Senast publicerat 04-06-2021 21:49

Punkt i protokollet PR 80/2016 rd Plenum Torsdag 8.9.2016 kl. 16.03—21.01

2.4. Muntlig fråga om problem med inomhusluften i offentliga byggnader (Sari Tanus kd)

Muntligt spörsmålMFT 80/2016 rd
Muntlig frågestund
Talman Maria Lohela
:

Nästa fråga, ledamot Tanus. 

Debatt
16.53 
Sari Tanus kd :

Arvoisa rouva puhemies! Suomessa altistuu päivittäin noin 750 000 ihmistä sisäilmaongelmille, ja näistä aiheutuvien terveyshaittojen kustannukset ovat noin 450 miljoonaa euroa vuodessa. 

Perusopetuslain mukaan lapsella on oikeus terveelliseen oppimisympäristöön, mutta silti kouluissa ja päiväkodeissa altistuu päivittäin noin 250 000 lasta ja nuorta huonolle sisäilmalle. On odotettu ripeää suunnitelmaa terveyshaittojen vähentämiseksi ja valtiolta nopeaa tukea korjaamiseen ja rakentamiseen. Osaamista tulee parantaa niin terveys- kuin rakennusalalla. 

Olisiko aika miettiä uudelleen julkista rakentamista uudesta näkökulmasta, ettei jatkuvasti rakenneta uusia sisäilmaongelmaisia tiloja? Hirsirakentamisella olisi hyötynä paitsi puhtaampi sisäilma myös merkittävät vaikutukset kansantalouteen. Ja kysyisinkin ministeri Tiilikaiselta: aikooko hallitus vauhdittaa pikaisesti sisäilmaongelmaisten tilojen korjaamista ja vauhdittaa puun, hirren, käyttämistä rakennusmateriaalina julkisissa rakennuksissa? 

16.54 
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Edustaja Tanus ottaa äärimmäisen tärkeän asian esille, koska lasten terveys ja työntekijöitten terveys julkisissa tiloissa on tärkeä juttu meidän tulevaisuuden kannalta. Paraikaa hallitus ja ympäristöministeriö valmistelevat lähes nollaenergiarakentamisen säädöksiä, ja tämän säädösvalmistelun yhteydessä haluan varmistaa sen, että esimerkiksi Pudasjärven hirsirakentamisen, joka tuottaa hyvää, viihtyisää ja terveellistä työympäristöä koululaisille ja oppilaille, kaltaisia mahdollisuuksia julkisessa rakentamisessa tulee olemaan jatkossakin — ja toivottavasti kasvavassa määrin. 

Puhemies Maria Lohela
:

Pyydän niitä edustajia, jotka haluavat esittää lisäkysymyksiä, ilmoittautumaan. 

16.55 
Sari Tanus kd 
(vastauspuheenvuoro)
:

Eräässä tapauksessa on selvinnyt, että kunta ei ole lainkaan valvonut koulun tai päiväkodin rakennusprojektia vaan valvonta on tapahtunut pääosin rakennusliikkeen omavalvontana. Mitä mieltä olette, ministeri Tiilikainen, olisiko rakennusvalvontaan syytä kiinnittää enemmän huomiota? Onko lainsäädännössä täsmennystarpeita? 

16.55 
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen 
(vastauspuheenvuoro)
:

Investoinnit esimerkiksi uusiin koulurakennuksiin, arvoisa puhemies, tai päiväkoteihin ovat ensinnäkin suuria investointeja kaikissa kunnissa ja kaupungeissa, ja ne ovat pitkäkestoisia investointeja. Uskon, että kaupunkien ja kuntien kannattaa kyllä paneutua siihen valvontaan, koska huolellinen valvonta varmistaa halutun lopputuloksen. Se on kohta, missä kuntien ei varmasti kannata tinkiä. Tämä rakennusvalvonta meillä on kuntien tai kuntien yhteistoiminta-alueitten vastuulla, ja niin tulee olemaan jatkossakin, mutta sitä ammattitaitoa kannattaa varmasti sillä puolen parantaa. 

Mitä tulee edustajan aiempaan kysymykseen tästä mahdollisesta tukemisesta, niin nyt oikeastaan vastaukseni kaupungeille ja kunnille on, että ei kannata odottaa, josko jostain tulisi joku ropponen tukea, vaan terve sisäilma, lasten terveys, työntekijöitten terveys on niin tärkeä asia, että ei kun investoimaan. (Puhemies koputtaa) Nyt on oikea aika investoida. 

Frågan slutbehandlad.