, joka muussa yritystoiminnassa on, myös maatalousyritystoimintaan.
EU-lainsäädäntö ei estä lain muuttamista. EU:n parlamentin ja neuvoston asetuksen 1305/2013 artiklassa 60 sanotaan seuraavasti: "Jäsenvaltiot voivat määrätä ohjelmissaan, että tukikelpoisia ovat vain menot, jotka ovat aiheutuneet sen jälkeen, kun toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt tukihakemuksen." — Eli tässä sanotaan, että "voivat määrätä" nykyisen lain kaltaisen asiaintilan, mutta se ei tietystikään tarkoita sitä, että pitää määrätä. Eli onko tässäkin jälleen EU-lainsäädäntöä tulkittu sen tiukemman kautta?
Tämän pohjalta esitän, että eduskunta hyväksyisi tämän lakiesityksen maatalouden rakennetuista annetun lain 13 §:n muuttamisesta kohtaan Tuettavaa toimenpidettä koskevat edellytykset: "Maatilan investointitukea voidaan myöntää myös sellaiseen toimenpiteeseen, jonka toteuttaminen on aloitettu."