Arvoisa puhemies ja hyvä valtiovarainministeri, joka esittelitte äsken tämän asian! Tämä asia oli valtiovarainvaliokunnassa jo ennakkokäsittelyssä, ja kiinnitin tähän huomiota. Minusta tämä on erinomaisen hyvä muutos. Tietysti voidaan aina sanoa, että tämä on tekninen asia ja me täällä eduskunnassa käsittelemme välillä taloudelliselta vaikutukseltaan tuhat kertaa suurempia asioita, mutta kun kerran lailla on säädetty, millä tavalla tilinpäätös laaditaan, silloin joudumme tiettyjä pykäliä muuttamaan.
Tämä palvelee ennen kaikkea meitä päättäjiä täällä. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että talousarvioon me käytämme ymmärrettävistä syistä valtavasti aikaa. Täälläkin keltaiset kirjat ovat läsnä koko ajan. Talousarvio on tietenkin tärkeä, se on varmaan vuoden tärkein asiakirja, mutta kuten se nimikin sanoo, se on arvio. Esimerkiksi nyt, kun meillä on lisätalousarvio käsittelyssä tältä vuodelta, pelkästään pääluokka 32, työ- ja elinkeinoministeriön pääluokka, se eroaa kymmenellä prosentilla alkuperäisestä talousarviosta. Tilinpäätös on aina eksakti. Se on tarkka, mutta tietysti se on sieltä vuoden, puolentoista takaa usein sitten vasta meillä käytännössä täällä käytössä. Tämä, että me saamme nyt paremman kokonaiskuvan — ja nimenomaan käyttäisin sanaa kansanomaistettuna — niin, että tämä valtion budjettitalous, sitten rahastot ja liikelaitokset, ovat yhtenä kokonaisuutena nähtävissä, lisää meidän kykyämme ymmärtää tätä valtiontalouden kokonaisuutta. Tälläkin hetkellä nämä samat asiat tietysti ovat löydettävissä sieltä valtion tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen eri liitteistä, mutta se on paljon työläämpää ja hankalampaa, eli tässä mielessä tervehdin tätä muutosta. Jos mitään semmoista... — ei tämäkään kritiikkiä ole, mutta lievästi huvittavaa tästä löytää — ja jos oikein muistan, siellä oli arvio siitä, että yksi htv, yksi henkilötyövuosi, tarvitaan lisää nyt sitten tämän edellyttämän työn laatimiseen. No, se on varmasti perusteltua, että tällainenkin arvio on tehty, mutta kuulostaa tietysti kovin vähältä siinä yhteydessä, kun puhumme koko valtion henkilöstöstä ja herää aina kysymys, että eikö nyt töitä uudelleen järjestelemällä ja tehostamalla tämäkin htv olisi löytynyt ilman, että se on tänne erikseen niin sanotusti budjetoitu. — Kiitoksia.