Arvoisa puhemies! Tällä seuraavalla puheenvuorolla puolustan parlamentaarista autonomiaa. Sehän meidän kansanedustajien tehtävä on tässä salissa. Silloin kun on yhteiskunnallisia ongelmia, niin meidän täytyy se ongelma ratkaista, ja siinä suhteessa edustaja Kettunen on oikeassa, että tämä viitearvo tai pienin mahdollinen populaatio, joka on elinkelpoinen, pitää poliittisesti määritellä. Sitä eivät tutkijat voi tehdä.
Täällä nostettiin salametsästys esiin. Siitä on tälläkin hetkellä oikeudenkäyntejä, aika ikäviäkin, menossa. Oma käsitykseni on se, että jos ihmiset eivät hyväksy sekä päättäjien että virkamiesten että jopa poliisin toimintaa, niin seurauksena on tietyn näköinen niskurointi ja salametsästys. Eli kaikkein järkevin tapa estää salametsästystä minun mielestäni on päättäjien ratkaisut, jotka mahdollistavat kannanhoidollisen metsästyksen, koska silloin nämä ihmiset, jotka nyt ovat tyytymättömiä koko järjestelmään, hyväksyvät sen, koska heidän äänensä on tullut kuulluksi. Ja kai se nyt jokaiselle selvää on, että ne ihmiset, jotka näistä asioista siellä maakunnissa kärsivät, ovat hieman eri asemassa kuin Helsingissä näitä toisenlaisia kantoja esittävät ihmiset, joita ne asiat eivät häiritse. Eli kysymyshän on viime kädessä politiikasta, ja ainahan tiede ja politiikka ovat ristiriidassa keskenään ja jatkuvassa jännitteisyydessä.
Arvoisa puhemies! Se toinen näkökulma, jota tuon tässä keskustelussa esille, kuuluu seuraavasti: ”Tutkimuskirjallisuudessa vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että tieteellisen tiedon hyödyntäminen poliittisessa päätöksenteossa jää aina puutteelliseksi, koska tutkimustulokset ovat luonteeltaan epävarmoja, kiistanalaisia, muuttuvia ja ristiriitaisia.” Joten edustaja Kettunen on tässäkin oikeassa, että kukaan meistä, ei tutkijoista eikä kukaan tiedä, kuinka paljon suurpetoja Suomessa kutakin lajia tällä hetkellä on. ”Jos siis yhteiskunnan etu ja tutkimustulokset ovat ristiriidassa, poliittisessa päätöksenteossa yhteiskunnan kokonaisetu painaa aina enemmän. Poliittisessa päätöksenteossa tärkeintä on aina tarkoituksenmukaisuusharkinta, ei totuudellisuusharkinta kuten ehkä tutkimustyössä.”
Arvoisa puhemies! Jatketaan edelleen sillä, mitä täällä sanotaan kansanedustajan roolista: ”Kansanedustajien rooliin kuuluu asioiden politisointi, mutta tutkijan ei tule asiantuntijaroolissa ryhtyä tilapäispoliitikoksi. Jos tutkija omaksuu tämän roolin, vaarana on manipulaatio. Yhdysvalloissa on näyttöä siitä, kuinka tiedemiehet ovat ryhtyneet tilapäispoliitikon roolissa ajamaan omaa henkilökohtaista etuaan tai tieteenalansa etua. Tiedemiehet pystyivät manipuloimaan päättäjiä suunnitelman toteuttamiseen ja varmistamaan siten omalle tutkimustyölleen rahoituksen. Myös eduskunnassa esitetyistä asiantuntijalausunnoista paljastuu usein tieteen ulkoisia arvoja, poliittisia tavoitteita ja tiedepoliittista vallankäyttöä.” Juuri tämä tiedepoliittinen vallankäyttö on sitä, mitä meidän pitää yhdessä täällä vastustaa, ja kansanedustajat on valittu sen takia eduskuntaan, että ratkaisevat näitä ongelmia.
Samoin kuin täällä edustaja Eerola sanoi, että hän tuli eduskuntaan 2011 ja on kuullut näitä juttuja joka vuosi, niin itse tulin samana vuonna, ja ehkä me jo jossain määrin olemme kyllästyneitä tämän saman asian pyörittämiseen joka syksy ja joka kevät, ja se kansalaisten ikään kuin epäusko, että tämä järjestelmä ei pysty tätä asiaa ratkaisemaan, on todella kovalla koetuksella.
Mitä tulee tähän valiokunnan mietintöön, niin minunkin mielestäni siellä on kolme hyvää lausumaa, joissa sitten otetaan kantaa juuri siihen, minkä edustaja Eerola nosti esille, että suden suojelutasoa muutettiin suojelukseen liittyväksi, ja sen takia me joudumme joka tapauksessa uusia pykäliä sitten valiokunnassa pohtimaan. Ja myös tältä osin, mitä liittyy tähän kannanhoidolliseen metsästykseen, teemme lisää työtä, eli se on kirjoitettu sinne mietintöön, ja jos eduskunta hyväksyy tämän mietinnön, niin silloin se on eduskunnan tahto, ja näin tullaan sitten menettelemään.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Edustaja Kaleva.