Arvoisa puhemies! Verojaoston puheenjohtajana esittelen valiokunnan mietinnön.
Asia on sinänsä tuttu, eli tämä on tämä t&k-vähennys. Siihenhän on tehty jo kuluvalle vuodelle lisävähennys, ja olisiko nyt kyseessä eräänlainen lisävähennyksen lisävähennys. Eli siis edelleen tätä etuutta esitetään parannettavaksi vuosille 2022—27. Tätä kannatettiin hyvin laajasti asiantuntijakuulemisessa. Joitain huomioita esitettiin muun muassa vaikuttavuuteen, enimmäisrajan vähäisyyteen ja voimassaolon rajallisuuteen liittyen.
Yleisesti ottaen valiokunta pitää hyvin tärkeänä, että tätä lisävähennystä kehitetään ja voimassaoloa jatketaan. Toteamme sen, että sinänsä tällaisen verokannustimen vaikuttavuus on suurimmillaan nimenomaan pienten ja keskisuurten yritysten osalta, koska usein suorat tuet ovat enemmän käytössä siellä suurten yritysten puolella kuin verokannustimet, ja siellä muutenkin tehdään ilman kannustimiakin laajempaa tutkimusyhteistyötä kaikkinensa.
Valiokuntana korostamme, että nämä suorat tuet ja verokannustimet täydentävät toinen toisiaan ja aina tukien tulee olla kustannustehokkaita ja vaikuttavia sekä riittävän pitkäjänteisiä ja niin, että sitten eri yrityksiä kohdellaan tasavertaisesti myös näissä. Kaiken kaikkiaan toteamme myös, että tässähän myös maatalouden tutkimus- ja kehittämistoiminta on täysin yhdenmukaisesti muun elinkeinoelämän kanssa tuen parissa, ja se antaa tietenkin mahdollisuuksia tälle alalle siirtyä esimerkiksi ilmastotavoitteiden mukaisiin toimiin.
Tähän vaikuttavuuteen liittyen meille jotkut esittivät kritiikkiä, mutta kaiken kaikkiaan me totesimme tämän kritiikin suhteen, että varmasti on aiheellista pohtia, onko tämä kyllin vaikuttava tai kyllin pitkäjänteinen tuki, mutta viittaamme hyvin vahvasti tässä siihen parlamentaarisen työryhmään, joka tänäänkin on ollut monta kertaa keskustelussa, eli siellä nimenomaan pohditaan tätä isoa tavoitettamme ja sen toteuttamista, ja siinä yhteydessä varmasti käydään läpi sekä suorien tukien että verokannustimien vaikutus. Nimenomaan sitten on katseltava tätä osana kokonaisratkaisua, tämä ei suinkaan ratkaise kaikkea.
Puhemies! Sen verran tuosta ylärajasta, kun jotkut sanoivat, että tämä on riittämätön: Kaiken kaikkiaan tämä 500 000 euron yläraja kattaa jo suurimman osan potentiaalisista käyttäjistä, ja tämän myötä tämän tuenkin vähennysoikeus tulee 2,5-kertaiseksi, joten katsomme, että tämä on kyllä sinänsä riittävä. [Puhemies koputtaa]
Toteamme vielä selvyyden vuoksi, puhemies, loppuun, että mikäli kyse on tämän vuoden toiminnasta, sitä koskee se edellinen, ja sitten tämä uusi koskee vain näitä [Puhemies koputtaa] tulevia vuosia lain voimaantulon jälkeen.
Puhemies Anu Vehviläinen
:Edustaja Marttinen, Matias poissa. — Edustaja Risikko.