Arvoisa rouva puhemies! Nyt me tänään käsittelemme toiseen kertaan Nato-jäsenyyteen liittyviä kysymyksiä. Oikeastaan voisi sanoa, että tässä meillä on sitten vähän niin kuin Nato-päivä ja ulkoasiainvaliokunta joutuu nyt tässä profiloitumaan valmisteluvaliokuntana.
Nyt tässä asiakohdassa on kyse kahdesta valtiosopimuksesta. Toinen on Lontoossa 1951 Pohjois-Atlantin liiton puitteissa sopimusosapuolten välillä tehty, vieraan vallan joukkojen asemaa koskeva sopimus. Sitä kutsutaan nimellä Nato-sofa. Eli kyse on siitä — kun Nato-maat osallistuvat yhteiseen puolustukseen ja Nato-maat lähettävät toisen maan alueelle joukkojaan yhteisiin puolustustehtäviin — kuinka näiden joukkojen asema oikeudellisesti määrittyy. Tässä olisi tietysti hankala tilanne, jos olisi jollain tavalla epäselvää esimerkiksi se, kenen rikosoikeudellisia lakeja noudatetaan, lähettäjävaltion vai vastaanottajavaltion. Näistä tämän Nato-sofan puitteissa sovitaan. Se on yksi iso kysymys, mutta se on ehkä yksi keskeisimpiä kysymyksiä tässä asiakirjassa. Toinen on sitten 1952 Pariisissa sovittu niin sanottu Pariisin pöytäkirja, joka vuorostaan määrittelee kansallisten sotilasesikuntien aseman liittokunnan sisällä eri maiden välillä.
Nyt tässä tapauksessa eduskunta on kansallisesti täällä Suomen päässä hyväksymässä nämä kaksi valtiosopimusta. Tästä on seurannaisia koskien myöskin meidän omaa lainsäädäntöämme, johon tehdään sitten myöskin esityksiä eri lakien muuttamisesta. Nyt voidaan ihan suoraan sanoa, että kun Suomi liittyi Naton jäseneksi, nämä kaksi asiakirjaa — Nato-sofa ja Pariisin pöytäkirja — ovat itse asiassa niin sanottuja itsestäänselvyyksiä. Joka ikinen Nato-jäsenmaa on ne hyväksynyt. Se on se lähtökohta, millä Naton liittokunnan puitteissa toimitaan joukkoja lähetettäessä ja sotilasesikuntia perustettaessa. Eli siinä suhteessa nyt me olemme harvinaisen helpon asian kohdalla, kun tämä asia jo päätettiin silloin, kun Suomi liittyi Natoon. Nyt on enää vain tämän täytäntöönpanosta kysymys. Tässä suhteessa tämä oli täysin riidaton valiokunnassa, ja oletan, että tässä salissakaan ei synny ainakaan kovin raivokasta keskustelua tämän asian puitteissa.
Suomihan on tavallaan tätä niin sanottua Nato-sofaa jo aikaisemmin soveltanut rauhankumppanuusohjelmansa puitteissa. Vuodesta 1994 olemme olleet rauhankumppaneita Naton piirissä, ja sekä Nato-sofaa että tätä Pariisin pöytäkirjaa on sovellettu osana rauhankumppanuustehtäviä. Tietenkin se on ollut paljon rajoitetumpaa, kun se on liittynyt lähinnä harjoitustoimintaan. Nythän tässä on mukana, niin kuin kuulimme edellisessä asiakohdassa, myöskin näitä valmiustoimintoja, joita Naton puitteissa tehdään. Ei ainoastaan harjoitella. Rauhankumppanuus on tietenkin toiminnallisesti paljon pienimuotoisempaa kuin Nato-jäsenyyden kautta tapahtuva yhteistyö, ja sen takia on pidetty ihan perusteltuna sitä, että me käsittelemme nämä nyt tässä eduskunnassa erikseenkin, mukaan lukien ehdotukset siitä, millä tavalla kansallista lainsäädäntöämme joudumme nyt täydentämään. Kysymys on siis ylipäätään osallistumisesta liittokunnan yhteiseen puolustusyhteistyön.
Totta kai tässä on iso joukko oikeudellisia kysymyksiä. Oikeastaan tässä luonnehdinkin teille niitä hieman. Olisi aika erikoinen tilanne, jos me emme tietäisi — jos syntyy rikoksia, rikkomuksia, rikkeitä — minkä tyyppisen oikeusjärjestyksen puitteissa sotilaita, tässä tapauksessa vieraan valtion alueella toimivia sotilaita, tuomitaan, miten heitä käsitellään. Tässäkin suhteessa on tietysti täysin selvä asia, että näitä joudutaan käsittelemään huolella.
