Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Haluan kiittää kaikkia oikein hyvästä keskustelusta tänään. Se 28. päivän keskustelu oli hieman raskas varmasti puolin ja toisin. Tässä istunnossa vastakkainasettelua en oikeastaan ole havainnut vaan asiaa on pystytty käsittelemään todella hyvällä tavalla puolin ja toisin.
Haluan kiittää hallitusta siitä, että he toivat tämän esityksen pikaisessa aikataulussa, ja muutenkin tästä esityksestä. Se itsessään on hyvin teknisluonteinen, eli niin kuin täällä aikaisemmin on mainittu, niin 10 eurosta nostetaan 16 euroon sitä korvausta, mutta merkitykseltään se on valtavan iso, joten kiitokset hallitukselle esityksestä, ja kiitokset myöskin puhemiehelle siitä, että pääsimme tätä asiaa näin istuntotauolla käsittelemään.
Pahoittelut kollegoille! Täällä on tullut muutamia puheenvuoroja siitä, kuinka on levinnyt tämmöistä disinformaatiota siihen liittyen, mitä täällä olisi käsittelyssä tai milloin tämmöisten istuntojen olisi pitänyt olla. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin kyse on siitä — ainakin mitä olen palautetta saanut — että eräs Instagram-päivitykseni tai siis Instagram-stoorini, jossa kerroin, että olin kiireellä lähdössä Helsinkiin, itse asiassa joutui tämmöisen disinformaatiopommituksen kohteeksi. Minulla on ollut tapana hyvin usein päivittää siitä, kun kuljen Oulun ja Helsingin välillä, jos istuntotaukoja keskeytetään tai niin edelleen, hyvin usein päivittää siitä, ja silloin oli kiire ja olin lähdössä ja puhemies oli istuntotauon keskeyttänyt, koska tämä kiireellinen esitys pitää saada. Ei ollut kyse siitä, että puhemieheltä olisi tullut samaan aikaan tämä viesti, että nyt mennään, mutta näin tätä viestiä oltiin tietyissä ryhmissä alettu väärin tulkitsemaan. Sitä pommitettiin erilaisiin ryhmiin. Sitten alettiin puhumaan jopa hätäistunnosta ja yöistunnoista ja kaikesta tällaisesta. Tämmöisestä hätäistunnosta tai yöistunnoista tai mistään vastaavista en ole puhunut, vaan tämä on aivan puhdasta disinformaatiota. — Te ihmiset, jotka tällaisia levittelette ja muokkaatte sanomisia, olette itse levittämässä pelkoa, lietsotte ihmisiä semmoisiin ahdistustiloihin, että joitakin saattaa ihan oikeasti ahdistaa kunnollakin. Pyytäisin sitä, että lopettaisitte tällaisen. — Aikaisemmin, kun olen tehnyt ihan normaaleita päivityksiä, niitä ei ole bongattu tuonne koronaryhmiin, mutta nyt tällä kertaa ilmeisesti niin on käynyt ja sitä on lähdetty levittämään ja näin kävi.
Arvoisa rouva puhemies! Tosiaan tänään 4. päivä olemme istunnossa. Itse tulin tänne aikaisemmin sen takia, että piti PS-nuorisolle pitää somekoulutusta, ja seuraava istunto meillä on 7. päivä, ja piste. Kaikki eduskunnan täysistunnot, mitä täällä käydään, tulevat suorana lähetyksenä eduskunnan nettisivuilta ja Yle Areenasta, ja jos siellä ei ole lähetys päällä, niin se tarkoittaa sitä, että silloin täällä ei ole istuntoa. — Toivoisin, että kaiken tämmöisen disinformaation tähän liittyen, ihmiset, voisitte lopettaa.
Vielä selvennän sen, mistä tänään on kyse.
Joka ikinen kansalainen voi tämän itse käydä lukemassa eduskunnan sivuilta, mitä me täällä oikeasti joka kerta käsittelemme. Täältä kun lukee, eduskunnan etusivulta menee katsomaan tämän päivän käsittelylistaa, tämän esityksen, mitä nyt käsittelemme, niin yksinkertaisuudessaan kyse on tästä — luen nyt eduskunnan sivuilta — ”Esityksessä ehdotetaan, että covid-19-taudilta suojaamiseksi annetun rokotteen rokottamistoimenpiteen sairausvakuutuksen korvaustaksaa nostetaan nykyisestä 10 eurosta 16 euroon. Korvaustaksaa korottamalla pyritään kannustamaan työterveyshuollon palveluntuottajia tarjoamaan covid-19-rokotuksia nykyistä enemmän, mikä helpottaa työterveyshuollon piirissä olevien vakuutettujen pääsyä covid-19-taudilta suojaamiseksi annettavaan rokotukseen.”
Eli toisin sanoen muutoksia ei ole tulossa esimerkiksi koronapassiin, muutoksia ei ole tulossa vaikkapa siihen, että joitain ihmisiä vaikka alettaisiin tyyliin pakkorokottaa, tai niin edelleen, vaan kyse on vain siitä, että kun meillä on Suomessa työterveyshuolto, joka pystyisi näitä rokotuksia järjestämään enemmän, jos ihmiset haluavat niitä ottaa, niin nyt se mahdollistetaan vielä isommassa mittakaavassa tai annetaan kannusteita siihen. Tästä yksinkertaisuudessaan on kyse.
No, lopuksi vielä sanon sen, että hyvät kansalaiset, ei käydä toisiamme vastaan. Tämmöisellä väärän tiedon levittämisellä voi olla pidemmän ajan seurauksia meille suomalaisena kansakuntana, jos me oikeasti käännymme toisiamme vastaan, joten lopetetaan se nyt. — Kiitos. [Tuomas Kettunen: Hyvä puhe!]
Puhemies Anu Vehviläinen
:Edustaja Eestilä.