Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön

Kallion määräys eduskunnan kokoontumispaikaksi

​Kallion määräys eduskunnan kokoontumispaikaksi

​Millainen oli Kauhajoki?

Kun 2.12.1939 silloinen tasavallan presidentti Kyösti Kallio määräsi eduskunnan kokoontumispaikaksi Kauhajoen, tuli siitä merkittävä paikkakunta.

Kauhajoella, kuten muuallakin Suomessa, elettiin pelonsekaisia ja tiukkoja aikoja. Kauhajoki otti suuren riskin eduskunnan tullessa evakkoon, mutta jo se kertoi pitäjästä paljon.

Kauhajoella elettiin pääasiassa maa- ja metsätaloudesta. Tehtaita sen ajan Kauhajoella oli vähän. Paikkakunnalla oli jo tuolloin kunnanlääkäri, kätilö, eläinlääkäri, apteekki ja kunnansairaala. Lisäksi oli viisi nuorisoseuraa sekä uuvuttavan maatalousarjen vastapainona paljon musiikkia, kuorolaulua, soittokuntia ja orkestereita.

Talvisodan syttyessä Kauhajoella olivat maamieskoulu, kotitalousopisto, yhteislyseo sekä evankelinen kansanopisto toimineet jo monia vuosia. Valtuuston toiminta oli alkanut jo 1918.

Kotitalousopiston rooli oli hyvin tärkeä. Sinne sekä majoitettiin kansanedustajia että huolehdittiin ruokailuista. Kaikki opiston opettajat olivat mukana avustamassa, ja myös keskeytyneen koulun oppilaita oli apuna. Opistolla toimi myös kahvila. Kotitalousopistolle eduskunnan väki kokoontui, jos muuta paikkaa ei ollut. Kotitalousopiston energia ja toiminta oli esimerkillistä ja arvostettavaa.

Suupohjan junarata kulki Seinäjoelta Kristiinankaupunkiin ja Kaskisiin. Rata valmistui jo 1910-luvulla. Se oli erityisen tärkeässä asemassa eduskunnan evakuointikuljetusten kannalta. Kauhajoelle oli myös valmistunut sen ajan maaseutuoloissa harvinainen näky: asfalttipäällysteinen tie, Topeeka.

Kauhajoki oli pieni pitäjä, jonne oli melko hyvät yhteydet ja jossa oli sopivat tilat edustajille, ja se katsottiin koko Etelä-Pohjanmaan turvallisimmaksi paikaksi. Lisäksi Kauhajoen keskusta-alue oli tiivis, jolloin edustajien siirtymiset majoitus- ja muonitustilojen sekä istuntosalin välillä olivat vaivattomia.

Sodan vuodet olivat rankkaa ja uuvuttavaa aikaa. Huomisesta ei kukaan voinut sanoa varmasti mitään. Kauhajoelle perheisiin sijoitettujen kansanedustajien lisäksi kodeissa asui mm. Karjalasta tulleita pakolaisia sekä sotavankeja.

Kurjat ja tuskaisat ajat kuitenkin lähensivät ihmisiä. Puoluepoliittiset erimielisyydet jäivät taka-alalle, ja kaikki tekivät sopuisasti yhteistyötä. Koteihin sijoitettujen kansanedustajien ja talonväen mahdolliset erilaiset poliittiset näkemykset saivat väistyä.

Naiset tekivät miesten työt, ja lapset osallistuivat kotitöihin sen, minkä kykenivät. Kotirintaman apu ja tuki sekä vapaaehtoistyö olivat avainasemassa selviämisen kannalta. Rintamalle lähetettiin paljon tavaraa: olkikenkiä, lämpimiä vaatteita... Kotirintama oli korvaamaton apu.

Kauhajoella pommitusuhka oli suuri. Eduskunnan olinpaikka pidettiin mahdollisimman hyvin salassa, sillä jos venäläinen olisi saanut vihiä eduskunnan olosta Kauhajoella, se olisi pommitettu maan tasalle todella nopeasti ja helposti. Moniin Kauhajoen kyliin eduskunnan oleskelu paljastui vasta jälkikäteen. Tieto osattiin pitää salassa.

Tämän päivän kauhajokelaisen tulisi ottaa mallia silloisista asukkaista. Monet tämän päivän ongelmat ja vastoinkäymiset ovat, jos voisi sanoa, pieniä sen ajan ongelmiin verrattuna. Oman edun tavoittelun sijasta keskityttiin pitämään toinen toisistaan huolta. Kauhajoki oli yhteen hiileen puhaltava, tehokas ja toistaan rakastava yhteisö.

​Millainen oli eduskunta?

Vuonna 1939 eduskunnalla oli edessään poikkeuksellinen tilanne: 1. syyskuuta eduskunnan ensimmäistä istuntoa varjosti maailmansodan syttyminen ja tilanne kiristyi, kun talvisota alkoi 30. marraskuuta, Neuvostoliiton järjestettyä ns. Mainilan laukaukset neljä päivää aiemmin. Eduskunta oli siirrettävä pikimmiten toisaalle Helsingin jouduttua pommitusten kohteeksi.

