Arvoisa herra puhemies! Hyvä valiokunnan puheenjohtaja ja hyvät edustajakollegat! Pääministeri Sanna Marinin hallituksen päätös viime hetkellä siirtää kevään kuntavaaleja oli kyllä osoitus vakavasta epäonnistumisesta Suomen demokratian näkökulmasta. Oikeusministeriö ja sen vaaleista vastuussa oleva johto antoivat tilanteen edetä kyllä minun mielestäni liian takarajalle ja käytännössä laittoivat vaaleista päättävät puoluesihteerit aika lailla kohtuuttoman tilanteen eteen. Perinteisesti Suomessa vaalien ajankohdasta ja myös siirtämisestä on aina päätetty yhteisymmärryksessä, yksimielisin päätöksin kaikkien puolueiden kesken. Vaalien siirrot on lisäksi tehty aina hyvissä ajoin. Itse olisin ollut sitä mieltä, että näin olisi pitänyt toimia nytkin. Yksimielisyyden vaatimuksesta on nyt kuitenkin luovuttu, ja tämä on demokratian kannalta yleistyessään vaarallinen tie.
Kun tämä päätös esiteltiin, niin silloin puhuttiin tästä myöhemmin laskuharjoitukseksi mainitusta 11 000 päivittäisestä tartunnasta, mutta olihan tuo luku tiedossa jo huomattavasti paljon aiemmin. Olisi voitu tehdä toimenpiteet ja päätökset kyllä aiemminkin. Eli on tässä varmasti peiliin katsomisen paikka oikeusministeriössä vaaleista vastaavilla henkilöillä. [Aki Lindén pyytää vastauspuheenvuoroa]
Vaalien paniikinomainen siirtäminen kolme päivää ennen takarajaa oli siis minun mielestäni osoitus vakavasta epäonnistumisesta. Koronaturvalliset vaalit olisi pitänyt ja olisi voitu vuoden valmistelulla varmistaa. Jostain syystä nämä työt jäivät tekemättä, ja kunnat joutuivat etenemään omilla ratkaisuillaan. Monet kunnat ja kaupungit olivatkin jo tehneet hyviä ja vastuullisia ratkaisuja turvallisten vaalien järjestämiseksi — kaikki eivät tosin olleet.
Arvoisa puhemies! Nyt kun on päätetty siirtää näitä vaaleja, niin on tärkeää, että se tapahtuu hyvässä ja hallitussa järjestyksessä, ja haluan kyllä antaa tunnustusta perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalle, kansanedustaja Antti Rinteelle siitä, että valiokunta on tämän käsitellyt ripeästi ja myös yksimielisesti. Se on vahva osoitus siitä, että tässä asiassa halutaan edetä nyt kuitenkin meidän vahvaa demokratiaamme kunnioittaen.
Tämä ehdokaslistojen täydennyskysymys on sellainen, joka herättää itsessäni vähän kysymyksiä, että meneekö se ihan nyt kaiken taiteen sääntöjen mukaan, ja myös tämä ehdokasasettelukysymys, jossa osa kunnista jätti noudattamatta voimassa olevaa lainsäädäntöä, ja oikeusministeriön ohjeistukset olivat siinä valitettavasti kyllä vähän ristiriitaisia. Toivon todella, että tästä ei synny sellaista kuvaa, että vaalien tulosta esimerkiksi kyseenalaistettaisiin tai tätä ehdokasasettelua muuten.
Pidän myönteisenä, arvoisa puhemies, sitä, että tässä esityksessä nyt kerrotaan, että näitä toimia on tehty. Kesäkuun 13. päivänä toimitettavien kuntavaalien kotimaan ennakkoäänestysaika alkaa yhtä viikkoa aikaisemmin kuin normaalisti ja kestää siis yhteensä 14 päivää. Laitosäänestys voidaan lakiehdotuksen mukaan toimittaa laitoksissa vähintään yhtenä ja enintään neljänä päivänä ennakkoäänestysajan kuluessa, kun voimassa olevan vaalilain mukaan laitosäänestys toimitetaan enintään kahtena päivänä. Toivottavasti tämä nyt otetaan tässä täydessä mitassa käyttöön. Ehdotuksen mukaan oikeusministeriö suorittaa kunnille näissä kuntavaaleissa lisäksi vaalilain 188 §:n 2 momentissa tarkoitetun kertakorvauksen kotimaan ennakkoäänestysajanjakson pidentämisestä aiheutuneista kustannuksista.
