Arvoisa herra puhemies sekä lukuisa muu yleisö! Maa- ja metsätalousvaliokunta, kuten myös hallitus, on kiinnittänyt huomiota siihen, että maatalouden taloudellinen tilanne on tällä hetkellä todella heikko. Maatalousmarkkinoilla on tapahtunut odottamattomia markkinahäiriöitä, joiden seurauksena tuottajahinnat ovat laskeneet merkittävästi. Erityisen voimakas vaikutus on ollut Venäjän 2014 asettamalla elintarvikkeiden tuontikiellolla. Myös se, että maaliskuussa 2015 EU:ssa luovuttiin maitokiintiöistä, on sotkenut maitomarkkinoita ja aiheuttanut ylituotanto- ja häiriötilanteen koko EU:n alueella.
Vuoden 2014 helmikuusta maidon tuottajahinta on laskenut 16 prosenttia helmikuuhun 2016 mennessä. Sianlihan tuottajahinta on laskenut 15 prosenttia, broilerin 11 prosenttia, leipävehnän 8 prosenttia ja naudanlihan 7,5 prosenttia. Samaan aikaan tuotantopanosten nousu on jatkunut muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Tämä on johtanut siihen, että maksuvalmius sellaisillakin tiloilla, joilla itse tuotannon normaalisti pitäisi olla kannattavaa, on häiriintynyt ja tilat ovat jopa konkurssiuhan alla. Siksi on erittäin tärkeää, että tartuimme nyt toimeen ja toteutimme niitä hallitusohjelman linjauksia, joilla tästä kriisistä päästään yli.
Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Valtiontakaukset myönnettäisiin pankkien antamille maksuvalmiuslainoille ja rahoitettaisiin Maatilatalouden kehittämisrahastosta. Lisäksi muutetaan kahta lakia niin, että pystymme saamaan korkotukilainojen ja valtionlainojen lyhennysten maksuun lykkäysvuosia. Erityisen tärkeää on havaita se, että kun nämä valtionlainojen lyhennykset tulevat maksuun nyt tämän kuun lopussa, jo näihin on mahdollista tätä lykkäystä hakea. Näin tulemme säästymään monilta erittäin vakavilta tilanteilta, jopa konkurssiuhilta maatiloilla, ja pääsemme tämän vaikean ylimenokauden yli.
Nyt sinänsä on jo vähän valoa näkyvissä. Tuottajahinnat ovat kääntyneet hienoiseen nousuun, ja ylituotantotilannetta monelta osin on saatu purettua. Hienoa on myöskin se, että meidän vientiponnistelumme kantavat ja esimerkiksi sianlihan vienti Kiinaan on alkamassa, samoin kauran vienti, ja maitotuotteitahan sinne Kiinaan jo on vietykin. Pienenpientä elpymistä myös muilla markkinoilla on havaittavissa, ja uskon, että koska maapallon väestö kasvaa huimaa vauhtia ja on arvioitu, että 2050 täytyy tuplata maataloustuotanto koko maailmassa, jotta tähän haasteeseen pystytään vastamaan, niin ei voi olla kovin pitkissä kantimissa se, että kun väkimäärä kasvaa, niin nämä tuottajahinnat matelevat näin matalalla. Sinänsä kaikki ne toimet, mitkä edesauttavat tämän markkinahinnan kohtuullisemmaksi määräytymistä myöskin sinne tuottajaportaaseen, ovat myös erittäin toivottavia ja tervetulleita. Näihin on myös tartuttu.