Arvoisa puhemies! Oikeastaan tämä sopii osittain myös tuohon edelliseen kohtaan mutta myös tietysti tähän kohtaan, kun oli tuo ajokorttiuudistus ja nyt on tästä verotuksesta kyse ja puhuttiin taksiautoilun haluttavuudesta, luotettavuudesta ja osaamisesta. Meillä on kaikilla sukulaisia ja perheenjäseniä, itse kuljemme takseilla, on koulukuljetuksia, ja me totta kai toivomme, että siellä on luotettavat ja osaavat kuljettajat. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että näissä asioissa ei mentäisi pelkästään raha edellä, koska siellä ollaan sitten matkataipaleella kuitenkin pitkästi sen kuljettajan kanssa liikkeellä ja on tietysti tärkeää, että hän on sillä lailla ammattitaitoinen, että hän osaa sujuvimmat reitit ja osaa toimia hätätilanteessa.
Itselleni tulee mieleen esimerkiksi tässä joskus öisin, kun joudun menemään taksilla pienen matkaa tuonne autolleni, joka on Hyvinkään asemalla sellaisessa paikassa, että siellä ei ole valaistusta eikä mitään, että nämä taksikuskit ovat vieneet minut sinne hiekkakentän perälle eikä ole ollut ristin sielua siellä ja ovat odottaneet, että pääsen autolleni ja pääsen sieltä pois. Sitten mietin, että se on ensisijaisen tärkeää, että hän ei vain jätä minua siihen, ja mietin joitakin pieniä lapsia, heidän kuljetuksiaan, nuoria, ikäihmisiä. Tämä ei ole pelkästään rahakysymys vaan turvallisuuskysymys.
Siitä haluaisin vielä sanoa, että olen sitä mieltä, että tuohon käytön verotukseen pitäisi enemmän panostaa kuin pelkän omistamisen. Jos me ajattelemme käyttövoimaveroa, niin jos et aja paljon ja sinulla on dieselauto, niin kyllä se aika kalliiksi tulee. Kaikilla ei ole varaa vaihtaa sitä autoa, vaikka haluja olisikin, on tiukalla rahat, ja se käyttövoimavero on kyllä hyvin mittava. Monet haluavat olla ympäristöystävällisiä tai haluavat turvallisemman auton, mutta jos ei sitä rahaa ole, niin sitä vain ei ole.