Arvoisa puhemies! Tässä lakialoitteessa tosiaan esitetään, että suurpedoille asetettaisiin tämmöiset minimikannat ja alarajat, minkä verran näitä yksilöitä, kutakin suurpetoa, pitäisi Suomessa vähintään olla, ja sitten alarajan ylittävät kannat olisivat kannanhoidollisen metsästyksen piirissä. Tähän on laitettu ihan nämä rajatkin, mitä näiden pitäisi olla.
No, me vihreät ajatellaan niin, että tietysti kaiken päätöksenteon täytyy aina perustua parhaaseen tutkittuun tietoon. Ja tietysti myös silloin, jos tällaisten uhanalaisten lajien kantojen osalta halutaan päättää, mikä on suotuisan suojelun taso, niin sen täytyy perustua parhaaseen asiantuntija-arvioon, eikä tämmöisiä rajoja tietenkään voi poliittisesti määritellä, vaan siihen pitää olla se tieto pohjana. Suden osaltahan esimerkiksi Luonnonvarakeskushan on edellisellä vaalikaudella tehnyt huolellista työtä tarkastellessaan suden suotuisan suojelun tasoa. Luken laskelmat osoittavat, että olemassa oleva susikanta, joka on noin 300—320 yksilöä eikä suinkaan 500 yksilöä, kuten aloitteessa väitetään, ei riitä turvaamaan suden säilymistä Suomessa. Keskeisenä syynä on etenkin suden geneettisen monimuotoisuuden puute.
Mutta niin kuin täällä on tullut monessa puheenvuorossa esiin, susikannassahan on siinä mielessä tapahtunut muutosta, että ennen se susi oli nimenomaan siellä Itä-Suomessa varsin yleinen mutta nyt itse asiassa suurimmat susimäärät löytyvät Länsi-Suomesta. Ja varmaan yksi syy siihen on valkohäntäpeura, jota runsaasti esiintyy Länsi-Suomessa, ja sen myötä tietysti pedotkin ovat menneet sitten ravinnon perässä. Tietysti myös ne toimet, mitä me pystyttäisiin tämän vieraslajin, valkohäntäpeuran, osalta tekemään niin, että sitä kantaa saataisiin pienennettyä, ovat yksi tärkeä tekijä.
Me vihreät ajatellaan niin, että kannanhoidollista metsästystä voidaan kyllä harjoittaa silloin, kun kanta on ylittänyt suotuisan suojelun tason ja metsästys voidaan toteuttaa vaarantamatta lajin säilymistä Suomessa. Sen takia tietysti tämän kannanhoidollisen metsästyksen kriteereitä määritellessä täytyy olla todella tarkkana ja nojata tutkittuun tietoon.
Metsästys sinänsähän on Suomessa hyvin suosittua, tärkeä harrastus, ja se, että metsästäjät voivat harrastustaan harjoittaa, on ihan oleellista. Mutta toki sitten, jos mietitään varsinkin näitä suurpetoja ja jos ajatellaan, että siellä harjoitettaisiin kannanhoidollista metsästystä, niin täytyy varmistaa, että kannat todellakin olisivat silloin sellaisia, että ne aidosti sitä myös kestäisivät — koska täytyy muistaa, että suurpedot ovat suojeltuja lajeja, joiden metsästys tapahtuu aina poikkeusluvalla.
Sitten ihan toinen kysymys ovat tietysti sellaiset suurpetoyksilöt, jotka tulevat pihoille pyörimään tai tulevat esimerkiksi kotieläinten suojiin ja näin. On selvää, että tällaisissa tapauksissa näiden yksilöiden poistamisen pitäisi olla mahdollisimman nopeaa ja ne luvat pitäisi saada mahdollisimman nopeasti, jotta tällaisia tilanteita ei syntyisi. Näen, että tässä on edelleen paljon kehittämisen varaa.
Sitten me tarvitaan tietysti myös muunlaisia toimia, joilla me pystyttäisiin paremmin turvaamaan sitä ihmisten ja suurpetojen yhteiseloa, esimerkiksi suojaamalla kotieläimiä. Tietysti petoaidat ovat yksi ratkaisu, mutta nyt on tullut ilmi, että lammassuojien ympärillä olleet petoaidat eivät ole silti aina toimineet sillä tavalla kuin pitäisi. Siinä varmaan täytyy vielä miettiä, miten niitä voidaan parantaa ja kehittää.
Ihmisten pelkoja liittyen suurpetoihin ei pidä vähätellä, mutta ei niitä myöskään pidä lietsoa. Viranomaisilla on toimivaltuudet puuttua ihmisille tai kotieläimille vaaraa aiheuttaviin eläimiin, ja pelkojen liennyttämisessä voidaan myös käyttää muitakin keinoja kuin vaaraa aiheuttavien eläinyksilöiden poistoa tai aloitteessa esitettyä kannanhoidollista metsästystä. Tärkeää myös on, että nämä suurpetojen vahinkojen korvaukset ovat oikealla tasolla, ja jos tällaisia vahinkoja tapahtuu, niin silloin myös ne korvaukset, mitä niistä saa, todellakin kattavat ne kulut.
Meillä on esimerkiksi Luonnonvarakeskuksella ollut pitkään tämmöinen SusiLIFE-hanke, joka on tuottanut paljon arvokasta tietoa siitä, miten suden ja ihmisen hyvää yhteiseloa voidaan edistää. Pidän tämäntyyppisiä hankkeita todellakin tärkeinä ja arvokkaina, ja on hyvä, että tällaisia on. Ja se, miten me pystyttäisiin entistä enemmän yhdessä löytämään niitä toimivia keinoja, on todellakin tärkeää.
Tietysti sitten jos mietitään suurpetojen kantoja, niin kun niitä tarkastellaan, on hyvä aina huomioida myös ne suurpetojen tuomat hyödyt ja dynaamiset vaikutukset. Täällä joskus aiemmin keskustelussa joku totesi vähän siihen malliin, että suurpedot eivät kuuluisi Suomen luontoon ja jos niitä haluaa nähdä, niin niitä voi mennä sitten eläintarhaan katselemaan. Kyllä minä näen hyvin vahvasti, että suurpedot kuuluvat Suomen luontoon ja myös se dynamiikka, mitä suurpedot koko ekosysteemiin tuovat, on todella tärkeää. Esimerkiksi hyvinvoiva ilveskanta metsästää kauriita, jotka todella ovat dramaattisesti runsastuneet ja aiheuttavat sitten taas lukuisia haittoja liikenneonnettomuuksista punkkien lisääntymiseen. Ja jos mietitään vaikka ilveksiä, jotka nyt ovat myös olleet paljon keskustelussa, niin ilveskannan dramaattinen lasku tarkoittaisi kauriskantojen vahvistumista, mikä puolestaan voisi lisätä myös susien hakeutumista läntisen Suomen alueelle taas entistä enemmän. Sen takia tietysti on oleellista, että kun puhutaan suurpedoista, niin ymmärretään myös ne vaikutukset, mitä niillä siinä koko ekosysteemissä on.
Tänään aikaisemmin keskustelussa tulivat esiin myös valkoposkihanhi ja merimetso ja tarve siirtää ne metsästyslain piiriin. Tämä taitaa olla hallitusohjelmaankin kirjattu. [Puhemies koputtaa] Tämähän oli myös se, mitä ympäristöministeriö viime kaudella ajoi, ja toivon todella, että nyt sitten maa- ja metsätalousministeriössä tämä muutos tehdään. Tämä on ollut semmoinen asia, mitä myös vihreät ympäristöministerit ovat kannattaneet.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Ledamot Norrback, varsågod.