Arvoisa rouva puhemies! Esittelen sosiaalidemokraattien ja vihreiden vastalauseen numero 1. Sinällään hallituksen esitys on hyvä, koska se korottaa takuueläkettä, mutta me olemme sitä mieltä, että se on riittämätön, minkä takia haluamme nostaa sitä enemmän. Tämän lisäksi kuntoutuksen toteutumisen turvaamiseksi esitämme myös nuoren kuntoutusrahan ja ammatillisessa kuntoutuksessa olevan kuntoutusrahan vähimmäismäärää korotettavaksi niin, että se säilyisi takuueläkkeen tasoisena. Kannatamme korotusta eläkettä saavan hoitotuen perustasoon.
Eläkkeensaajien toimeentulo vaihtelee paljon yksilöllisten elämäntilanteiden mukaan. Monilla eläkeläisillä takuueläke tai kansaneläke tai pieni työeläke ei riitä turvaamaan toimeentuloa, vaan arjen toimeentuloa on paikattava esimerkiksi asumistuella sekä pitkäaikaisellakin toimeentulotuella. Muun muassa kansaneläkeindeksin jäädytykset ja leikkaukset, palvelumaksujen merkittävät korotukset, lääkekorvausten omavastuiden nostot, energiaverojen ja muiden asumiseen liittyvien maksujen nosto sekä Kelan matkakorvausten nostaminen ovat kiristäneet täysin kohtuuttomasti jo ennestään heikommin pärjäävien eläkkeensaajien taloudellista asemaa. Samalla on myös monia julkisia palveluita heikennetty.
Tekemiään heikennyksiä hallitus on korjaillut tekemällä takuueläkkeeseen 23 euron korotuksen vuonna 2016 ja 15 euron korotuksen vuonna 2018. Nämä lisäykset ovat sinänsä tärkeitä ja hyviä, mutta yhdessä indeksijäädytyksen ynnä muiden kanssa ne tarkoittavat vain 10 euron lisäystä takuueläkkeen ostovoimaan vuonna 2019. Takuueläkkeen saajina on 100 000 eläkeläistä, joista vanhuuseläkkeellä on noin 40 000. Pienituloisten takuueläkeläisten määrä on moninkertainen. Vuonna 2016 mediaanieläke oli 1 405 euroa kuukaudessa. 54,9 prosenttia eläkkeensaajista eli lähes 800 000 henkilöä sai eläketuloa alle 1 499 euroa kuukaudessa. Alle 1 000 euron kuukausieläkettä sai 23,3 prosenttia kaikista omaa eläkettä saavista eläkkeensaajistamme. Kansaneläkeindeksin jäädytysten vuoksi täyden kansaneläkkeen määrä on vaalikauden lopulla lähes 20 euroa kuukaudessa pienempi kuin sen pitäisi olla normaalin indeksilainsäädännön mukaisesti.
Eläkeläisten pienituloisuus on vakava ongelma, johon hallituksen tulisi puuttua kiireellisesti. On hyvä, että takuueläkkeeseen esitetään nyt korotusta. Katsomme kuitenkin, että eläkeläisten pienituloisuutta tulee tarkastella laajemmin ja toimeentuloa tulee arvioida kokonaisuutena. Yksittäiset pienet korotukset eivät riitä, kun toisaalta tehdään samoihin etuuksiin ja samoihin ihmisiin kohdistuen merkittäviä leikkauksia. Olemme esittäneet vaihtoehtobudjetissamme toimenpideohjelmaa, jossa esitetään aidosti vaikuttavia toimia pienituloisten eläkeläisten arjen parantamiseksi. Olemme muun muassa esittäneet kansaneläkkeen parannusta niin, että alle 1 400 euroa kuukaudessa saavien toimeentulo paranee 30 eurolla kuukaudessa ja eläketulovähennystä korotetaan. Vastalauseenamme valiokunnan mietintöön esitämme, että takuueläkettä korotetaan yhteensä 30 eurolla kuukaudessa, mikä tarkoittaa 15 euron lisäystä hallituksen esitykseen. Sama korotus koskee ammatillisessa kuntoutuksessa olevan ja nuoren kuntoutusrahan vähimmäismäärää.
Arvoisa puhemies! Edellä mainituilla perusteilla ehdotamme, että lakiehdotukset hyväksytään muutoin valiokunnan mietinnön mukaisesti paitsi 1. lakiehdotuksen 8 § ja 3. lakiehdotuksen 35 § muutetaan seuraavasti:
1. laki, 8 §, Takuueläkkeen määrä: Täysimääräinen takuueläke on 639,24 euroa kuukaudessa.
3. lakiehdotus, 35 §: Ammatillisen kuntoutusrahan vähimmäismäärä on 29,37 euroa arkipäivältä. — Kiitos.