Kiitos, arvoisa puhemies! Olen niin hiljainen ja tämmöinen vaatimaton, niin että minä tänne välillä unohdun. Ei vain.
Hyviä puheenvuoroja kaikilta.
Se, mitä tuossa edustaja Lyly toi esille, on haasteena meillä kaikissa kunnissa aina, se, miten me saataisiin ihmiset innostumaan kunta- ja nyt uusista aluevaaleista. Yksi, mitä ainakin Hyvinkään valtuustossa olen itse pitänyt esillä, on se ennakkoäänestyspaikkojen hyvä sijoittelu esimerkiksi siten, että on tämmöisiä drive-in-äänestyspaikkoja. Sitten on hyviä kokemuksia esimerkiksi tämmöisistä äänestysbusseista kylillä. Tämä on nyt aika paljon myös valtuustoista kiinni. Helposti sanotaan, että ai niin, no, katsotaan sitten ensi vaaleissa, ja se vähän niin kuin unohtuu. Se on äärettömän tärkeää, koska ymmärtääkseni ainakin semmoisissa kunnissa — mihin me tehtiin vähän vertailua silloin Hyvinkäälläkin — joissa oli tämmöisiä hyvin joustavia ennakkoäänestysmahdollisuuksia, se ennakkoäänestysprosentti vain nousi. Tietysti myöskin paikallisella medialla on tärkeä rooli. Esimerkiksi vanhemmat ihmiset seuraavat ihan paperilehdistä, mitä keskustelua siellä käydään, ja tuodaan sitä esille. Tietysti sitten on kaikki ne tapahtumat, ja ollaan torilla ja kerrotaan, mistä kaikesta päätetään. Mutta se on tosi haaste, koska sitten taas presidentinvaalit ja eduskuntavaalitkin kirvoittavat ihmiset. Mutta se on harmillista, että se unohtuu, että kuntavaaleissa on koulut ja tiet ja kaavoitukset, ihan todella lähialueen asiat — tosiaan todella merkityksellisiä asioita siellä alueilla.
Tuosta edustaja Viitasen esille tuomasta asiasta: Ensinnäkin on tarkoitus, että sinne tulee eriväriset listat, ihan myös ne vaalinumerolistat. Ymmärtääkseni kunnilla on mahdollisuus siihen — ja tätä suositeltaisiinkin — että ne olisivat eri kopeissa. Se ohjeistus on vielä tulossa. Tarkistan vielä, sainko tuosta... Kävin kysymässä tuossa, mutta en saanut nyt vastausta vielä tähän, oliko se niin, että kunta voi itse päättää, laittaako kahteen koppiin. Tietysti vastuu on kunnilla, mutta minusta se olisi hyvä, että ne olisivat kahdessa eri kopissa. Itse koen sen näin.
Sitten meillä on muutakin vaalilainsäädäntöä harkittavana hallitusohjelman mukaisesti, mutta ne ovat siellä parlamentaarisessa työryhmässä, jossa kaikilta puolueilta on puoluesihteeri- tai järjestösihteeriedustusta ja ministeriöiden virkamiehiä. Katsotaan, saadaanko sieltäkin vielä vaalilainsäädäntöön lisää työkaluja.
Tämä oli tärkeä esitys. Tätä ei ehditty tästä kiireellisyydestä johtuen erityisesti lausuttaa muuta kuin puoluesihteereillä, mutta enpä usko, että tämä nyt on semmoinen asia, että kukaan haluaa tätä vastustaa. Tämähän on vain yksi keino selkeyttää. Me ollaan mietitty kaikkia eri keinoja ministeriössä, miten saisimme kaikki nämä parhaaksi päin. — Kiitos.