Arvoisa puhemies! Aika hyvä latinki kysymyksiä tuli tuossa. Yritän pikaisesti käydä suurimman osan läpi, mitä tässä tulee.
Aika monessa puututtiin oikeastaan resurssitilanteeseen ja lähetystöjen tilanteeseen. Kyllä tämä tilanne on mielletty erittäin tarkasti tässä valmistelun aikana. Me tiedämme sen, että meillä on hyvin erityyppisiä lähettiläitä, lähettiläskin on ihminen. Se tulee tapahtumaan sillä tavalla, että lähettiläät tulevat olemaan maajohtajia, kussakin maassa, mutta he tulevat olemaan elinkeinoministeriön ohjauksessa siltä osin, mikä liittyy Business Finlandiin. Muuten he ovat hallinnollisesti ulkoministeriön alaisia, mutta ohjeistus ja ohjaus tulevat elinkeinoministeriön puolelta. Kyllä tässä ilman muuta se tavoite on, kun meillä on esimerkiksi tilanteita, että lähetystö ja Finpro elävät hyvin omaa elämäänsä siellä kohdemaissa, että tämän seurauksena olisi tarkoitus saada nämä palvelut myös siellä sitten saman katon alle ja yhdistettyä ne voimavarat. Ei kansakunnalla, joka on näin pieni, ole varaa jakaa niitä voimiaan vielä siellä kohdemaissa, joissa todennäköisesti lähetettynä on Finprolla yksi ja lähetystöllä kaksi henkeä. Kyllä heidät pitäisi saada kolmestaan toimimaan.
Edustaja Skinnari kysyi hyvän kysymyksen: Mistä löydetään ne menestyjät tähän kisaan, joka on? Tämä on tietysti sellainen, joka yritysten tulee kanssa mieltää. Eivät lahtelaiset yritykset käy kisaa tamperelaisten yritysten kanssa. Lahtelainen yritys käy kisaa shanghailaisen yrityksen kanssa, tai sen ottawalaisen yrityksen kanssa. Yrityksen pitää olla globaalisti kilpailukykyinen ja niin kova sillä omalla osaamisalueellaan, että se pärjää globaalisti. Ei enää pärjää sillä, että on vain omalla alueellaan mestari. Piirimestaruuksista ei tässä lajissa oikeastaan jaeta edes mitaleita.
Mitenkä sitten saadaan Tekesin rahoitusta: Meillä on täydentävässä kasvumoottoreille tulossa 30 miljoonan lisäys, joka on hyvin keskeisessä roolissa tässä kohti. Sitä olisi, mikäli nyt kaikki menee esityksen mukaan, täydentävässä tarkoitus vahvistaa vielä.
Sitten muutamat täällä ovat liittyneet rahoitukseen ja rahastoihin. Ne ovat meillä verrattain hyvässä kunnossa. Me käymme koko ajan läpi niitä kapeikkoja, mitä meillä on rahoituksessa. Meillä on entistä parempi rahastotilanne. Meillä on rahastojen rahastoja, joista pari viikkoa sitten kolmas avattiin, ja ne ovat olleet aika hyviä menestyksiä tähän mennessä.
Sitten Jarva kysyi, miten turvataan Business Finland ‑palvelut. Käytännössä ne voidaan turvata tulosohjauksella ja Team Finland ‑koordinaattorilla. Näitä Team Finland ‑koordinaattoreita tulee olemaan jokaisessa maakunnassa. Tulosohjauksella pystytään tämä hoitamaan.
Edustaja Harakka: On ollut haasteellista innovaatiorahoituksen osalta. Nyt päästiin siihen tilanteeseen, että innovaatiorahoitusta pystyttiin nostamaan, niin suoraa rahoitusta kuin pääomittamista. Eli tämä laskukausi on käyty loppuun. Ensi vuosi tulee olemaan plus-merkkinen vuosi.
Edustaja Talvitie kysyi, ja useampi muukin, näistä resursseista. Kyllä tietysti se peruslähtökohta on se, että päällekkäisyydet pois ja lisää resursseja kentälle. Oma käsitykseni on, että organisaation läpikäynnin aikana tulee tarkastella sitä, ovatko nämä voimasuhteet ja painotukset oikeat.
Pirttilahti kysyi matkailun kehittämisestä. Ensimmäistä kertaa matkailu sai oikeastaan lisää rahoitusta, 8 plus 8 miljoonaa. Meillä oli Pohjoismaitten elinkeinoministerien kesken Bergenissä kokous, jossa päädyttiin siihen, että lähdetään suunnittelemaan yhteistä matkailustrategiaa ja tullaan tekemään sen eteen töitä.
Edustaja Hassi kysyi cleantech‑viennistä. Olin Indonesiassa vienninedistämismatkalla. Tämä liittyy oikeastaan edustaja Meren kysymykseen myös. Waste-to-energy kiinnostaa erittäin paljon, ja siihen Suomella on tällä hetkellä annettavaa. Meillä on isoja yrityksiä ja meillä on pieniä yrityksiä, ja näissä aika hyvin toimii tämä, että ne isot yritykset ovat vetureina näille pienille yrityksille. Oli erittäin hyvä nähdä, kuinka hyvin ne tulevat yhteen. Meidän kasvuohjelmat ovat jatkossa siis bio-cleantech, digi, ruoka, matkailu, luovat alat ja poikkihallinnolliset. Eli kyllä me tulemme siellä keskeisillä alueilla olemaan myös jatkossa.
Edustaja Kalmarille vielä: Kasvuohjelmat tulevat jatkumaan Tekesin muodossa, tai sen sisällä yhdistetään, ja siellä Food from Finland on ihan selkeitä kärkihankkeita. Se tulee jatkumaan siellä ja sitä kautta sitten Business Finlandin muodossa.
Arvoisa herra puhemies! Olen pahoillani, että ylitin reilusti aikani, mutta kysymyksiäkin oli aika paljon.