Arvoisa rouva puhemies! Aivan ensimmäiseksi yhdyn tässä edustaja Wickströmin näkemykseen siitä, että soveltaminen on haastavaa ja siihen täytyy kiinnittää merkittävää huomiota. Meillä ei ole enää 300:aa kuntaa, mutta meillä on kuitenkin 22 aluetta plus HUS-yhtymä, jotka tulevat sitten omalla tavallaan tätä soveltamaan, ja ohjaus on varmasti siinä todella tärkeätä.
Sisältö tällaisessa laissa on tietenkin kaikkein tärkein, mutta siitä on käytetty täällä jo hyviä puheenvuoroja, joten itse näen tarvetta käydä ihan lyhyesti läpi eräänlaisen rahoitustarinan tämän lain yhteydessä.
Hyvin lyhyesti totean, että varsinainen ensimmäinen vammaispalvelulaki oli vuodelta 1987, siitäkin on itselläni muistikuva, koska samana vuonna tulin valituksi Porin kaupungin terveydenhuollon johtavaksi viranhaltijaksi ja se liittyi myös terveydenhuoltoon silloin. Miksi tämän mainitsin? Se johtuu siitä, että se oli diagnoosikorosteinen laki, ja juuri tästä diagnoosikeskeisyydestä on tässä pyritty eroon, kun tätä lainsäädäntöä on uudistettu. Mitä käytännössä tarkoitti se diagnoosikeskeisyys: se tarkoitti sitä, että asiakkaalla tai potilaalla — kuinka vaan — saattoi olla samanlainen haitta, esimerkiksi jonkun elimen puuttuminen, mutta riippuen taustasyystä, siitä sairaudesta tai tapahtumasarjasta, jonka seurausta tämä oli, hän joko sai tietyn edun, esimerkiksi apuvälineen, taikka ei. Tämähän oli ehdottomasti väärin, ja tämä oli pitkään sellainen asia, jota jouduttiin sitten valvontaviranomaisissa ja hallinto-oikeuksissa korjaamaan yksittäistapausten valossa. Tämä oli yksi taustasyy sille, että tätä lakia haluttiin saattaa yleisempään muotoon kuin sitten tämmöiseen diagnoosiin ja siihen liittyviin prosenttiajatteluihin liittyväksi.
Sipilän hallitus sitten käynnisti tämän uudistuksen, mutta se jäi siltä hallitukselta kesken, ja sitten Rinteen—Marinin hallitus jatkoi tätä. Ministeri Kiurun johdolla tätä valmisteltiin sosiaali- ja terveysministeriössä, ja kun itse tulin ministeriksi helmikuussa 22, niin siitä oli hyvin laaja luonnos valmiina. Täytyy sanoa, että siinä oli niin paljon uutta terminologiaa ja muuta, että vaikka sain muutaman kerran tosi perusteellisen briifauksen, niin itse asiassa oli aika vaativaa oppia ajattelemaan uudella tavalla, kun olin ainakin aiemmissa tehtävissä tottunut toisenlaiseen lainsäädäntöön tässä.
No, sitten syksyllä 22 tämä annettiin eduskunnalle, ja nyt tulen siihen talouteen. Silloin arvioitiin, että tämän aiheuttamat lisäkustannukset ovat 30 miljoonaa euroa. Tämä on keskiarvo: ensimmäisenä vuonna ne olisivat olleet 25 ja siitä asteittain nousseet sitten 35:een. Tämä täytyy nyt suhteuttaa sitten siihen, mitkä ovat nämä kokonaiskustannukset. Niistä on erilaisia arvioita riippuen siitä, kuinka laajasti otetaan vammaisten asumispalvelut huomioon, mutta jos otetaan asumispalvelut huomioon, niin se on yli kaksi miljardia. Jos ei oteta, niin kysymys on vähän yli miljardista. Eli tämmöinen 30 miljoonan lisäys ei ollut tietysti niin kuin mikään mittava laajennus siinä vaiheessa.
No, eduskunta lähti innokkaasti käsittelemään tätä lakia, ja vaalit lähestyivät, ja tähän tehtiin sitten merkittäviä laajennuksia ihan yksituumaisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, sekä etuuksiin että palveluihin, ja tässä suuressa salissa se yksimielisesti hyväksyttiin. Muistan, kuinka eri puolueiden — niin hallituspuolueiden kuin silloisen opposition — edustajat kävivät kilvan sitä kehumassa, että nyt tuli hyvä laki.
