Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä, että tämä valiokunnan käsittelystä tullut mietintö on yksimielinen, koska silloin lähetekeskustelussa täällä salissa oli osalla edustajista ehkä vähän vääränlaista kuvaa siitä, mihin tällä direktiivin implementoinnilla itse asiassa pyritään. Elikkä tämä nimenomaan helpottaa sellaisten kolmansien maitten kansalaisten maahantuloa, jotka tosiaankin ovat tulossa tänne alueelle joko tutkijoiksi tai opiskelemaan, työharjoitteluun tai vapaaehtoistoimintaan, ja myöskin varmistaa sitten, minne he tulevat täällä EU-alueella. Tässä tapauksessa Suomen lainsäädännön kohdalla myöskin varmistetaan, että heillä on sellaiset olosuhteet esimerkiksi asumiseen liittyen ja vapaaehtoistyössä sellaisen toimeentulon suhteen, että he pystyvät täällä oleskelemaan, ja että toisaalta tästä ei tule reittiä väärinkäytöksille eikä myöskään tätä kautta hakeuduta tosiasiallisesti pyrkimään esimerkiksi jonkun maan työmarkkinoille. 
Tässä kansallisessa lainsäädännössä tänne on lisätty nämä au pairit, ja ymmärrän sen, koska meillä Suomessa lainsäädäntöaukko on tällä kohtaa ollut, ja siinä mielessä on ihan hyvä, että sitä on kansallisesti lähdetty tänne lisäämään. Mutta muistan silloin Euroopan parlamentissa, kun tätä kohtaa käsiteltiin, että koska siinä oli niin valtavan erilaisia käytäntöjä eri puolilla Eurooppaa, niin tässä direktiivissä nämä au pairit tippuivat jo heti siellä alkukierroksilla pois tästä lainsäädäntökehikosta ja todettiin, ettei ole mitään mahdollisuutta löytää tästä yksimielisyyttä. Mutta tässä on tosiaankin haluttu kansallisesti laittaa myöskin au pairien asioita kuntoon, ja siinä mielessä valiokunnan mietintö on yksimielinen ja osoittaa kyllä sen, että tässä on ihan pystytty tekemään hyvää ja rakentavaa yhteistyötä. 
Juuri tämäntyyppiset asiat vähentävät painetta siihen, että Eurooppaan pyrittäisiin lähinnä esimerkiksi turvapaikanhakijoina, vaan on oikeasti mahdollisuus kolmannen maan kansalaisella tulla laillisia reittejä myöten Eurooppaan niihin tehtäviin ja niihin toimiin, mitä tässäkin direktiivissä on nostettu esille. Ja kun tälläkin viikolla varmasti tullaan käymään paljon keskustelua tästä maahanmuuttopolitiikasta EU:ssa, niin olisi ymmärrettävä se, että on näitä laillisia reittejä ja esimerkiksi kausityöntekijöitten direktiivi, joka täällä on jo aiemmin pistetty kansalliseen lainsäädäntöön ja käytäntöön, on yksi sellainen reitti, mikä takaa sen, että kolmansista maista päästään jopa puoleksi vuodeksi unionin alueelle tekemään töitä ja sitten voi palata takaisin omaan kotimaahansa. Jos ei ole näitä laillisia reittejä, niin silloin käytetään sitä kaikkein kalleinta ja aivan epätarkoituksenmukaista reititystä elikkä pyritään sitten esimerkiksi Pohjois-Afrikasta hakemaan turvapaikkaa Euroopan puolelta.