Ehkä tässä täytyy huomioida se, että tässä on ennen kaikkea tämä rikosoikeudellinen toimivalta, tuomiovalta, ja sen jakaantumiseen liittyvät kysymykset. Tässä suhteessa DCA-sopimus tulee vielä poikkeamaan. Me tulemme käymään sen keskustelun uudemman kerran täällä, kun tehdään kahden kesken puolustussopimus Yhdysvaltojen kanssa. Nyt en avaa sitä yhtään enempää. Mutta tiedän sen, kun sopimus on jo solmittu, että siinä meillä on erilainen kulma. Avataan se silloin huolellisesti. Mutta tämä Nato-sofa perustuu vastavuoroisuuden periaatteelle siltä osin, että siinä käytetään sen maan tuomiovaltaa, rikosoikeudellista toimivaltaa, johon joukot on lähetetty. Se on se peruslähtökohta tässä Nato-sofassa. Tältä osin me tulemmekin seuraamaan huolella jatkossa, kuinka tämä järjestelmä toimii ja kuinka siten saadaan tiettyjä olennaisia kokemuksia. Ja sitten joudutaan katsomaan ehkä myöhemmin tarkemmin sitä, kuinka tämän tuomiovallan jakautumista tässä joudutaan arvioimaan.
Yksi merkittävä poikkeama tässä kokonaisuudessa on, ja se täytyy ottaa tässä eksplisiittisesti esille — perusihmisoikeuksista keskeinen, ehkä keskeisin, on oikeus elämään: kuolemanrangaistus. Tässähän suhteessa kuolemanrangaistuskielto Naton piirissä on sikäli ongelmaisesti jakautunut, että yksi valtio, Yhdysvallat, pitää yllä edelleenkin kuolemanrangaistusta. Tämä on ratkaistu osittain tämän sopimuksen lisäpöytäkirjan mukaan sillä tavalla, että valtiot eivät saa panna kuolemanrangaistusta täytäntöön toisen maan Nato-tehtävissä oleville kansalaisille. Myöskään lähettäjävaltio, tässä tapauksessa siis Yhdysvallat, ei saa panna kuolemanrangaistusta täytäntöön sellaisessa maassa, jossa se on kielletty. Eli tämä on nimenomaan tämän täytäntöönpanon osalta.
Suomessahan perustuslaki ei kiellä ainoastaan kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoa. Se kieltää myöskin tuomitsemisen. Tässä suhteessa Suomi oli tarkka nyt jo tätä Nato-sofaa laatiessaan. Tämä liittyy enemmän DCA-sopimukseen, sanon sen jo avoimesti. Se liittyy enemmän siihen. Noottienvaihdolla on rajattu tämä sopimuksen täytäntöönpano, käytännön soveltaminen siten, että Suomen omat perus- ja ihmisoikeusvelvoitteet toteutuvat. Me ollaan tällä noottienvaihdolla, joka on poikkeuksellinen menettelytapa — muut Nato-maat eivät ole tätä tehneetkään — Yhdysvaltojen kanssa sovittu, että tässä ei myöskään tuomitseminen ole mahdollista. Tämä tilanne, että tällainen tulisi vastaan, on hyvin epätodennäköinen, mutta tämä tavallaan ennakoi sitä asiaa, ja me pidämme, valiokunnan mielestä, hyvänä ratkaisumallina tätä noottienvaihtoa, jonka hallitus on jo tehnyt, vaikka se ei ihan aukottomasti poistakaan perustuslain ja Nato-sofan välillä olevaa ristiriitaa tuomitsemisen osalta.
Kuten sanottu, tämä on neuvoteltu osa DCA-sopimuspakettia, joka hyväksyttiin joulukuussa. Tästä tuleva hallituksen esitys on tulossa meille jossakin vaiheessa, toivottavasti kevään kuluessa ennen kesää. Silloin me joudumme käymään tämän uudemman kerran lävitse. Mutta me yritimme jo Nato-sofaa käsiteltäessä tuoda esille sen, että pyrimme ratkaisuun niin, että voidaan asettua valtioneuvoston tekemän esityksen taakse, mutta siitä lähtökohdasta, että me saamme kokemuksia ja me arvioimme sitten siltä pohjalta tarvittaessa, jos tuomiovaltakysymyksessä täytyy tehdä joitain uusia tarkennuksia ja lisäyksiä.
Eli summa summarum: ulkoasiainvaliokunta puoltaa Nato-sofan ja Pariisin pöytäkirjan hyväksymistä. Ja kuten jo sanoin, tämä valiokunnan kanta oli täysin yksimielinen. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Kiitokset valiokunnan puheenjohtajalle. — Nyt sitten edustaja Vornanen, olkaa hyvä.