Arvoisa rouva puhemies! Pyysin puheenvuoron vaiheessa, jossa en vielä tiennyt, käytänkö sen puheenvuoron, mutta kun edustaja Zyskowicz pienen tauon jälkeen tuli saliin ison paperinipun kanssa, ajattelin, että ehkä jotain keskustelun tarvetta tässä syntyy. Haluaisin todeta, että minusta on ilo ja nautinto keskustella edustaja Zyskowiczin kanssa, ja tässäkään asiassa en lähde nyt millään voimakkaalla tavalla hänen näkemyksiään kritisoimaan, mutta tuon esille seuraavat asiat:
Rahoituslaissa sellaisena kuin se säädettiin — ja olen ollut itse sitä säätämässä, ja olen siihen perehtynyt ja ylläpitänyt sitä perehtyneisyyttä siihen asiaan, vaikka se on aika monimutkainen, niin kuin täälläkin on moni tänään myöntänyt — on nimenomaan tämä jälkikäteistarkistus se elementti, jolla me jälkikäteen saamme hyvinvointialueille sen rahoituksen, minkä ne tarvitsevat, johtuen tietenkin siitä, että emmehän me voi tietää tässä turbulentissa maailmassa ihan tarkasti etukäteen, mikä se alueiden todellinen rahan kulutustarve siellä väestön keskuudessa on.
Otan nyt esimerkin ajalta ennen nykyistä sotea, ja tässä ei ole nyt minusta mitään tämmöistä poliittista terää tai kärkeä. Silloinhan meillä olivat erikseen sairaanhoitopiirit. Kun itse olen kahta isoa sairaanhoitopiiriä johtanut, niin kyllähän se tilanne oli sellainen, että kunnat olivat aivan epätoivoisia, kun ne yrittivät laittaa vuosibudjetteihinsa tietyn summan, mikä sairaanhoitopiireiltä tulee laskua hoidetuista potilaista. Varsinkin pienissä kunnissa näin oli tilanne.
No, nyt me olemme isommissa kokonaisuuksissa, mutta jos nyt mietitään sitä syksyn 22 tilannetta, jolloin täällä eduskunnassa hyväksyttiin budjetti vuodelle 23, niin meillä oli kunnilta tiedossa kuntien sote-budjetit, jotka oli laadittu vuonna 21 ja joissa oli selvästi alimitoitettu sosiaali- ja terveydenhuollon tarve. — Nyt tietysti tässä Zyskowicz varmaan ajattelee, että kaikki, mitä minä nyt puhun, on juuri sitä edellisen hallituksen hyväksymää lain sisältöä. Kyllä, mutta siellä on myös tämä elementti, tämä jälkikäteistarkistus, millä me sitten jälkikäteen korjaamme sen, mikä ennakkorahoituksessa ei mennyt aivan kohdalleen. Ja nythän asian ydin on se, että se laki, jota me käsittelemme, on juuri tämä jälkikäteistarkistuksen heikentäminen. Sehän on nyt se koko asian ydin. Sillähän me ajaudumme ojasta allikkoon, kun me emme edes jälkikäteen voi sitten korjata sitä ennakkoarvioinnin heikkoutta. Ei se rahoituslaki niin huono ole ollenkaan kuin on väitetty, mutta näihin muihin yksittäisiin kohtiin, joita varmasti pystyisi jokaista... — No, siellä puhemies näyttää, että olkaa hyvä, siirtykää. [Puhuja naurahtaa ja siirtyy puhujakorokkeelle — Ben Zyskowicz: Ei, älkää näyttäkö!]
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Kolme minuuttia on kulunut, ja silloin on syytä siirtyä puhujakorokkeelle. [Puhemies naurahtaa]
Kiitoksia. — Sanotaan nyt tällä tavalla, että ihan samalla tavalla minä voisin poimia sieltä hallituksen taholta sitaatteja, joissa on hyvin värikkäästi sanottu, että tämä on täysin mätä tämä sote-laki ja muuta tällaista. Sitten esimerkiksi edustaja Valkonen käytti ja moni muukin on käyttänyt puheenvuoroa, jossa on todettu, että nyt me olemme luoneet tällaisen isompien hartioiden rakenteen, josta pikkuisen tuossa hyvin lyhyesti historiaa kertasin, enkä lähde siihen nytkään laajemmin. Mutta kyllähän meillä Suomessa on ollut kaikilla puolueilla — ihan oikeasti kaikilla puolueilla — sellainen käsitys, että kuntapohjaisesta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja erikoissairaanhoidon osalta jopa rahoitusvastuusta on ollut pakko siirtyä pois, ja se vaan viivästyi ja viivästyi ja viivästyi ennen kuin se sitten saatiin aikaiseksi. Siinä mielessä olisi herkullista tietysti laittaa vastakkain vaikkapa hallituspuolueiden positiivisempia ja kriittisempiä arvioita siitä, mikä tämä meidän nykyinen rakenne on. Mutta jätän ne sikseen.
Mutta kysymys sitten siitä, eikö Orpon hallitus leikkaa: suomessa ei ole kai futuuria, mutta meillä on preesens, ja se kattaa myös sitten sen futuurin. Eikö Orpon hallitus leikkaa hyvinvointialueiden rahoitusta, niin mainitsin jo aiemmissa puheenvuoroissa, että siellä hallitusohjelmassahan on se 1 120 miljoonaa euroa, jonka oletetaan tulevan menojen vähennyksestä alueiden omilla toimenpiteillä. Sitten totesin, että siellä kehysriihessä todettiin, että 658 miljoonaa säästetään tehtävämuutoksilla. Siitä sanoin jo täällä aikaisemmin, että osan niistä voin itse hyväksyäkin, mutta sitten siellä on minusta ehkä kaikkein karkeimpia virheitä myös tässä joukossa. Ja nyt käsittelyssä oleva laki — tai tämä edellinen laki, josta keskustelimme — on noin 500 miljoonan euron leikkaus, koska siinä on se 150 miljoonan asiakasmaksujen korotus, joka imetään hyvinvointialueilta, ja sitten siellä on se 30 prosentin jälkikäteistarkastuksen leikkuri. Eli yhteensä se on hallitusohjelman mukainen yli 2 miljardin leikkaaminen siis suhteessa menoihin, jotka muuten olisivat hyvinvointialueilla käytössä, jos niitä leikkauksia ei tehtäisi. Onhan tämäkin fakta.
Mutta nyt se nykytilanne, siihenkin täällä jo kertaalleen viittasin, siinä olennaisin asia — ja nyt kuulkaa, edustaja Zyskowicz — on se, että valtiovarainministeriö tulkinnoillaan, joiden ankaraa lainkohtaa itse en ole pystynyt löytämään, mihin se perustuisi, on lähtenyt siitä, että kun tehdään taloussuunnitelma, joka ulottuu vuoteen 26, niin siinä ei saanut ottaa huomioon vuonna 26 tulevaa jälkikäteistarkistusta vuoden 24 alijäämästä. Ja tämä on se suurin syy siihen, että tällä hetkellä kaikkien hyvinvointialueiden budjetit ovat alijäämäisiä, ja koska valtiovalta lähtee siitä, että niiden pitää olla tasapainossa vuoden 26 loppuun mennessä eikä näitä varmuudella tulevia valtionrahoituksia saa ottaa siinä taloussuunnitelmassa huomioon, niin sillä tavalla pakotetaan alueita tekemään näitä leikkauksia. Tämä on se suurin syy siihen, että näitä leikkauksia nyt siellä aluepäätöksillä tehdään.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Zyskowicz, olkaa hyvä.