Sitten vaalien 23 jälkeen hallitus vaihtui, ja tuli kuulopuheita siitä, että hallitusneuvotteluissa oli kerrottu, että ne muutokset, joita eduskunta teki, olisivat olleet kustannuksiltaan aivan valtavan mittavat. Kaikkein suurin tällainen rahasumma, jonka tässä yhteydessä kuulin ja joka on täällä salissakin pariin kertaan toistettu, oli se, että tuli miljardin euron edestä lisää velvoitteita. Tämän saman totesi kahdestaan ollessamme radiokeskustelussa silloinen kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Lasse Lehtonen, nykyinen Kelan pääjohtaja. Valtiovarainministeriö kuitenkin arvioi, että se olisi ollut noin 100 miljoonaa lisää siihen, eli 30 plus 100: silloin puhutaan 130:sta.
Kun uusi eduskunta sitten käynnisti työnsä syksyllä 23, niin tästä käytiin heti aika kiivas ja napakka keskustelu, jossa väiteltiin siitä, onko hallitusohjelma leikkaava vai lisäävä, koska siellä lähdettiin siitä, että 100 miljoonaa voidaan käyttää. No, 100 miljoonaahan on vähemmän kuin 130, jonka arvioitiin siis olevan se VM:n arvio niistä eduskunnan tekemistä laajennuksista, mutta onhan se enemmän kuin se 30, mikä oli Marinin hallituksen alkuperäinen esitys. Tästä sitten kiisteltiin täällä, että kuka täällä leikkaa ja kuka lisää.
Mutta sitten, kun sitä päästiin käytännössä toteuttamaan, niin aivan ensimmäiseksi tuli se lykkäyspäätös, että 14 kuukaudella lykättiin sen voimaantuloaikaa. Sitten tuli se vaihe, kun lähdettiin uudistamaan tätä lakia ja tehtiin se ensimmäinen soveltamisen rajaus siihen. Siinä yhteydessä arvioitiin, että säästetään noin 60 miljoonaa, ja nyt sitten viime keväänä puoliväliriihessä tuli se uusi leikkaus, eli miinus 20,2 miljoonaa euroa. Olen tässä monenkin muun lain yhteydessä ottanut kantaa siihen, että kun noin kahdesta miljardista leikataan 20,2 miljoonaa, niin ymmärrän, että ne perustuvat eräänlaisiin laskelmiin ja varmasti niin sanotusti suuruusluokka on oikea, mutta onko se aivan tarkkaa? Ja käytännön sovellutuksesta — jota tekevät yksittäiset sosiaalityöntekijät, niitä päätöksiä — aika tulee sitten näyttämään, mikä se todellisuus on.
No, itse haluaisin tässä lopuksi korostaa, kun kävin läpi nämä eri vaiheet, että nyt sitten, kun tämä 20 miljoonan leikkaus tehdään, niin ollaan pikkuisen alle siinä summassa, mikä alun perin oli siinä syksyllä 22 annetussa lainsäädännössä eduskunnalle. Kyllä tämä on sillä tavalla tietysti säästölaki, joka nyt on kytketty hyvin monimutkaiseen laskelmaan siinä, millä tavalla tämä vaikuttaisi.
Itse olen ollut tästä iän vaikutuksesta koko ajan sitä mieltä, että jos minun ikäiseni, eli yli 70-vuotias, vaikka herää aamulla sokeana, niin kyllä hän on vammainen, taikka jos hän on tullut vammaiseksi vaikkapa 40-vuotiaana, niin hän on vammainen vielä sitten 80-vuotiaanakin, mutta se on eri asia kuin normaali ikääntyminen, esimerkiksi rollaattorin käyttö tai tavanomaiset ikään liittyvät, raihnastumisen aiheuttamat vaivat.
Loppujen lopuksi välillä on tuntunut aika akateemiselta tässä yhteydessä tämä keskustelu, että mitä vaikutuksia näillä rajauksilla sitten on, mutta eniten olen huolissani [Puhemies koputtaa] tästä 20 miljoonan leikkauksesta. Se on joka tapauksessa taas kerran hyvinvointialueiden yleiskatteisen rahoituksen leikkaus. — Kiitoksia.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Kiuru.