Puhemiehet: August (Aukusti) Mäkipeska, Johan Mauritz Nordenstam, Robert Isidor Örn ja Edvard Bergenheim.

​Valtiopäivätyöskentely

​Puhemiehet

Jokaisella neljästä säädystä oli oma puhemiehensä, jonka keisari oli valinnut säätyä kuulematta. Puhemiehen tehtävänä oli johtaa puhetta säädyssään ja päättää, mitkä asiat sääty ottaisi käsiteltäväkseen. Puhemies ei saanut ottaa osaa keskusteluun tai äänestykseen. Aatelissäädyn puhemiehestä käytettiin nimitystä maamarsalkka. Pappissäädyn puhemiehenä toimi arkkipiispa.

Vuoden 1863 valtiopäivillä otettiin Suomessakin käyttöön Ruotsin mallin mukainen puhemiesneuvosto. Sen muodostivat maamarsalkka ja muiden säätyjen puhemiehet sekä kaksi henkilöä kustakin säädystä.

Neuvoston tehtävänä oli sopia etukäteen, mitä asioita kunkin säädyn täysistunnossa kulloinkin käsiteltiin. Tämä siksi, että asiat tulisivat samanaikaisesti kaikkien säätyjen käsittelemiksi.

Postimerkit August (Aukusti) Mäkipeskasta, Johan Mauritz Nordenstamista, Robert Isidor Örnistä ja Edvard Bergenheimista.    
Aatelissäädyn maamarsalkka Johan Mauritz Nordenstam postimerkissä vuodelta 1938.
Pappissäädyn puhemies arkkipiispa Edvard Bergenheim postimerkissä vuodelta 1938.
Porvarissäädyn puhemies Viipurin pormestari Robert Isidor Örn postimerkissä vuodelta 1938.
Talonpoikaissäädyn puhemies August (Aukusti) Mäkipeska postimerkissä vuodelta 1938.

Täysistunto ja valiokuntatyö

Säätyjen täysistunnot Ritarihuoneella olivat julkisia. Vain tietyissä erikseen päätetyissä tapauksissa saatettiin asioita käsitellä suljetuin ovin. Julkisten istuntojen lisäksi järjestettiin niin sanottuja yksityisiä istuntoja, joiden merkitys oli valmisteleva ja käsittelytapa varsin epämuodollinen.

Valtiopäiväkielinä käytettiin suomea ja ruotsia. Aatelisto, papisto ja porvaristo laativat pöytäkirjansa ruotsinkielisinä, kun taas talonpojat käyttivät alusta alkaen suomen kieltä. Puheet ja asiakirjojen sisältö käännätettiin valtiopäivillä ruotsista suomeksi ja päinvastoin.

Valtiopäivien alussa säädyt asettivat joukon valiokuntia, joiden tehtävänä oli valmistella keisarin armollisiin esityksiin liittyvät asiat ennen säätyjen käsittelyä.

Säätyjen yhteisiä vakituisia valiokuntia oli kymmenkunta. Niissä oli tavallisesti 15 jäsentä, 6 aatelistosta ja kolme kustakin muusta säädystä. Säädyt olivat tasavertaisia äänestyksissä, koska ne suoritettiin säädyittäin eikä edustajamäärän mukaan.

Mikäli valiokunnan äänestyksissä kolme säätyä oli käsiteltävästä asiasta samaa mieltä, enemmistön näkemys tuli valiokunnan kannaksi. Jos taas äänestyksessä kaksi säätyä asettui kahta vastaan, antoi valiokunta valtiopäiville vaihtoehtoisen ehdotuksen, eli kiista siirtyi valtiopäivien ratkaistavaksi.

Yhteisten valiokuntien lisäksi kullakin säädyllä oli omia eli yksityisiä valiokuntia. Säätyjen yksityiset valitusvaliokunnat käsittelivät (aatelittomien) edustajien valitsijoiltaan saamia anomuksia. Aatelisto ylläpiti ritarihuonevaliokuntaa ja papisto säädyn toiminnan hallinnointiin tarkoitettua suoritusvaliokuntaa.

Tärkeimmät yhteiset valiokunnat valtiopäivillä 1863–1864


Lakivaliokunta

Valmisteli asiat, joihin sisältyi perustuslain säätämiseen tai muuttamiseen liittyvä ehdotus. Lakivaliokuntaan keskitettiin valtiopäivien valtio-oikeudellinen osaaminen.

Laki- ja talousvaliokunta

Valmisteli laki- ja talousasioita niissä kysymyksissä, jotka sisälsivät molempiin aloihin liittyviä teemoja. Valiokunnassa oli jäseniä yhteensä 30, siis yhtä monta kuin lakivaliokunnassa ja talousvaliokunnassa yhteensä.

Pankkivaliokunta

Valmisteli asiat, jotka liittyivät maan pankkilaitokseen. Sai valtiopäivillä valmisteltavakseen vain kaksi esitystä (nrot 32 ja 45), jotka kuitenkin molemmat olivat keskeisiä ja suuritöisiä tehtäviä.

Suostuntavaliokunta

Valmisteli valtiopäivien hyväksynnällä vahvistettavien verojen eli suostuntaverojen suorittamista koskevat asiat. Toimi käsittelemissään asioissa yhdessä valtiovarainvaliokunnan kanssa.

Säätytalovaliokunta

Valmisteli uuden rakennuksen pystyttämistä säätyjen kokoontumispaikaksi. Talo valmistui nykyiselle Snellmaninkadulle vuonna 1891.

Talousvaliokunta

Valmisteli maan yleiseen taloudenhoitoon liittyviä asioita.

Tarkastusvaliokunta

Tarkasti toimitusvaliokunnan laatimat kirjelmät.

Toimitusvaliokunta

Valmisteli valtiopäivien yhteiset kirjelmät ja valtiopäiväpäätöksen. Valiokunnan piti myös tarkastaa, syntyikö eri säätyjen päätöksistä yhteispäätös ja ellei, valiokunnan tuli toimittaa asia takaisin sitä käsitelleeseen valiokuntaan valmisteltavaksi.

Valtiovarainvaliokunta

Vastaanotti säädyiltä kertomukset valtion taloudellisesta tilanteesta ja toimitti mietinnön, joka sisälsi valtion raha-asioiden arviointia. Valtion vakinaiset tulot olivat keisarin määräysvallassa, joten valtiopäivät käsittelivät vain kullakin valtiopäivillä sovittuja suostuntaveroja.

Yleinen valitusvaliokunta

Valmisteli säätyjen hallitsijalle osoittamat anomukset.​