Arvoisa herra puhemies! Viime päivinä on tapahtunut järkyttäviä, ihmishenkiä vaatineita surmatekoja. Poika surmasi Haminassa vanhempansa, ja muutamaa päivää myöhemmin Imatralla kolme naista ammuttiin kadulle. Molemmissa tapauksissa tekojen taustalla epäillään olevan mielenterveysongelmia, joihin ilmeisesti oli myös yritetty hakea apua. Mielipidepalstoilla on myös kirjoitettu, esimerkiksi eräs äiti kirjoitti, miten vaikeaa on saada täysi-ikäiselle pojalle psykiatrista hoitoa, vaikka uhkana on — ja täysin aiheellinen pelko — että tapahtuu jotakin peruuttamatonta. Kysyisinkin nyt asianomaisilta ministereiltä: miten mielenterveyspalvelut saadaan ajan tasalle, ja mitä keinoja omaisilla on, jos esimerkiksi läheinen muuttuu arvaamattomaksi tai vaaralliseksi mielenterveysongelmien vuoksi eikä pääse hoitoon, ja miten kaiken kaikkiaan tällaisia tapahtumia voitaisiin Suomessa välttää? 

Arvoisa herra puhemies! Sen harkinnan ja arvioinnin, millaisia palveluja kukin tarvitsee sitä palvelua haettaessa, tekee ammattilainen: sen tekee lääkäri, sen tekee psykologi, sen tekee ammatti-ihminen. Tuo harkinta onneksi pääosin ja lähes aina on oikea. Meillä on mallit ja toimintatavat siitä, mitä mieleltään järkkyneen henkilön kohdalla noissa tilanteissa tehdään ja tapahtuu. Sitten se toinen puoli ja lainsäädäntö, jonka tämä eduskunta vielä saa, on itsemääräämisoikeuslainsäädäntö, joka osaltaan tulee vaikuttamaan siihen, mikä on tuon ammattilaisen valta tilanteessa, jossa on esimerkiksi diagnoosi tehty. Kolmas asia: meillä esimerkiksi nuorten osalta laki on yksiselitteisen selvä siitä, että esimerkiksi alle 25-vuotiaalla mielenterveyspalveluja tarvitsevalla on subjektiivinen oikeus niihin palveluihin — hänellä on oikeus niihin. Näistä säädöksistä pitää pitää kiinni, mutta toisekseen se vastuu on ammattilaisella tilanteessa, jossa hän kohtaa ihmisen, joka palvelun tarpeessa on.