Ja nyt tietysti voi kysyä, miksi näitä toimenpiteitä ei tehty tämän vuoden aikana. Kun tiedettiin, että kuntavaalit ovat tulossa, niin nämä olisi voitu tehdä hyvin viime kesänä, päättää, että kuntavaaleissa varaudutaan pidentämällä ennakkoäänestysaikaa ja tekemällä näitä toimenpiteitä. [Eva Biaudet: Kuka uskoi viime kesänä, että ollaan tässä tilanteessa?] — Anteeksi? [Eva Biaudet: Kuka uskoi viime kesänä, että ollaan tässä tilanteessa?] — Niin, tietysti aina kannattaa pahimpaan varautua, edustaja Biaudet. Sen takia itse olisin sitä ehkä kaivannut, että ei odoteta, kunnes on kolme päivää ennen deadlinea, ja sitten ei olekaan tehty. Minun mielestäni ei tätä kannata pahalla ottaa vaan itse asiassa opiksi. Kun tiedettiin, että vaalit ovat vuoden päästä tulossa, niin siihen olisi voitu varautua. [Raimo Piirainen: Oisit esittänyt sitä!] — Anteeksi? [Raimo Piirainen: Olisit esittänyt kesällä, että siirretään!] — Se on totta, että tietysti esittelyvastuu on ministereillä. Opposition yksittäisiltä kansanedustajiltako te hallituksessa olisitte odottanut, että nämä asiat olisi pitänyt tehdä? Toivoisin, arvoisat hallituksen kansanedustajat, [Hälinää — Puhemies koputtaa] nyt pientä nöyryyttä tämän asian edessä, en naureskelua, sillä tämä on vakava asia suomalaiselle demokratialle. [Eva Biaudet: Niin se on!] Edustaja Piirainen naureskelee sille, että vaalit joudutaan siirtämään. Se on vakava paikka, edustaja Piirainen, nyt vähän nöyryyttä tähän tilanteeseen. [Raimo Piirainen pyytää vastauspuheenvuoroa] Jos te ette kestä sitä, että kysytään, miksi vuoden aikana näitä toimenpiteitä ei tehty, niin on se kumma. [Eduskunnasta: Kiitos samoin!]
Arvoisa puhemies! Koronaturvalliset vaalit ovat kuitenkin minun mielestäni kaiken a ja o. Valitettavasti en voi sataprosenttisesti luottaa siihen, että oikeusministeri onnistuisi siinä nyt kahdessakaan kuukaudessa, kun ei siis onnistunut vuodessa. Onkin täysin mahdollista, että kesäkuussa [Antti Rinne pyytää vastauspuheenvuoroa] ollaan edelleen niin vaikeassa koronatilanteessa, että vaaleja voitaisiin joutua siirtämään uudestaan, ja tämä on iso kysymys tässä vaiheessa. Onko varmasti niin, että kesäkuun 13. päivä, niin kuin valiokunnan puheenjohtaja sanoi, jokainen suomalainen pääsee äänestämään? Onko siitä varmuutta? Itse en pysty sanomaan sitä varmaksi, että näin olisi. Siksi jo ennen tätä puoluesihteerien tekemää päätöstä totesin, että jos vaaleja siirretään, niin itse kannattaisin niiden siirtoa esimerkiksi lokakuuhun tai loppuvuoteen niin, että meillä olisi aidosti reilu rokotuskattavuus tässä maassa. Nyt voi olla niin, että tämä on jopa vähän epäoikeudenmukainen tietyille äänestäjille. Meillä tietyt äänestäjäryhmät on jo rokotettu, mutta iso ryhmä kansasta ei ole rokotettu 13.6.
Arvoisa puhemies! Suomalainen vahva demokratia vaatii nyt kuitenkin kaiken keskellä ja loppujen lopuksi puolustajia, ja toivon, että me kaikki olemme tässä tukemassa sitä, että nämä valmistelut onnistuvat. Äänestäminen, siis yhtenä tärkeimpänä demokratian kulmakivenä, [Puhemies koputtaa] on sellainen, että sitä pitää yhdessä vaalia, mutta ei se tarkoita sitä, ettei peiliinkin ole katsomisen paikka. [Vastauspuheenvuoropyyntöjä — Aki Lindén: Vastauspuheenvuoro! Oli niin monta virhettä, mitkä pitää korjata!]
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Tässä illan mittaan on aikaa pitää puheita. — Edustaja Halla-aho.