Arvoisa puhemies! Tässä suojelutyötä koskevassa lainsäädännössä on kysymys ennen kaikkea ennakoinnista, siis siitä, että varaudutaan hyvissä ajoin ennakolta mahdollisiin poikkeuksellisiin, vaikeisiin tilanteisiin. Tämä on siis kaikki toimialat kattava yleinen lainsäädäntö, jollaista on kaivattu ja joka on varsin laajasti tuettu ja kannatettu ajatus.
Pitää paikkansa, niin kuin opposition puheenvuoroista on nostettu esille, että tämäntyyppistä lainsäädäntöä tullaan todennäköisesti tarvitsemaan äärimmäisen harvoin, mutta kysymys on nimenomaisesti siitä, että varaudumme ennakolta myös tällaiseen hyvin poikkeukselliseen tilanteeseen. Maailman myllerrys on sen suuntaista, että voi olla vaikea kovin hyvissä ajoin tietää, mitä erilaisia tilanteita edessämme onkaan. Me haluamme varmistaa, että yhteiskunnan toimivuuden, turvallisuuden, hengen ja terveyden kannalta kriittiset, keskeiset toiminnot Suomessa turvataan ihan kaikenlaisissa tilanteissa, ja tämä lainsäädäntö on osa tätä: jotta vältytään tilanteilta, joihin arvoisat kollegatkin ovat viitanneet, joissa kiireellisesti on jouduttu tuomaan eduskuntaan erillislainsäädäntöä tällaisissa poikkeuksellisissa tilanteissa.
Samalla, arvoisa puhemies, on tärkeää muistaa ja todeta, että työtaisteluoikeus on tärkeä perusoikeus ja se turvataan myös jatkossa. Kynnys työtaistelun rajoittamiseen tätä suojelutyötä koskevan lainsäädännön kautta on korkealla, ja sen turvaa erityisesti kolme keskeistä sanaa, jotka tässä laissa on määritelty, eli työtaistelu ei saa vaarantaa välittömästi, konkreettisesti, vakavasti niitä kriittisiä, keskeisiä, yhteiskunnan kannalta tärkeitä tehtäviä, joita tällä lainsäädännöllä halutaan suojata.
Aikaisemmin tällaista yleislainsäädäntöä ei tosiaan Suomessa ole ollut, ja nyt myöskin lausuntonsa antaneet perustuslakivaliokunta ja sosiaali- ja terveysvaliokunta pitivät perusteltuna ja tarpeellisena, että tällainen yleislainsäädäntö suojelutyöstä laaditaan, koska aikaisemmin lainsäädännön puuttuminen on johtanut näihin muutamaan valitettavaan, hankalaan tilanteeseen, joissa, esimerkiksi hoiva-alan tilanteen ollessa kysymyksessä potilasturvallisuus on jouduttu varmistamaan kiireellisesti eduskuntaan tuodulla väliaikaisella lainsäädännöllä. Nämä tilanteet halutaan nyt jatkossa välttää ennakolta, ja siksi on tämä pysyvä lainsäädäntö nyt tänne eduskuntaan tuotu.
Kysymys on nimenomaan siis siitä, että varmistamme välttämättömät toiminnot aivan kaikissa tilanteissa, selkeytetään nykyistä tilannetta. Nykyinen lainsäädäntö on, niin kuin varapuheenjohtaja Lylykin totesi, pääosin riittänyt, mutta on ollut näitä poikkeuksellisia tilanteita, joihin nyt ennakolta halutaan luoda lainsäädäntöä, jotta jatkossa ei tarvitse näitä erityislakeja tänne tuoda.
Arvoisa puhemies! On noussut esiin tämä huolehtimisvelvollisuus, ja jatkossakin osapuolten on ensisijaisesti neuvoteltava. Myös tämän lainsäädännön myötä ensisijainen keino on hakea ratkaisuja neuvotteluteitse, mutta mikäli sopimukseen ei päästä, huolehditaan siitä, että työtaistelu ei vaaranna ihmisten henkeä, terveyttä, turvallisuutta, yhteiskunnan kriittisiä toimintoja.
On noussut esiin myöskin tämä hätätyö osana kyseistä hallituksen esitystä. Hätätyö on aivan viimesijainen keino, jota työnantaja voi käyttää kriittisten toimintojen turvaamiseksi. Se on myös korkean ja monen kynnyksen takana, mutta aivan viimesijainen keino.
Arvoisa puhemies! Puheenvuoroissa on noussut esille myöskin tämä prosessi, ja varsin tyypillisellä tavalla tätä esitystä on käsitelty. Taustalla on tämä lausuma, jonka eduskunta on aikaisemmin tehnyt ja edellyttänyt, että tarvittaessa lainsäädäntöä tarkennetaan. Tällä esityksellä hallitus vastaa myös tähän eduskunnan tahtoon, ja tätä esitystä on täällä hyvin kattavasti meillä valiokunnassa käsitelty. Saimme lausunnot sosiaali- ja terveysvaliokunnalta ja perustuslakivaliokunnalta, ja nimenomaan perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta on tehty joitakin tarkennuksia tähän hallituksen esitykseen. Kaksi muutosta oli ponnen takana ja lisäksi vielä muukin muutos sinne otettiin mukaan huolellisen harkinnan jälkeen. Kaikkinensa valiokunnassa kuulimme yli 40:ää asiantuntijatahoa, jos en aivan väärin muista, ja näitä huomioita on tarkasteltu ja asiallisesti, kattavasti tämä lainsäädäntö valiokunnassa käsitelty.
Valiokunnan mietintöön sisältyy lausuma, joka on niin sanottu seurantalausuma. Sitä sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdotti, ja lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö seuraa sääntelyn toimivuutta yleisellä tasolla.
Arvoisa puhemies! Tämä mietintö oli minun puheenjohtajakauteni viimeinen, joten samassa yhteydessä suuri kiitos valiokunnan jäsenille yhteistyöstä viimeisen kahden vuoden aikana. Erityinen kiitos varapuheenjohtaja Lylylle, jonka kanssa yhteistyö on ollut sujuvaa, asiallista myös näiden hankalien, vaikeampien kokonaisuuksien, monimutkaisten kokonaisuuksien keskellä, joissa meillä on ollut täysin erilaiset lähtökohdat ja näkemykset. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Oinas-Panuma,