Arvoisa rouva puhemies! Aivan niin kuin edustaja Viitanen tuossa totesi, tämä on yksi osa sitä niin sanottua kuntapakettia ja sinällänsä tarpeellinen, yli 400 miljoonaa tälle vuodelle ja noin 100 miljoonaa sitten seuraavalle vuodelle.
Tosiaankin valiokunnassa käytiin keskustelua siitä ja tänään vielä vähän pahoiteltiin sitä, että aikaa ei sitten enemmän ollut tässä käyttää tähän ja pyytää ehkä laajemmalti vielä kuulemista siitä, miten kunnissa nyt koetaan tämä tilanne ja sen akuutti vaikutus, koska jos ajatellaan, että tästä summasta on menossa 56 prosenttia eli noin 300 miljoonaa kymmenelle suurimmalle suomalaiselle kunnalle ja pelkästään Uudenmaan kolme suurinta kuntaa kuittaavat tästä 220 miljoonaa, niin todellakin sitten rippeet jäävät Suomen muulle kuntakentälle. Siinä mielessä on tosi tärkeätä, että tämä koko yhteisöveron jako-osuuden korotus tulee sinne normaalin valtionosuustasauksen piiriin, mutta se tapahtuu sitten kahden vuoden viipeellä, ja siinä tietysti tulee sitten se ongelma, että nämä kustannusrasitteet siellä kunnassa ovat tässä ja nyt ja rahat joissakin kunnissa lähestulkoon loppu. Siinä mielessä edelleenkin on syytä seurata kuntien tilannetta ja sitä, miten kuntatalous kehittyy, ja myöskin niitten yksittäisten kuntien kokonaisverotuottojen muutoksia, ja siinä mielessä olen ihan tyytyväinen, että tänne sitten saatiin kirjaus siitä, että kuntien yhteisöveron jako-osuuden määräaikainen korotus ei täten anna aihetta tarkastella tässä vaiheessa yksittäisten kuntien jako-osuuksia vaan niiden tarkistustarpeita arvioidaan myöhemmin.
Tuolla valiokunnassa myöskin tuli esille, että on mahdollista, että kun tämä tasaus sitten tehdään peruspalveluitten valtionosuuksien kautta, siinä sitten voi ajatella, että näitä kompensaatioita sattuu niin, että jonkun kohdalla ehkä tässä tilanteessa annetusta rahasta tulee ikään kuin ylikompensaatiota ja jonkun kunnan kohdalla alikompensaatiota. Kuulimme semmoista toisen käden tietoa, että joku olisi jossakin näitä laskeskellutkin jonkunlaisilla mittareilla. Kaiken kaikkiaan on todettava, että kuntien valtionosuuksien tasausjärjestelmä on niin monimutkainen, että oikeastaan täällä eduskunnassa tarvittaisiin semmoinen kurssi meille kaikille kansanedustajille, että päästäisiin jotenkin kärryille siitä, miten tämä kaiken kaikkiaan tapahtuu. Kun tässä on kysymys vielä yhteisöveron tuotosta, jossa sitten jo lähtökohtaisesti sen yhteisön, esimerkiksi vaikka yrityksen, kotipaikka ja sitten toimipisteet ja niitten työntekijämäärät ja sieltä kertyneet verotulot on aikamoinen härdelli, kun lähtee pohtimaan, miten sitten lähdetään tasaamaan sitä, ja kun se viedään siihen tasausjärjestelmän piiriin, niin siinä mielessä sanotaan, että ei löydy varmaan niin rohkeaa kansanedustajaa, joka sanoisi, että tämä on meidän kunnalle juuri se oikea summa, mikä tästä pitäisi saada. Sen takia toivonkin, että tähän tosiaankin tarvittaessa palataan myöhemmin ja katsotaan.
Kuntien tarve on kuitenkin joka tapauksessa suuri, ja ne tarvitsevat verotuottonsa mahdollisimman pian sinne menojensa katteeksi.