Arvoisa puhemies! On helppo olla edustaja Satosen kanssa samaa mieltä siitä analyysistä ja niistä esimerkeistä, joita nostitte esiin. Sitä me emme voi kiistää, että vaikka tämä laki antaa mahdollisuuden omaan tuotantoon, niin tämä vie työvoimapalvelut yksityisiin yrityksiin, siellä on niin paljon niitä elementtejä, jotka liittyvät markkinoiden ikään kuin rakentamiseen: nämä pilotit liittyvät markkinoiden rakentamiseen ja yksityisten palveluiden alalle tulemiseen. Tiettyyn pisteeseen asti se on hyvä asia, silloin, kun niillä on oma siivunsa sillä puolella, minkä ne osaavat, mutta jo nyt nämä markkinatoimijat ovat sanoneet, että kun tullaan vaikeasti työllistettäviin, niin heidän osaamisensa on rajallinen.
Jos me katsomme jo toteutettuja pilotteja, niin niissäkin näkyy se, että esimerkiksi Uudellamaalla, kun kyse oli nuorista hyvillä valmiuksilla varustetuista työttömistä, yksityinen palvelutuottaja sai aikaan tehokasta työnvälitystä. Mutta kun katsottiin ikääntyneitä ja katsottiin pitkäaikaistyöttömiä Pirkanmaalla, niin tulokset eivät olleet kovin hääppöisiä. Tämä ero meidän pitäisi nähdä. Itse uskon siihen, niin kuin äsken sanoin, että jos toimitaan kapealla sektorilla ja esimerkiksi välitetään tietyn toimialan työvoimaa, niin silloin varmasti yksityinen voi toimia tehokkaammin, kun se saa ihan luvalla keskittyä siihen omaan siivuunsa eikä sen tarvitse hallita koko maailmaa, niin kuin julkisten tällä hetkellä on pitänyt.
Mutta sitä minä ihmettelen tässä mallissa, että kun meillä nyt jo nämä yksityiset työnvälittäjät toimivat täysin markkinaehtoisesti ilman, että sinne pistetään euron euroa, niin miksi meidän pitää luoda malli, jossa meidän pitää ruveta laittamaan sinne valtion rahaa. Tämä on se iso kysymys. Kun rahaa on liian vähän, niin miksi ottaa markkinoilta toimiva asia ikään kuin valtion ja kuntien veroeurojen syliin? Siksi en ymmärrä tätä yksityistä puolta, mikä tässä on.
Se on totta, että meidän nykyiset palvelumme eivät ole läheskään kaikilta osin toimivia. Siellä on resurssipulaa, siellä on monenlaisia ongelmia, ja varsinkin silloin, kun työttömyys nousee, resurssit kulkevat hitaasti perässä ja usein ei pääse asiakkaaksi. Näitä ongelmia meidän pitää korjata, mutta sitä minä en ymmärrä, että kun meillä on toimivia malleja, niin miksi ne rikotaan.
Toimivilla malleilla tarkoitan nyt esimerkiksi TYP-palveluita. TYP on tarkoitettu niille asiakkaille, jotka tarvitsevat monialaista palvelua, ja niin kuin edustaja Satonen sanoi, heidän kohdallansa se malli toimii. Sieltä on saatu työvoimaa jopa sellaisille työvoimapula-alueille, joita meidän niin sanotut normaalit TE-palvelumme eivät ikinä pysty toteuttamaan. Sen takia minua surettaa se, että tämä TYP-palvelu tässä purkautuu.
