Arvoisa puhemies! Kun tässä mentiin jo osittain tuohon korkeakoulumaailmaan, niin nyt on hyvä muistaa, että puolet hakijoista jää joka vuosi ovien ulkopuolelle. Puolet hakijoista jää joka vuonna ulkopuolelle. Esimerkiksi vuonna 2010 korkeakoulun ovien ulkopuolelle jäi 100 000 nuorta. Tämä on iso ongelma meillä. Tähän pitää jollakin tavalla puuttua.
Siitä, onko pääsykoejärjestelmä hyvä vai ei, voi tietysti olla monta mieltä, mutta tosiasiahan on, että pääsykoejärjestelmä tekee sen, että osa kirjoista opetellaan suurin piirtein ulkoa, jotta osataan vastata siten, että hauki on kala. Se on kala, mutta olisi kiva, jos se muistettaisiin sen jälkeenkin.
Sen lisäksi erittäin monet käyvät erittäin pitkiä harjoituskursseja, jopa vuoden mittaisia, jotta pääsisivät yliopistoon. Sehän on tietenkin yksi tie, mutta onko se se järkevä tie — sitä olisi hyvä miettiä.
Olisi myöskin hyvä miettiä, voisiko meillä olla samankaltainen järjestelmä kuin aika monessa Euroopan maassa on, että kaikki halukkaat pääsevät sisälle ja karsinta tapahtuu sitten varsinaisesti siellä opiskeltaessa.
Tähän samaan yhteyteen voitaisiin sitten ottaa se, että me nostaisimme jälleen jonkinlaiselle tasolle myöskin alemman korkeakoulututkinnon, jota tänä päivänä ei tunnuta juurikaan arvostettavan, vaan täytyy saada se ylempi tutkinto.
Sitten se mahdollisuus vähän vapaampaan liikkumiseen yliopiston sisällä aihepiiristä toiseen. He ovat aika nuoria vielä siinä vaiheessa kun pääsevät sinne sisälle.
Ja sitten vielä yksi tärkeä muutos, mikä minun mielestäni pitäisi saada: meidän pitäisi saada vähän näitä opiskeluaikoja lyhyemmiksi. Kyllä hieman lyhyemmälläkin ajalla kuin seitsemällä vuodella maisterin paperit saa.