Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Hallitusohjelman mukaan hallitus toteuttaa valtionhallinnon tuottavuusohjelman, jolla tuetaan hallituksen julkisen talouden kestävyystavoitetta. Tämän nyt käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen tarkoituksena on mahdollistaa Digi- ja väestötietoviraston sekä eräiden sen asiakasorganisaatioiden säästötavoitteiden toteutumista. Digi- ja väestötietovirasto valmistautuu toimintamenomäärärahansa ja henkilömääränsä merkittävään vähentämiseen tulevina vuosina. Tähän hallituksen esitykseen sisältyvät sellaiset priorisoidut valtiovarainministeriön toimialan lainsäädännön muutokset, jotka ovat edellytyksenä Digi- ja väestötietoviraston suunnittelemille toimenpiteille.
Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan, että Digi- ja väestötietoviraston tehtäviin kuuluva Kansalaisneuvonnan yleinen neuvontapalvelu lakkautetaan sen nykyisessä merkityksessä. Jatkossa Digi- ja väestötietoviraston kansalaisille tarjoaman tuen painopiste siirtyy digitaalisten palvelujen käytön tuen ja neuvonnan tehtäviin.
Hallintovaliokunnan saamasta selvityksestä ilmenee huoli siitä, että Kansalaisneuvonnan yleisen neuvontapalvelun lakkauttaminen voi vaikuttaa hallinnossa asioivien ja erityisesti heikommassa asemassa olevien, esimerkiksi vammaisten ja iäkkäiden henkilöiden, käytössä oleviin keinoihin löytää oikea viranomainen, johon ottaa yhteyttä omassa asiassaan. Hallituksen esityksessä todetaan, että esityksen valmistelussa on arvioitu, että riski tällaisen vaikutuksen muodostumisesta on kuitenkin vähäinen.
Kansalaisneuvonnan luonne on ollut antaa yleistä neuvontaa, joka tukee muiden viranomaisten omaa neuvontaa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan yleisneuvontaan tulleiden muiden organisaatioiden palveluja koskevien yhteydenottojen määrä on ollut vähäinen.
Valiokunta myös toteaa, että kaikilla viranomaisilla on velvollisuus antaa neuvontaa hallintolaissa säädetyn viranomaisen neuvonta- ja opastamisvelvollisuuden perusteella. Viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Viranomaisella on myös opastamisvelvollisuus, johon sisältyy se, että viranomaisen tulee pyrkiä opastamaan asiakas asiassa toimivaltaiseen viranomaiseen, jos esitetty kysymys tai tiedustelu koskee viranomaisen toimivaltaan kuulumatonta asiaa.
Hallintovaliokunta pitää ehdotettua Kansalaisneuvonnan lakkauttamista perusteltuna. Valiokunta haluaa kuitenkin tässä yhteydessä korostaa hallintolain mukaista viranomaisen neuvontaa ja opastamisvelvollisuutta. Valiokunta pitää tärkeänä, että nämä viranomaisille kuuluvat velvollisuudet käytännössä myös toteutuvat.
Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että myös viranomaisten on jatkossa pyrittävä kehittämään tehokkaampia tapoja palvelutarpeeseen vastaamiseen, kuten esimerkiksi käyttämällä tekoälyavusteista automatiikkaa.
Arvoisa rouva puhemies! Lisäksi hallinnon yhteisiin sähköisen asioinnin tukipalveluihin lukeutuvan kansallisen palveluväylän käyttövelvollisuus ehdotetaan poistettavaksi niiltä viranomaisilta, joita se voimassa olevan lain mukaan koskee. Ehdotuksen mukaan viranomaisilla on kuitenkin jatkossakin oikeus palveluväylän käyttöön.
Saamaansa selvitykseen perustuen hallintovaliokunta toteaa, että palveluväylän käyttövelvollisuuden poistamisella ei ole välitöntä vaikutusta viranomaisten toimintaan tai palvelujen tuottamiseen, koska palveluväylän tuottamista jatketaan ja käyttäjäorganisaatioille tarjotaan käyttöönoton ja käytön tukea.
Digi- ja väestötietovirasto myös kehittää palveluväylää edelleen käytettävissä olevien resurssiensa puitteissa. Hallintovaliokunta pitää ehdotusta kannatettavana.
Arvoisa rouva puhemies! Ehdotuksen mukaan Digi- ja väestötietovirasto voi jättää maksun perimättä luonnollisen henkilön tunnistuspalvelusta ja asiointivaltuuspalvelusta eräiltä käyttäjäorganisaatioilta. Palvelusta, kuten esimerkiksi Suomi.fi-tunnistuspalvelusta, ei ole toistaiseksi peritty maksuja. Viranomaisten palvelut ovat valtion maksuperustelain mukaan lähtökohtaisesti maksullisia, ja ehdotuksen tarkoituksena on, että jatkossa maksuja ryhdytään perimään. Ehdotetun tukipalvelulain mukaan tukipalvelujen käytöstä julkisoikeudelliseen tarpeeseen voidaan maksu jättää perimättä muun muassa viranomaisilta, valtion elimiltä sekä tietyiltä julkista hallintotehtävää hoitavilta. Valtiovarainministeriön asetuksella, eli käytännössä maksuasetuksella, annetaan tarkemmat säädökset edellä mainituista tahoista, joilta maksu jätetään perimättä.
Hallintovaliokunnalla ei ole ollut mahdollisuutta ehdotetun esityksen yhteydessä tutustua asetusluonnokseen. Valiokunnalle on kuulemisissa joiltain osin jäänyt epäselväksi, keitä maksuttomiin palveluihin oikeutettuja on tarkoitus valtioneuvoston asetukseen sisällyttää, ja tästä syystä valiokunta pitää tärkeänä, että valtiovarainministeriö valmistelee asetuksen huolellisesti siten, että erityisesti ne tahot, jotka julkista hallintotehtävää hoitavat muun toimensa ohella, tulevat kuulluiksi.
Lisäksi valiokunta pitää tärkeänä, että maksuttoman käytön tarkoituksenmukaisuutta ja taloudellisia vaikutuksia arvioidaan säännöllisesti.
Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.
Mietintöön on jätetty yksi vastalause. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Edustaja Hänninen.