Ministerillä on hyvä usko siihen, että me saamme ikään kuin sote-keskukset ja työvoimapalvelut toimimaan yhteen, mutta minun on kyllä pakko epäillä sitä mallia, koska tosiasiallisesti, jos asiakkaat valitsevat, minne sote-keskukseen he menevät, silloin tällaista kokonaisuutta ei pysty rakentamaan. On eri asia silloin, kun kunta on tilaajana. Silloin pystytään sanomaan, että kunta, joka on järjestämisvastuussa ja tilaamisvastuussa, voi ikään kuin tilata sen kokonaisuuden, mutta maakunnat ovat toisenlaisessa roolissa. Ja uskallan väittää, että kun alueilla on tätä pohdittu, niin siellä ei ole tätä valinnanvapautta mietitty vaan on ajateltu ikään kuin sen vanhan kuntamallin kautta. Toivon, että ministeri kuvaisi minulle sen mallin, koska itse olen maakuntapäättäjä ja toivottavasti myös tuleva maakuntapäättäjä: mikä on se malli, jolla me järjestämme nämä palvelut sillä tavalla, että ne integroituvat? Minä, vaikka olenkin aika pitkään näiden asioiden kanssa puuhannut, en sitä kykene ymmärtämään näillä malleilla, jos katsotaan sotea ja katsotaan tätä kasvupalvelulakia.
Jos sitten ajatellaan vaikkapa Pirkanmaan esimerkkiä siitä, että tässä kokeilussa on saatu hyviä tuloksia, niin on vaikea nähdä, miten allianssi turvaisi sen, että tuo malli jatkuu. Siihen tulee uusia toimijoita, sitä joudutaan purkamaan tietyiltä osin, osa siitä toiminnasta jää kuntiin, ja on vaikea ajatella, että se pystyisi toimimaan, kuten kaikki hyvät esimerkit. Voi olla, että allianssimallilla päästään aika lähelle, mutta tässäkin on kysymys se, että kun joku jossakin toimii, niin miksi se pitää rikkoa. Miksi ei keskitytä niihin asioihin, jotka eivät toimi, ja korjata niitä?
Sitten jos ajatellaan ylipäätään tätä tilaaja—tuottaja-mallia: sitä on kokeiltu monessa kunnassa, ja sen uskottiin tuovan hyötyä ja kustannustehokkuutta, ja varmasti se toi kustannustehokkuutta. Kun julkisten palveluiden rinnalle, kunnallisten palveluiden rinnalle, tuli yksityisiä toimijoita, niin pystyttiin oppimaan toinen toiseltaan ja saatiin tietyllä tavalla esimerkiksi hintatietoisuutta aivan eri tasolle. Mutta samaan aikaan, kun kyse on julkisista viranomaistehtävistä, huomattiin, että tulee hyvin paljon päällekkäistä byrokratiaa. Vastuu katoaa sillä tavalla, että kun kunnalla on järjestämisvastuu ja sitten siellä on myös julkisia tuottajia ja yksityisiä tuottajia, niin ne, jotka järjestävät, eivät pääse sinne tuotantopuolelle, mutta kansalaiset odottavat poliittisilta päättäjiltä sitä, että ne pystyvät vaikuttamaan molempiin puoliin. Ongelma oli se, että siellä tehtiin paljon päällekkäistä työtä ja monet asiat tippuivat väliin, ja tämän vuoksi kunnat ovat olleet luopumassa tilaaja—tuottaja-malleista. Elikkä voisi sanoa, että tämä ei ole niinkään uudistus tämä tilaaja—tuottaja-malli tai järjestäjän ja tuottajan erottaminen vaan se on ennemminkin vanhennus, jos katsotaan sitä, mitä Suomessa on tapahtunut.
Jompikumpi ministereistä, taisi olla ministeri Lintilä, sanoi, että tarvitaan suuremmat hartiat kuin kunta, ja olen samaa mieltä. Moni kunta on liian pieni hoitamaan työllisyyspalveluita, koska työssäkäyntialueet ovat paljon suurempia. Mutta nyt itse asiassa hartiat kapenevat, jos katsotaan valtion näkökulmasta. Meillä on ollut vähemmän TE-toimistoja kuin meillä nyt tulee olemaan maakuntia. Meillä on maakuntia, joissa on vähemmän asukkaita kuin isommissa maakunnissa työttömiä, jos vähän kärjistää — ei ehkä ihan mutta melkein, voi sanoa, työvoimaa ja työttömiä ainakin. Ja tämä tavallaan tuo hyvin epäsuhtaisen koon maakunnille, jotka tätä järjestävät.
