Arvoisa rouva puhemies! Hyvät kansanedustajat! Arvoisa ministeri! Perussuomalaiset pitävät äärettömän tärkeänä, että veteraanit nähdään ja huomataan ennen sitä iltahuutoa. Kaikki, jotka ovat sodan kokeneet, ovat mielestämme niitä sotiemme veteraaneja. Siellä on sotaorpoja, siellä on niitä lapsia, jotka ovat eläneet sodan keskuudessa 40-luvulla ja kokeneet ne tunteet, kun isä ei tule tai tilanne on muuten pelottava ja haasteellinen. 
Arvoisa ministeri, kiitän vastauksestanne, kun kysyin sotaleskien tilanteesta ja heidän palvelutarpeestaan, koska olen todellakin ymmärtänyt näin, että he eivät ole oikeutettuja saamaan näitä kotiin vietäviä palveluja. Kunnat ja kuntayhtymät nykyisin järjestävät rintamaveteraaneille kotona asumista tukevia palveluja Valtiokonttorin maksaman määrärahan puitteissa. Sotainvalideilla on oikeus näihin palveluihin, ja siitä on säädetty sotilasvammalaissa. Kotona asuvien sotaveteraanien vapaaehtoiset avustajat ja veteraanijärjestöt ovat olleet valtavasti yhteydessä varmaan teihin muihinkin, koska myös minuun, ja he ovat tiedustelleet sotainvalidin puolison, lesken ja sotalesken asemasta yhteiskunnassamme. Vaikka sotiemme veteraanien asioihin on tehty aikojen saatossa valtavasti parannuksia, niin silti sotiemme veteraanien puolisot, lesket ja sotalesket kuin myös sotaorvot ja sota-ajan lasten tilanne ovat jääneet huomioimatta ja palvelutarpeeseen ei ole vastattu. 
Olen saanut yhteydenottoja, että maaseudulla hyvinkin pitkien kilometrien päässä asuu näitä sotaleskiä — ei heitä ole enää montaa meillä Suomessa — ja siellä vapaaehtoisjärjestöt ja vapaaehtoiset ihmiset toimivat heidän hyväkseen ja auttavat ja vievät palveluja sinne kotiin. Tämä on kyllä sellainen epäkohta, että tämä pitäisi kiireesti laittaa kuntoon. On hyvä, että nyt sotainvalidit ja rintamaveteraanit ovat samalla viivalla ja saavat palveluja, ja erityisesti myös, että haitta-astetta laskettiin ja he pääsevät sinne laitoskuntoutukseen, mutta olisi myös hyvä, että nämä naiset, sotalesket, sotainvalidien puolisot, jotka ovat kuitenkin myös ansainneet niitä palveluja ja elävät siellä kodeissaan, olisivat oikeutettuja näihin palveluihin. Todellakin, ministeri, tässä kausi loppuu, mutta toivon, että viette tätä viestiä eteenpäin ja otatte asian esille siellä. 
Sitten niistä laitospalveluista. Se on hieno asia, että haitta-astetta laskettiin ja sotaveteraaneilla on oikeus päästä laitospalveluihin, mutta kuulkaa, arvoisa eduskunta, hyvä ministeri, meillä on se ongelma täällä, että ketkä hoitavat niitä sotiemme veteraaneja. Me puhumme täällä juurikin siitä, että ei ole tarpeeksi hoitajia, hoivayritykset ovat rikkoneet karmealla tavalla sääntöjä ja ohjeistuksia eli sitä veteen piirrettyä viivaa, laatusuositusta, joka ei ole mikään laki — se on ohjeistus, se on suositus, se on informatiivista ohjausta, joka ikävä kyllä katoaa kaikkien muiden papereiden mukana siellä hoivatyön ytimessä.  
Pidän erittäin tärkeänä, että me säädämme lailla hoitajamitoituksesta ja ohjaamme entistäkin tiukemmin. Me vahdimme, me vartioimme, me olemme vahtikoiria. Meillä on se hieno vanhuslaki, mutta kuka on vanhuslain vartija? On äärettömän tärkeää, että me perustamme niin tiukan valvontakoneiston, että ei tule tapahtumaan tällaisia laiminlyöntejä ja potilasvahinkoja, joissa ihmiset menettävät henkensä, vanhukset kuolevat hoidon puutteeseen, ja näitähän on nyt tutkinnassa.  
Tämä on ennennäkemätön Suomi, ja näin emme kohtele ikääntyneitä ihmisiä. Pidän äärettömän tärkeänä, että kun me kehitämme näitä palveluja, me annamme veteraaneille palveluja, niin pidämme myös huolen, että siellä on hoitavia käsiä. Se ei liity tähän itse aiheeseen nyt muulla tavalla kuin niin, että muistutan, että näin meidän tulee tehdä. Eli perussuomalaiset pitävät erittäin tärkeänä, että turvataan se, että on riittävästi hoitajia.  
On hyvä oikeasti nyt näin, että nämä veteraanietuuksien korotukset tehdään, 1,2 prosenttia, mutta kyllä muistutan siitä, kun täällä puhutaan työtapaturmasta tai kauneusvirheestä — ja tuossa joku vielä huudahti, että miksei valiokunnan oppositio huomannut tätä — että onko se opposition tehtävä tehdä hyvää lainsäädäntöä. [Välihuutoja sosiaalidemokraattien ryhmästä] Onko se hallituksen tehtävä ja ministeriön tehtävä tehdä hyvää lainsäädäntöä niin että tällaisia virheitä, kauneusvirheitä tai muita virheitä, ei synny? Tässä minä kyllä peräänkuulutan sitä, että pitää olla sellainen siivilä ja harava siellä lainvalmistelussa, ettei tule tehtyä niin sanotusti näitä lapsuksia tai lipsautuksia, ihan millä sanalla niitä ikinä nimitetäänkään. Mutta arvostan äärettömästi meidän nykyistä oppositiota. Me olimme vahtikoiria ja teräviä ja me saimme sen aikaan sen, että myös hallitus kuuli ja paransi tätä esitystä, korjasi sen virheen, minkä se oli karsealla tavalla tekemässä. Emmehän me, valveutunut ja hyvä oppositio, tällaista olisi sallineet, ja se täällä keskustelussa kävi ilmi. [Krista Kiuru pyytää vastauspuheenvuoroa] 
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
:Vastauspuheenvuoro, edustaja Kiuru.