Kiitos, arvoisa puhemies! Hyvä terveydenhuolto kuuluu kaikille myös kriisien aikana. Tämä lakiesitys antaa meille paremmat työkalut varautua, johtaa ja toimia häiriötilanteissa. Se on esitys, joka turvaa terveyttä, vahvistaa turvallisuutta ja ohjaa resursseja sinne, missä niitä eniten tarvitaan.
Arvoisa puhemies! Pohjois-Pohjanmaa on valtava maakunta, jossa ihmiset asuvat laajalla alueella, kaukana toisistaan, mutta yhteisten palvelujen varassa. Vaikka Oulu on valtakunnallinen terveystiedon keskus, koko maakunta tarvitsee toimivia rakenteita myös poikkeusoloissa. Yksittäinen kriisi, kuten pandemia, sähkökatko tai laaja tietoverkkohäiriö, voi haastaa koko alueen. Siksi meidän on varmistettava, että hyvinvointialueilla on mahdollisuus tehdä tiivistä ja saumatonta yhteistyötä naapurialueiden kanssa. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan ja Kainuun suuntaan on voitava jakaa resursseja ja johtamista silloin, kun se on tarkoituksenmukaista. Tämä laki varmistaa, että näin on tulevaisuudessa.
Arvoisa puhemies! Viime vuosina olemme oppineet, että kriisit voivat kehittyä nopeasti. Yhteistyön ja johtamisen on oltava selkeää, ennakoivaa ja laajaa. Tässä esityksessä perustetaan selkeä valtakunnallinen rakenne, kansallinen valmiusryhmä, joka tukee päätöksentekoa ja koordinaatiota. Sosiaali- ja terveysministeriölle annetaan valmius johtaa häiriötilanteita, mutta vain silloin, kun tilanne vaatii, ja vain voimassa olevan muun lainsäädännön rajoissa. Tämä on tärkeä rajaus, jota myös perustuslakivaliokunta on edellyttänyt.
Arvoisa puhemies! Pohjois-Pohjanmaalla Oulun yliopistollinen sairaala ei palvele vain omaa aluettaan vaan toimii laajasti koko pohjoisen Suomen osaamis- ja koordinaatiokeskuksena. Siksi on oikein ja tärkeää, että lakiesityksessä annetaan yliopistollista sairaalaa ylläpitäville hyvinvointialueille koordinoivaa toimivaltaa häiriötilanteissa koko yhteistyöalueellaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Oulu voi tarvittaessa tukea nopeasti esimerkiksi Lapin tai Kainuun aluetta, jos kriisi sitä vaatii. Toimivalta on rajattu ja valvottu mutta antaa mahdollisuuden toimia. Tämä on vastuullista johtamista. Tämä on ihmisten terveyden turvaamista.
Arvoisa puhemies! Kannatan tätä esitystä. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Lahdenperä.