Hyvä puhemies! Tässä lisätalousarviossa hallitus on varannut varoja työllisyyskoulutukseen ja työvoiman ja työvoiman tarpeen kohtaannon parantamiseen. Kuitenkin on niin, että tämä kokonaisuus jää varsin vaatimattomaksi. Nämä OKM:n ja TEMin hallinnonaloille osoitetut varat ovat varsin vaatimattomia. Keinot jäävät näpertelytasolle. Tarvitaan enemmän.
Kun huomioidaan, että Suomessa on todellakin 1,5 miljoonaa ihmistä lisä‑ tai täydennyskoulutuksen tarpeessa, ja kun pelkän peruskoulun varassa olevien työntekijöiden työllisyysaste on reilut 40 prosenttia, niin oppivelvollisuuden pidentämiseen otettavat askeleet olisivat jo nyt välttämättömiä.
SDP on siis jättänyt useita lisätalousarvioita, joissa panostetaan osaamiseen ja koulutukseen. Perusteellisemmin koulutus ja osaaminen on käyty läpi vaihtoehtobudjetin luvussa 2. Käyn lyhyesti läpi otsikkotasolla ainoastaan nämä työllisyyteen, koulutukseen ja pitemmän aikavälin kasvuun liittyvät lisätalousarvioaloitteemme.
Vapaalle sivistystyölle 5 miljoonaa euroa, ammatilliseen työvoima‑ ja kotouttamiskoulutukseen 10 miljoonaa euroa, ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksiin 20 miljoonaa euroa, korkeakouluille positiivisen rakennemuutoksen vahvistamiseksi 5 miljoonaa euroa, OKM-sektorin järjestöille 1,7 miljoonaa euroa, väyläverkon kehittämisinvestointeihin 100 miljoonaa euroa, tutkimus‑, kehittämis‑ ja innovaatiotoimintaan eli siis tähän, josta on leikattu, 60 miljoonaa euroa, TE-toimistoille ja kunnille työnhakupalveluihin 10 miljoonaa euroa ja TEMin niin sanotulle pitkälle momentille työllisyyspolitiikkaan yhteensä 110 miljoonaa euroa palkkatukeen, nuorisotakuuseen ja työvoima‑ ja kotouttamiskoulutukseen. Emme hyväksy sitä, että nämä tärkeät toimenpiteet jätetään yksityisten toimijoiden vastuulle. Osaamis‑ ja työllisyyspanoksia siis näissä lukuisissa erinomaisissa aloitteissa on yhteensä 320 miljoonaa.
Näin lopuksi on kuitenkin palattava teemaan, jota käsittelimme täällä edellisessä lähetekeskustelussa viime viikolla 6. kesäkuuta. Tuolloinhan esitimme huolen laittomista piloteista, siis lisätalousarvioon varatusta 100 miljoonasta eurosta, joka jaetaan maakunnille niin sanotun valinnanvapauden pilotteihin. Muistutimme täällä perustuslakivaliokunnan lausunnoista sekä viime kesältä että tältä kesältä, joissa katsottiin hallituksen etenevän näillä rahoituspäätöksillä liian pitkälle toimeenpanoon ilman oikeudellista pohjaa, kun ei ole hyväksyttyä lakia. Silti hallitus jakoi ensimmäiset 100 miljoonaa 15. toukokuuta ja on tässä lisätalousarviossa tekemässä seuraavan rahanjaon ja vielä ilmoituksensa mukaan niille maakunnille, jotka ensimmäisissä rahanjaoissa jäivät ilman.
No, odotetusti ministeri Orpo täällä vetosi siihen, että yhtään rahaa ei ole liikkunut mihinkään, ja samaa on toistellut pääministeri Sipilä. Heille on toistuvasti kerrottu, että se on sivuseikka, liikkuuko rahaa, koska itse se jakopäätös, se, että 10 maakuntaan on luvattu summia välillä 2 miljoonaa — 50 miljoonaa, on jo askel sellaisen toteuttamiseen, jota ei ole lailla säädetty. Mutta tätä he eivät halunneet ymmärtää vaan päättivät tulkita perustuslakivaliokunnan kantaa tavalla, joka heille sopii, ja tämä on itsessään arveluttavaa.
No, hämmennys vain lisääntyi, kun seuraavana päivänä sosiaali‑ ja terveysministeriö kuitenkin myönsi ongelman ja ilmoitti 7. kesäkuuta ”seisauttavansa” pilottien valmistelun.
Mutta, arvoisa puhemies, ei se ollutkaan näin selvää. Näin lausui sitten Orpo Demokraatille samana päivänä, että ”siksi nyt sosiaali‑ ja terveysministeriö minun käsittääkseni — pysäyttää on väärä termi — koska he tarkentavat”, sekä seuraavaan kysymykseen, vedetäänkö rahat takaisin, ”ei, mutta mitään ei makseta ja sitten niille piloteille tehdään sellainen sisältö, että se vastaa perustuslain vaateita”. Pysäytettiin mutta ei pysäytetty. Mitään ei tehty väärin mutta silti korjataan. Ja vielä kysymys siitä, miten 15. toukokuuta tehty konkreettinen rahanjako voidaan muuttaa perustuslain mukaiseksi muulla tavoin kuin peruuttamalla koko päätös. Vai oliko kysymyksessä edes päätös? Tämä tragikomedia saa aivan uuden tason siitä, edustaja Kulmuni, että vaikka ministerit ja ministeriö ovat koko ajan puhuneet päätöksestä, tätä sanaa ei olisi pitänyt käyttää, jotta perustuslakivaliokunnan vaatimusta ei olisi rikottu. Nyt ministeriö sanoo, että kyseessä ei ollut päätös vaan ennakollinen linjaus.
Näin ihan lopuksi, arvoisa puhemies, kysyn, miten tämä saivartelu muuttaa itse asiaa eli esimerkiksi sitä, että Etelä-Pohjanmaan asiakassetelipilotille on luvattu 2,5 miljoonaa euroa ja Keski-Suomen suunhoidon yksikölle on luvassa 5 miljoonaa euroa — ei mitenkään. Nyt on toistettava painokkaasti vaatimus, että laittomien pilottien rahavaraus on poistettava lisätalousarviosta venkoilematta. Sen lisäksi toukokuussa tehty laiton päätös — tai linjaus tai vihjaus tai vehtaus, tai mitä sanaa nyt haluattekaan käyttää — on peruutettava venkoilematta. Nämä 200 miljoonaa voidaan osoittaa johonkin hyvään kohteeseen, työllisyyttä ja kasvua edistävään tarkoitukseen, esimerkiksi edellä luettelemiini SDP:n hyvien talousarvioaloitteiden toteuttamiseen ja rahoittamiseen.