Joulukuun ensimmäisenä päivänä tapahtui eduskunnan muutto Kauhajoelle, joka sijaitsi kaukana itärajasta. Kauhajoella ei myöskään ollut Neuvostoliiton pommituksille otollisia kohteita, kuten satamia tai tärkeitä rakennuksia, joita suuremmissa kaupungeissa olisi ollut. Muutto tapahtui nopealla aikataululla, eikä kansanedustajilla ollut muutamaa tuntia enempää aikaa koota tavaroitaan ja nousta junaan kohti Kauhajokea.

Näitä tapahtumia seuraavat viisi vuotta olivat eduskunnan kannalta muutenkin poikkeuksellisia. Vuosina 1939–1944 ei voitu suorittaa uusia eduskuntavaaleja, joten kansanedustajat eivät tuona pitkäksi parlamentiksi kutsutun ajanjakson aikana vaihtuneet, vaikkakin valtiomiesten (presidentti, pääministeri ja muut hallituksen jäsenet) keskuudessa muutokset olivat yleisiä. Tällöin ulkopolitiikkaa johti ensisijaisesti hallitus, eduskunnan rooli oli lähinnä olla päätösten vahvistaja ja kansakunnan yksimielisyyttä lujittava edustuselin.

Eduskunta koostui vuoteen 1941 saakka seitsemästä ryhmästä, joiden kansanedustajat valittiin vuoden 1939 vaaleissa. Vuonna 1941 Sosiaalidemokraattisesta eduskuntaryhmästä erotetut “Kuutoset”, jotka tosin olivat vangittuna 1941–1944, perustivat oman Sosialistisen eduskuntaryhmänsä.

Eniten jäseniä oli Sosiaalidemokraattisella eduskuntaryhmällä 85 edustajaa (Kuutosten erotuksen jälkeen 79 edustajaa) ja Maalaisliiton eduskuntaryhmällä oli 56 edustajaa. Pienempiin eduskuntaryhmiin kuuluivat Kansallinen Kokoomus (25 edustajaa), Ruotsalainen eduskuntaryhmä (18 edustajaa), Isänmaallinen kansanliike (8 edustajaa), Kansallinen edistyspuolue (6 edustajaa), Sosialistinen eduskuntaryhmä ”Kuutoset” (6 edustajaa) sekä Suomen pienviljelijäin ja maalaiskansan puolue (2 edustajaa).

​Väinö Hakkila

Eduskunnan puhemiehenä toimi koko sodan ajan sosiaalidemokraattien Väinö Hakkila. Väinö Pietari Hakkila (29.6.1882 Lempäälä – 18.7.1958 Orivesi) oli Suomen Sosiaalidemokraattisen puolueen merkittävimpiä poliitikkoja maailmansotien välisenä aikana.

Hakkila kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1903, valmistui myöhemmin filosofian ja lakitieteen kandidaatiksi ja perusti Työväen lakiasiaintoimiston, johon itsekin työllistyi. Hakkila kohosi nopeasti Suomen Sosiaalidemokraattisen puolueen puoluetoimikuntaan, ja hänet valittiinkin eduskuntaan ensimmäisen kerran keväällä 1919.

Yli kolmekymmentä vuotta kestäneen eduskuntauransa aikana Hakkila johti mm. laki- ja talousvaliokuntaa sekä toimi Tannerin hallituksen oikeusministerinä. Parhaiten Hakkila muistettaneen kuitenkin eduskunnan puhemiehenä sotavuosien ajalta.

​Kansanedustaja Aino Malkamäki

Aino Elin Malkamäki, o.s. Sommarberg (1.4.1895 Iitti – 17.10.1961 Turku) kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1915, valmistui sen jälkeen kansakoulunopettajaksi ja myöhemmin kirjastonhoitajaksi.

Malkamäki toimi mm. kotiopettajana, Työläisnaisten urheilulehden toimitussihteerinä ja kirjastonhoitajana. Malkamäki työskenteli Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen kansanedustajana vuosina 1922–1929 ja 1933–1957. Vuonna 1923 Malkamäki oli Sosiaalidemokraattisen naisliiton varapuheenjohtajana ja sai vuonna 1955 kouluneuvoksen arvonimen. Malkamäki oli presidentin valitsijamiehenä useissa presidentinvaaleissa.

Vuonna 1960 Malkamäki siirtyi kansanedustajaksi Työväen ja Pienviljelijäin Sosiaalidemokraattiseen Liittoon TPSL:ään. TPSL:ään kuuluessaan Malkamäki toimi myös sosiaaliministerinä pääministeri Sukselaisen I hallituksessa. Yli 30 vuotta kansanedustajana työskennellyt Malkamäki on Suomen toiseksi pitkäaikaisin naiskansanedustaja.

Kauhajoen kirkonkylää kirkontornista pohjoiseen 1940. Kuva: Alfred Niemistö. Kop. Kauhajoen museo.

 

 

 

 

 

Väinö Hakkila

Eduskunnan puhemiehenä toimi koko sodan ajan sosiaalidemokraattien Väinö Hakkila. Kuva: Eduskunnan kuva-arkisto.

 

Aino Malkamäki

Kansanedustaja Aino Malkamäki. Kuva: Eduskunnan kuva-arkisto.