Arvoisa puhemies! Näitten kahden edellisen puhujan viisaisiin sanoihin on todella helppo yhtyä, ja tämä esille ponnahtanut ongelma on vain yksi esimerkki siitä, minkälaisiin vaikeuksiin joudutaan, kun kuntaperusteinen työllisyyden hoito siirretään — aiotaan siirtää ja toivottavasti kuitenkaan ei koskaan saada siirrettyä — maakuntien vastuulle.
Sosiaalidemokraattinen eduskuntaryhmä on jättänyt omat rakentavat lisätalousarvioaloitteensa, joissa osaamis‑ ja työllisyyspanostuksia on yhteensä 320 miljoonaa. Niihin sisältyy merkittävä investointi koulutukseen sekä Business Finlandin innovaatiorahoituksen valtuuksien nostamiseen. Kymmenessä vuodessa suorat panokset tutkimukseen ja koulutukseen ovat laskeneet noin yhden kolmasosan, siis tämänkin hallituskauden aikana. Toki kaikki salissa olevat puolueet ovat vastuussa tästä suunnasta, joka on Tekniikka & Talous ‑lehden kirpaisevan määritelmän mukaan pelkurin suunta. Muutetaan tämä suunta.
On tietysti oikein, että hallitus on havainnut sen ongelman, että joillakin aloilla ja menestyvillä paikkakunnilla ei ole saatavissa työpaikkoihin osaavaa työvoimaa. Outoa on vain se, että näin kauan on kestänyt, että tähän ongelmaan herätään. Eikä nyt riitä lisätalousarviossa esitetty akuutin ongelman paikkuuyritys, vaan tarvitaan askel kunnolliseen, päämäärätietoiseen reformiin, jonkalaista esimerkiksi edustaja Ihalainen on esittänyt. Ammatillisen aikuiskoulutuksen, muuntokoulutuksen reformi vastaa puolentoista miljoonan suomalaisen osaamisvajeeseen, ja se on myös seuraavan hallituksen välttämättä tehtävä.
Mutta nyt on vielä palattava teemaan, jota on käsitelty täällä toissa viikolla ja sitä edellisellä viikolla kahdessa eri lähetekeskustelussa ja joka, ikävä kyllä, ei ole edennyt toivottavaan lopputulokseen. Esitimme tuolloin vakavan huolen laittomista piloteista, siis lisätalousarvioon varatusta 100 miljoonasta eurosta, joka jaetaan maakunnille niin sanotun valinnanvapauden pilotteihin. Nyt meillä on valiokunnan mietintö, jota siteeraan tältä osin:
”Valinnanvapauspilottien kustannuksiin ehdotetaan yhteensä 199 miljoonan euron valtuutta, mikä tarkoittaa 100 miljoonan euron lisäystä kuluvan vuoden talousarvioon sisältyvään pilotointiavustukseen. Pilottihankkeiden rahoitus on näin tarkoitus muuttaa valtuuteen perustuvaksi.
Valiokunta korostaa määrärahan ehdollisuutta ja sitä, että pilotit voivat käynnistyä ja niitä koskevia rahoituspäätöksiä voidaan tehdä vasta sen jälkeen, kun valinnanvapauslaki on hyväksytty ja vahvistettu.”
Kaksi merkille pantavaa huomiota tästä:
Ensinnäkin jälkikäteen muutetaan tämän valtion talousarvion momentin luonnehdintaa. Avustus onkin nyt enää vain valtuutus.
Ja toisekseen, mikä on yhtä lailla merkille pantavaa, tässä ei viitata, arvoisa puhemies, lainkaan perustuslakivaliokunnan lausuntoihin, ei tähän uusimpaan eikä siihen vuoden takaiseenkaan, jotka kuitenkin lienevät tosiasiallisesti ne aidot syyt, miksi tällaiseen venkoiluun ja muutokseen on jouduttu. Tämähän kertoo nyt kaiken olennaisen siitä ylenkatseesta, jota hallituspuolueet ovat osoittaneet perustuslakivaliokunnan lausuntoja kohtaan. Hallituspuolueet eivät ole halunneet ymmärtää, mitä ne oikeasti edellyttävät, vaan ovat suhtautuneet perustuslakivaliokuntaan kuin se olisi seisova pöytä, ikään kuin sen päätöksistä voitaisiin toteuttaa, mitä mieli tekee, ja jättää ottamatta ne, jotka eivät kiinnosta.
Näin ollen pilottien rahoituslinjausten oikeusperusteet ovat edelleen epäselvät. Niitä koskevaa lainsäädäntöä ei ole olemassa. Sosiaali‑ ja terveysministeriö on järjestänyt pilottien rahoituksesta jo yhden hakukierroksen, jossa oli myös määritelty pilottien kriteerit. 15. toukokuuta nämä rahat on jo jaettu — tai mikä se oikea sana nyt on, alustava päätös. Maakunnille on näillä linjauksilla luotu odotus myöhemmästä rahoituksesta, jos lainsäädäntö tulee voimaan.
Tästä on siis esitetty vakavia huomautuksia kahtena kesänä perustuslakivaliokunnan toimesta, ja tässä tilanteessa hallitus on kuitenkin röyhkeästi lisäämässä pilottien rahoitusta 100 miljoonalla ja järjestämässä uuden hakukierroksen ennen pitkää. Tämä valtiosääntöoikeudellisesti kyseenalainen uudistuksen toimeenpanon aloittaminen ennen lainsäädännön voimaantuloa on lopetettava välittömästi.
Siksi vaadimme ja esitämme lausuman, jonka mukaan eduskunta edellyttää, että hallitus keskeyttää kaikki valinnanvapauspilotteihin liittyvät toimenpiteet ja peruu jo tekemänsä pilottihankkeiden rahoitusta koskevat ratkaisut. Esitän tässä siis kaikki vastalauseen 1 mukaiset lausumat, joista tämä on tärkein ja kiireellisin.