Vieläkään en ole löytänyt täältä sitä kannustinta, joka ikään kuin turvaisi sen, että maakunnat ovat kiinnostuneita myös maakuntarajan ulkopuolella olevasta työvoiman saatavuudesta tai maakuntarajan ulkopuolella olevista työttömistä. Koska tämä rahoitusmalli lähtee omien työttömien määrästä, niin silloin tavallaan siihen, että palveltaisiin maakuntarajan ulkopuolella olevia yrityksiä ja niiden työvoiman tarpeita, pitäisi löytää ihan erilaiset kannustimet kuin tähän asti on ollut näkyvissä, koska se ei ole totta vieköön helppoa. Se on ollut vaikeaa vaikkapa ihan TE-toimistojen yhteisissä rahoituksissa. Joissakin liikennehankkeissa on näkynyt se, että kun vaihdetaan rahoittajaa, niin ei millään meinaa löytyä sellaista yhteistä allianssia, jolla jokin alue toimisi ehjästi, vaan ne jäävät sirpaleisiksi.
Sitten jos katsotaan — Australia on noussut tässä esimerkkinä esiin, samoin kuin Iso-Britannia — niin ylipäätään se yksityistämisen ajattelu on lähtenyt näistä aika kaukana meistä olevista maista. Ja siellä on ollut näkyvissä se iso riski, että ensin yksityiset tulevat markkinoille, siellä on kelvottomia toimijoita ja siellä on erittäin kelvollisia toimijoita, ja sitten kun ruvetaan karsimaan niitä kelvottomia toimijoita pois, niin sitten käy niin, että joudutaan lisäämään byrokratiaa. Ja se on ylipäätään tämän koko tilaaja—tuottaja-mallin ongelma: on jouduttu lisäämään raportointia, on jouduttu lisäämään erilaista valvontaa ja tuomaan säätelyä sinne sisään.
Itse olen ymmärtänyt, että tämän lain perusidea on ollut se, että vähennetään sitä sääntelyä ja niitä määrämuotoisia toimia, mitä meillä työvoimapolitiikassa on, ja annetaan ikään kuin yritysten innovoida. Mutta en voi ymmärtää sitä, miksei myös julkinen toimija voisi innovoida, niin kuin Tanskassa on tehty. Eli siellä on annettu jobcentereille ja kunnalliselle tasolle paljon tilaa toimia, mutta se on kuitenkin ollut julkinen toimija, joka siellä on ollut näiden vaikeasti työllistyvien kohdalla. Mutta nyt tässä luotetaan ikään kuin yrityksiin, ja uskon, että varmasti sieltä tulee myös hyviä yritystoimijoita, mutta tulee myös onnen onkijoita.
Olen itse ollut aikanaan ministeri silloin, kun kokeiltiin työn etsintäpalvelua, jossa meillä oli kilpailutus, jossa haettiin yrityksiä, jotka toimisivat työnvälittäjinä tietylle kohderyhmälle ja saisivat palkkion silloin, kun ovat tehneet tulosta. Kun noita tarjouspyyntöjä katsoi, niin pystyi etukäteen sanomaan, että tuo tekee tulosta, nuo eivät tee, koska siellä oli ikään kuin aliarvioitu se haaste, mikä on edessä. [Puhemies koputtaa] Pelkään, että tässä käy samalla tavalla.
Puhemies Paula Risikko
: Edustaja Filatovilla on mennyt jo aika paljon ylitse aika. 7 minuuttia on se, joka on sovittu tälle päivälle. [Tarja Filatov: Tälle päivälle. Okei, sitten pyydän uuden puheenvuoron.] Mutta olisiko siinä ollut vain vähän jäljellä? [Tarja Filatov: Ei.] — Eli paljon jäljellä. Seuraava puheenvuoro tulee sitten myöhemmin.
Kuten muistatte, olemme sopineet istuntoihin uusia käytäntöjä: 7 minuuttia ja sitten pakalta 3 minuuttia. Nämä on otettu tänään käyttöön, ja tuossa istunnon alussa ne totesin. — Edustaja Paatero, olkaa hyvä.